Valacirca

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Otava)

Valacirca eli Valarin sirppi[1] (engl. The Sickle of the Valar), lyhyemmin Sirppi (engl. The Sickle) oli yksi Ardan lukuisista tähtikuvioista. Esikoisten tuloa varten Varda sytytti uusia tähtiä ja kokosi yhteen "monta muuta muinaista tähteä" joista hän teki monia uusia tähtikuvioita. Valacircan hän loi uhmaamaan Melkorin valtaa.[2]

Nykyisin tunnemme Valacircan seitsentähtisen kuvion nimellä Otava.[3] Amanin annaalien mukaan Varda teki Valacircan viimeisenä tähtikuvioista, ja hän ripusti sen pohjoiseen uhkaamaan Utumnoa ja merkiksi Melkorin tuomiosta.[4] Kerrotaan myös, että quendi, haltiat, heräsivät samalla hetkellä; tuolloin oli kulunut 1050 valarin vuotta Valinorin Kahden puun ensimmäisestä kukinnasta.[5]

Beren laati laulun ylistämään Seitsemää tähteä[6] (engl. Seven Stars) eli Valarin sirppiä; hän lauloi sen Sauronin tyrmässä Tol-in-Gaurhothissa merkiksi Lúthienille.[7]

Tarussa Sormusten herrasta Sirppi mainitaan kerran Frodo Reppulin kurkistaessa ulos Pomppivan ponin majatalon ikkunasta: "...ilma oli edelleen kirkas. Sirppi riippui kirkkaana Briivuoren yllä."[8]

Nimestä

Quenyankielisen nimen alkuosana on vala 'yksi valarista' ja loppuosa circa 'sirppi'.[9] Sindariksi tähtikuvion nimi on Cerch i-Mbelain.[9]

Viitteet

  1. Kirjoitusasu Silmarillionin vuoden 1979 laitoksessa: Valarin Sirppi.
  2. Silm. 3, Haltioiden tulo ja Melkorin vangitseminen, s. 55 / 37. – Muut tähtikuviot olivat Wilwarin, Telumendil, Soronúmë, Anarríma sekä Menelmacar.
  3. Silm., Hakemisto, s. 427 / 370 (s.v. Valacirca).
  4. Amanin annaalit §36 (HoMe X, s. 71).
  5. Amanin annaalit §37 (HoMe X, s. 71).
  6. Kirjoitusasu Silmarillionin vuoden 1979 laitoksessa: Seitsemän Tähteä.
  7. Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 217 / 171.
  8. TSH I/1.10., Konkari, s. *** / *** / *** / *** / 187 / ***.
  9. 9,0 9,1 Etymologies s.v. KIRIK- (HoMe V, s. 365).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia