Ronald Eames
Ronald Arthur Eames (1914-2007)[1][2] työskenteli Allen & Unwin -kustantamon palveluksessa vuodesta 1932 lähtien, ensin toimistoapulaisena, sittemmin taittajana (art editor) ja suunnittelupäällikkönä (design manager).[2] W. N. Beardin kuoltua äkillisesti vuoden 1958 lopussa hänestä tuli tuotantopäällikkö (production manager).[3]
Eames ja Tolkien
Eames työskenteli erityisesti Maamiehen ja lohikäärmeen kuvituksen parissa, ensin lokakuusta 1947 elokuuhun 1948 neuvotteluissa Milein Cosmanin kuvituksesta (jonka Tolkien lopulta hylkäsi)[4] ja sitten Pauline Baynesin kuvituksen parissa.[5] Eames, Tolkien ja Baynes kävivät tänä aikana laajaa kirjeenvaihtoa lähinnä kuvitukseen liittyen.[6]
Myöhemmin Eames työskenteli myös Sormusten herran toimitustyön parissa vuosina 1953-1954,[7], Tom Bombadilin seikkailujen vuonna 1962, [8] Puun ja lehden vuonna 1963,[9] Sir Gawainin vuonna 1965,[10] sekä Sepän ja Satumaan vuonna 1967.[11]
Kirjeenvaihdon aiheiden perusteella Eamesin vastuulla olivat etupäässä kuvitus ja suojalehdet.
Tunnetut Tolkienin kirjeet Eamesille
Luettelo on epätäydellinen ja sisältää lähinnä ne tunnetut kirjeet, joiden teksti on julkaistu kokonaan tai osittain.
- 16. maaliskuuta 1949[12]
- 15. elokuuta 1953[13]
Viitteet
- ↑ Eames, Ronald Arthur (b 1914) typographer and publisher (Archive Site Trinity College Cambridge; luettu 10.3.2021).
- ↑ 2,0 2,1 Book Talk : Edited extracts from Book Trade Lives : Ronald Eames (1914 – 2007) interviewed by Jenny Simmons, C872/48 (National Life Stories, Review and Accounts 2007/2008, s. 14; luettu 11.3.2021). – Google-linkki vie pdf-tiedoston avausikkunaan.
- ↑ The First Boxed Edition of The Lord of the Rings (TolkienBooks.net; luettu 11.3.2021).
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 314, 325, 328, 329, 334-335.
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 340-352.
- ↑ Kontuwikin kalenterisivuilla on referoitu osia Eamesin ja Tolkienin kirjeenvaihdosta. Katso:
- 3. marraskuuta (1948)
11. maaliskuuta (1949)
16. maaliskuuta (1949)
28. syyskuuta (1948).
- 3. marraskuuta (1948)
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 405-406, 427. 428-429, 433, 434, 445.
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 592, 593, 598.
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 608, 616, 617. Ks. myös artikkeli 3. helmikuuta (1964).
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 633, 635
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s, 700, 703, 704, 705.
- ↑ J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 169-170 (kirje 120) – Kokoelmassa Kirjeet vastaanottajaksi on merkitty vain "Allen & Unwin", mutta Scullin ja Hammondin (The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, s. 347) mukaan kirje on osoitettu Eamesille.
- ↑ Christina Scull – Wayne G. Hammond, The J. R. R. Tolkien Companion and Guide I, 2006, s. 405-406. Kuvat kirjeestä; Letter to Ronald Eames (Tolkien Gateway).