Sumuvuorten ja Suuren virran yläjuoksun kartta

Kohteesta Kontuwiki

Sumuvuorten ja Suuren virran yläjuoksun kartta on yksi viidestä kartasta, joita J. R. R. Tolkien ja hänen kustantajansa George Allen & Unwin suunnittelivat liitettäväksi The Hobbit -teokseen.[1] Muut neljä karttaa olivat Throrin kartta, Erämaan kartta, Pitkäjärven kartta sekä Yksinäisen vuoren ja sitä ympäröivien maiden kartta.

Lopulta kirjaan tuli kuitenkin vain kaksi karttaa, Throrin kartta ja Erämaan kartta. Moniväriset kartat olisivat nostaneet painatuskuluja huomattavasti, joten Erämaan kartta ja Throrin kartta päätettiin julkaista kaksivärisinä etu- ja takaliepeessä. Loput kartoista oli tarkoitus liittää tekstiin yksivärisinä. Tolkienin olisi täytynyt piirtää kartat uudestaan, mutta hän luopui niistä kokonaan – ehkä turhautuneena vaatimukseen karttojen uudelleenpiirtämisestä, ehkä myös siksi että Erämaan kartta kuitenkin riittäisi lukijoiden tarpeisiin. Hän oli myös paneutunut Hobitin kuvitukseen, eikä alkuperäisen suunnitelman mukaan kirjan ainoaksi kuvitukseksi tarkoitettuihin karttoihin riittänyt enää tarpeeksi aikaa.[2]

Sumuvuorten ja Suuren virran yläjuoksun kartasta on kuitenkin säilynyt kaksi versiota. Vanhempi niistä on mukana Hobitin käsikirjoituksessa,[3] hieman korjattu versio erillisenä karttana tussilla ja värikynällä piirrettynä.[4]

Korjatun kartan vasemmassa reunassa näkyvät Sumuvuoret, joiden rinteille on merkitty Hiisiportti (Goblin Gate), "hukat" (Wargs) sekä vuorten yli johtanut sola (Pass). Solasta länteen johtaa katkoviivalla merkitty "Vanha polku" (Old Track), joka ylittää (nimeämättä jätetyn) Suuren virran kahlaamon (Ford) kautta. Suureen virtaan johtaa nimeämätön sivujoki Sumuvuorilta.

Suureen virtaan on lisäksi merkitty Kivikallio[5] (Carrock), jonka itäpuolella on Beornin talo (talon kuva ja nimi Beorn). Beornin talon pohjoispuolella on katkoviivalla merkitty Synkmetsän raja, johon on merkitty Metsän portti (Forest Gate) sekä siitä metsän halki lähtevä Haltiapolku (Elfpath). Myös Synkmetsä (Mirkwood) on nimetty kartassa.[4]

Kartan vanhemmassa versiossa Sumuvuoret kääntyvät pohjoisessa enemmän itään kuin korjatussa versiossa; Suuren virran sivujoki puuttuu, samoin Metsäportti. Haltiapolun nimenä on pelkästään "polku" (path), vanha polku on nimeämätön eikä kahlaamoa ole merkitty. Sumuvuorilla solaa ei ole merkitty, mutta korjatusta kartasta poiketen mukana ovat "mäntymetsät" (pinewood).[3]

Viitteet

  1. Wayne G. HammondChristina Scull, Hobitti Tolkienin silmin, s. 71.
  2. Wayne G. HammondChristina Scull, J. R. R. Tolkien: Artist and Illustrator, s. 91-92.
  3. 3,0 3,1 Hobitti Tolkienin silmin, s. 72 (kuva 45).
  4. 4,0 4,1 Hobitti Tolkienin silmin, s. 73 (kuva 46).
  5. Suomennos "Kivikallio" Sormusten herran vuoden 2023 laitoksessa; aiemmissa laitoksissa, Keskeneräisten tarujen kirjan ja Hobitin kaikissa laitoksissa "Otavankalle".

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia