Korkia-aita

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Pitkät Puut)

Korkia-aita[1] (vanha käännös Pitkät puut; engl. High Hay) eli Aita (engl. the Hedge) oli pensasaita, jonka Bukinmaan hobitit olivat istuttaneet maansa ja Vanhan metsän väliin.[2]

Tämä nimi esiintyy Tarussa Sormusten herrasta vain kerran, Bukinmaan kuvauksessa:

Heidän maansa oli aluksi vailla suojaa itään päin; mutta sille puolelle he olivat kasvattaneet pensasaidan, jota kutsuttiin nimellä Korkia-aita.[3]

Nimi esiintyy myös (muodossa "Pitkät puut") Tom Bombadilin seikkailujen esipuheessa:

Tappura oli pikku kylä valkaman [= aiemmin mainittu Rinvalli Halavaisen pohjoisrannalla Aidan ulkopuolella] takana nousevalla rinteellä, Pitkien puitten ja Rankkivuon väliin jäävällä kapealla niemekkeellä.[4]

Muualla (myös Konnun kartassa) käytetään nimeä "Aita".

Kuten Tolkien itsekin mainitsee Max Schuchartille, Sormusten herran hollanninkielisen laitoksen kääntäjälle, lähettämissään ohjeissa, hay on englannin vanha pensasaitaa merkitsevä sana.[5]

Suomennoksesta

Kersti Juva toteaa teoksessaan Tolkienin tulkkina, että aiempi käännös on "vähintäänkin kummallinen", sillä hay ei viittaa puihin vaan pensasaitaan. Pitkä on hänen mukaansa myös "harhaanjohtava, kun kyse on korkeasta aidasta" ja ehdottaa parempana suomennoksena "Korkia-aitaa", joka on Sormusten herran vuoden 2021 laitoksessa vaihdettu "Pitkien puiden" tilalle.[6]

Viitteet

  1. Suomennos "Korkia-aita" esiintyy ensimmäisen kerran Tarun Sormusten herrasta vuoden 2021 laitoksessa; aikaisemmissa laitoksissa nimi suomennetaan "Pitkät puut" (vuoden 2007 yksiosainen laitos) / "Pitkät Puut" (vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka).
  2. Unfinished Index (RC, s. 115); TSH I/1.5., Salaliitto paljastuu, s. 148 / 97-98 / 138 / *** / 111.
  3. TSH I/1.5., Salaliitto paljastuu, s. / / / / 111 [2021]. – Aiemmissa laitoksissa: "Heidän maansa oli aluksi vailla suojaa itään päin; mutta sille puolelle he olivat kasvattaneet pensasaidan: Pitkät puut." (TSH I/1.5., Salaliitto paljastuu, s. 148 / 97 / 138 / *** / 111 [ennen 2021]).
  4. TBS, Esipuhe, s. 9 / *** (alaviite 3}.
  5. RC, s. 115-116, vrt. Nomenclature s.v. Haysend (RC, s. 772).
  6. Kersti Juva, Tolkienin tulkkina, 2021, s. 162-163.