Seppä ja Satumaa

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Smith of Wootton Major)
Seppä ja Satumaa, laajennettu laitos (2023). Kansikuva: Pauline Baynes. Kuva: WSOY Kuvapankki.

Seppä ja Satumaa (engl. Smith of Wootton Major) on J. R. R. Tolkienin kirjoittama ja Pauline Baynesin kuvittama satu. Kuten Maamies ja lohikäärme, sekin sijoittuu keskiajan tuntuiseen ajanjaksoon, mutta toisin kuin tuo tarina Gilesistä, sen tapahtumapaikkaa ei ole määritelty. Tarina poikkeaa muista Tolkienin kertomuksista erityisesti runsaan metaforien käytön vuoksi.

Julkaisuhistoria

Smith of Wootton Major ilmestyi ensimmäisen kerran Britanniassa 9. marraskuuta 1967 Allen & Unwinin kustantamana.[1] Panu Pekkasen suomennos ilmestyi vuonna 1983 WSOY:n kustantamana. Vuonna 2005 HarperCollins julkaisi alkuteoksesta Verlyn Fliegerin toimittaman laajennetun laitoksen, jossa oli faksimile-kopiona julkaistun ensimmäisen laitoksen tekstin lisäksi runsaasti lisämateriaalia. Laajennettu laitos ilmestyi Panu Pekkasen ja Jaakko Kankaanpään suomennoksena huhtikuussa 2023.[2]

Kertomus

Seppä ja Satumaan kuningatar. Kuva © Ted Nasmith

Tarinan päähenkilö, Seppä, saa tietämättään lahjaksi haltiamaasta peräisin olevan tähden. Sen avulla hänen omat sepäntaitonsa kasvavat, mutta hän saa lahjaksi myös mahdollisuuden vierailla Satumaan ihmeiden keskellä, kunnes tulee aika antaa lahja eteenpäin. Tarinan on tulkittu edustavan myyttien ja sadun siirtymistä sukupolvelta toiselle. Sepässä ja Satumaassa on runsaasti legendariumiin viittaavia elementtejä kuten huikean pitkiä haltioita ja hiljaisia laajoja metsiä, puhumattakaan haltiatähdestä jota Seppä kantaa otsallaan.

Sisällys

Laajennettu laitos

Bibliografisia tietoja

Alkuteos

Ensimmäinen laitos

Smith of Wootton Major / J. R. R. Tolkien. – George Allen & Unwin : London, 1967. – Kuvitus: Pauline Baynes. – 2. p. 1967. – 3. p. 1968. – 4. p. 1971. – 5. p. 1972. – 6. p. 1973. – 7. p. 1973. – ISBN (vuodesta 1971 lähtien) 0048230766 (sid.)[4]

  • Second Edition: London : Allen & Unwin, 1975. – Kuvitus: Pauline Baynes.– ISBN 0048231215 (sid.)[5]
  • Reset Edition: London : Unwin Hyman, 1990. – Kuvitus: Roger Garland. – 2. p. 1991. – ISBN 0044407254 (sid.)[6]
  • Reset Edition: London : Unwin Paperbacks, 1990. – Kuvitus: Roger Garland. – 2. p. 1991. – ISBN 004440722X (nid.)[7]
  • Grafton Edition: London : Grafton, 1993. – Kuvitus: Roger Garland.– ISBN 0261102125 (nid.)[8]
  • 1995 Edition: London : HarperCollins, 1995. – Kuvitus: Roger Garland. – ISBN 0261102125 (nid.)[9]
Yhteisniteet

Smith of Wootton Major on julkaistu myös yhteisniteissä muiden Tolkienin lyhyiden teosten kanssa. Näitä ovat ainakin seuraavat:

  • Tree and Leaf. Smith of Wootton Major. The Homecoming of Beorhtnoth. – 1975. – 2. p. 1977. – 3. p. 1978. – 4. p. 1979. – 5. p. 1982.[10]
  • Smith of Wootton Major. Leaf by Niggle. – 1983. – 2. p. 1985. – 3. p. 1987.[11]
  • Poems and Stories. – 1992.[12]
  • Tales from the Perilous Realm. – 1997 (sid.).– 1998 (nid.; useita lisäpainoksia).[13] - Vuoden 2005 laitos: 2008 (sid.). - 2009 (nid.)[14]

