Merethrond

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Suuri Juhlasali)

Merethrond oli Minas Tirithin kuninkaanlinnan Suuri juhlasali[1] (engl. Great Hall of Feasts), jossa Sormuksen sodan jälkeen kestittiin Rohanin Éomeriä, kun hän palasi Kaupunkiin hakemaan kuningas Théodenia haudattavaksi.[2]

Christopher Tolkien kertoo, että hänen isänsä mainitsi eräässä käsikirjoituksessaan Merethrondin sijaitsevan "in the Citadel" eli Minas Tirithin linnassa, vaikka lopullisesta tekstistä tämä tarkennus on jäänyt pois. Christopher Tolkien jatkaa: "Tämän kappaleen raakaversioon isäni luonnosteli pienen kartan linnasta. Siinä näkyy iso ympyrä, jonka kaaressa on seitsemän pientä ympyrää (tornia) tasaisin välimatkoin. Yksi näistä on sisäänkäynnin vieressä. Lähteenpihan taakse on merkitty keskelle Valkoinen torni ja Kuninkaiden sali, ja tämän taakse linnan länsipuolelle Kuninkaan talo. Valkoisen tornin oikealla puolella (pohjoisessa) on Juhlasali. Muiden rakennusten ääriviivat on luonnosteltu tornien väliin."[3]

Nimestä

Sindarin mereth tarkoittaa 'juhlaa'[4] (vrt. esim. Mereth Aderthad), ja rond 'holvikattoa, holvattua tai louhittua kattoa tai suurta salia jossa tällainen katto on' (tai 'taivasta', vrt. nimi Elrond 'taivaanholvi, tähtikupoli').[5]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Suuri Juhlasali" (Silmarillion, vuoden 1979 laitos, TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka; "Suuri juhlasali" (Silmarillion, vuoden 2018 laitos, TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. TSH III/6.6., Jäähyväisiä, s. *** / 844 / *** / *** / 1005 / ***.
  3. HoMe IX, s. 67.
  4. Etymologies s.v. MBER- (HoMe V, s. 372); Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 437 / 381 (s.v. mereth) – huom. painovirhe "Nimas Tirithin" vuoden 1979 laitoksessa, po. "Minas Tirithin".
  5. Etymologies s.v. ROD- (HoMe V, s. 384); Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 440 / 384 (s.v. rond).