Laajennettu laitos

Smith of Wootton Major / J. R. R. Tolkien ; Edited by Verlyn Flieger ; Illustrated by Pauline Baynes. – Extended Edition. – London : HarperCollins, 2005.
ISBN 0007202474 (sid.)[15]


Suomennos

Ensimmäinen laitos

Seppä ja Satumaa / J. R. R. Tolkien ; kuvittanut Pauline Baynes ; suomentanut Panu Pekkanen. – Porvoo : WSOY, 1983.– 53, [3] s. – kuv. ; 21 cm
ISBN 951-0-11801-X (sid.)

Lisäpainokset: 2.-3. p. 2001. – 4. p. 2010 ja [5. p.?] 2014 teoksessa Satujen valtakunta, ks. alla.
Yhteisniteet

Satujen valtakunta / J. R. R. Tolkien ; kuvittanut Alan Lee ; suomentaneet Kersti Juva, Panu Pekkanen ja Vesa Sisättö. - Helsinki : WSOY, 2010. – 266 s. : kuv. ; 22 cm
Englanninkielinen alkuteos: Tales from the Perilous Realm
ISBN 978-951-0-36651-6 (sid.)
Seppä ja Satumaa: s. 139-171. – 4. painos.

Satujen valtakunta / J. R. R. Tolkien ; kuvittanut Alan Lee ; suomentaneet Kersti Juva, Alice Martin, Panu Pekkanen ja Vesa Sisättö: [säkeet suomentaneet Alice Martin (s. 275, 277, 278 ja 329) ja Johanna Vainikainen-Uusitalo (s. 316)].– Helsinki : WSOY, 2014. – 340 s. : kuv ; 23 cm
ISBN 978-951-0-40689-2 (sid.)
Seppä ja Satumaa: s. 213-245. - [5. painos ?].[16]

Laajennettu laitos

Seppä ja Satumaa / J. R. R. Tolkien ; toimittanut Verlyn Flieger ; kuvittanut Pauline Baynes ; suomentaneet Panu Pekkanen ja Jaakko Kankaanpää. – Helsinki : WSOY, 2023.– 224, [1] s. – kuv.
ISBN 978-951-0-49245-1 (sid.)

Kansikuvia

Viitteet

  1. Christina ScullWayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, Chronology, s. 711 / 745; A Chronological Bibliography of the Writings of J.R.R. Tolkien. 11th edition (December 2015, revised January 2021); n:o 102 (Åke Bertenstam, Forodrim 25.12.2015 / tammikuu 2021; luettu 30.1.2023).
  2. Ks. alla: Bibliografisia tietoja.
  3. Kuvajäljennöksestä, ks. Jälkisanat, s. 81.
  4. Smith of Wootton Major. 1967 (First State of the First Edition, First Impression) (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019); Smith of Wootton Major. 1967 (Second State of the First Edition, First Impression) (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  5. Smith of Wootton Major. 1975 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  6. Smith of Wootton Major. 1990 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  7. Smith of Wootton Major. 1990 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  8. Smith of Wootton Major. 1993 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019). Huom. "This edition has not been seen, but its existance can perhaps be presumed with a degree of confidence as there are similar Grafton editions of Farmer Giles of Ham and The Adventures of Tom Bombadil".
  9. Smith of Wootton Major. 1995 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  10. Tree and Leaf. Smith. Beorhtnoth. 1975; Tree and Leaf. Smith. Beorhtnoth. 1977; Tree and Leaf. Smith. Beorhtnoth. 1979 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  11. Smith of Wootton Major. 1983 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  12. Poems and Stories. 1992 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  13. Tales from the Perilous Realm. 1997; Tales from the Perilous Realm. 1998 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  14. Tales from the Perilous Realm. 2008; Tales from the Perilous Realm. 2008/2009 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  15. Smith of Wootton Major. 2005 (TolkienBooks.net; luettu 7.3.2019).
  16. Vuoden 2014 laitoksessa ei ole painosmerkintää.

Aiheesta muualla

Arvosteluja ja analyyseja

Keskusteluja

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia