Ojasta allikkoon

Hobitti eli Sinne ja takaisin

Sisältö

• Esipuhe
• I. Odottamaton juhla
• II. Lammaspaistia
• III. Lyhyt lepo
• IV. Vuoren alla ja päällä
• V. Arvoituksia pimeässä
• VI. Ojasta allikkoon
• VII. Kummallinen koti
• VIII. Hämähäkkejä
• IX. Tynnyrikyydillä tyrmästä
• X. Lämmin vastaanotto
• XI. Kuistilla
• XII. Sisäisiä tietoja
• XIII. Poissa kotoa
• XIV. Tulta ja vettä
• XV. Pilvet kerääntyvät
• XVI. Varas yöllä
• XVII. Pilvet repeävät
• XVIII. Paluumatka
• XIX. Viimeiset vaiheet
• Throrin kartta
• Kartta: Erämaa

Ojasta allikkoon (engl. Out of the Frying-Pan into the Fire) on J. R. R. Tolkienin teoksen Hobitti eli Sinne ja takaisin kuudes luku.

Luvun tapahtumat

Illansuussa Sumuvuorten itäpuolelle pelastautunut Bilbo jatkaa säntillisesti ja yksin kulkuaan eteenpäin, kunnes hän löytää lopulta kääpiöt ja Gandalfin ja jää kuuntelemaan näiden neuvonpitoa (sekä mielipiteitä retkueen nykynäkymistä häneen itseensä liittyen) näkymättömäksi tekevä sormus sormessaan. Kuultuaan Gandalfin aikeista ryhtyä etsimään häntä sekä Dorin näkemyksen toveriensa aseenkäsittelytaidoista hiisien käytävissä Bilbo päättää palata heidän keskuuteensa ja astuu näkyville (mikä johtaa kääpiöiden kiljumiseen silkasta hämmästyksestä). Sormuksen sekä sen löytämisen hobitti pitää kuitenkin edelleen vain omassa tiedossaan kertoessaan matkalaisille omista kokemuksistaan vuortenalaisessa pimeydessä sen vaanijaimiston uhka niskassaan, hankkien näin itselleen huomattavaa kunnioitusta "vorollisista hiipimistaidoistaan". Gandalf paljastaa sekä itsensä että Elrondin tienneen hiisien asuvan Sumuvuorilla (joskin nämä vaanivat ylittäjiä aiemmin toisessa solassa) ja kertoo kuinka hän seurasi ponivarkaita sekä näiden vankeja alas punahehkuiseen toivottomuuteen. Huomauttaen että "yön tullen ne lähtevät ajamaan meitä [takaa] satapäin" ja kuinka "ne vainuavat jalanjälkemme vielä monta tuntia perästäpäin" velho saa retkueen heräämään todellisuuteen.

Hiisiuhka päällimmäisenä mielessään (sekä Bilbolla nälkä) täysilukuistunut toivonjoukkue pyrkii parhaansa mukaan laskeutumaan alemmas halki vaihtelevien vuorimaastojen; aina kunnes aurinko laskee ja viimein "kaiken aikaa metsän hämärä syveni ja sen hiljaisuus sakeni". Eteläänpäin vievän polun kautta he päätyvät yllättäen puuttomalle aukiolle, jonka karmiva ääni kavaltaa muinaistenkaltaisten Erämaan susiolentojen kokoontumispaikaksi. Matkue koettaa kavuta nopeasti ympäröiviin havupuihin, kunkalaiset ylipäätään tarjoavat heidän käsilleen mahdollisuuden. Gandalfin silmät välkkyvät "kiiluvina kuun valossa" hänen kurkistaessaan mäntynsä latvasta, jonka oksistoon pääsy pienessä ajassa ei tuota hänelle liiallisia vaikeuksia, toisin kuin Bilbolle jonka Dori, joukon epäitsekkäin kääpiö, auttaa omaan puuhunsa miltei oman henkensä kustannuksella. Yönpetojen lauma (joka enentyy koko ajan) valtaa aukion järjestelmällisesti ja niiden johtajan puhuessa "Hukkien kauhealla kielellä" susien ja hiisien keskinäinen liitto – samoin kuin niiden tämän yön aiottu tapaaminen ja yhteishyökkäys vuorilaaksoihin levittäytyneiden kyläläisten kimppuun – paljastuu Gandalfille.

Velhon nopeasti jostain esiinloihtima tulinen vastaveto saa sudet hetkeksi ymmälle ja meluamaan kahta kauheammin, mikä kiinnittää etäältä Sumuvuorten kotkien ruhtinaan huomion, ja tapahtumia siirrytään seuraamaan uudesta perspektiivistä. Pian Hukkien aukiolle saapuvat hiidet huvittuvat nähdessään liittolaistensa ahdingon, ja alkavat ohjata paikalla roihuavia liekkejä kääpiöiden puiden alle. Siinä onnistuttuaan hiidet alkavat tanssia piirissä ja laulaa samalla kun heidän kokkojensa rovio leimuaa voittoisana "kunnes rasva sulaa, luista vain karsta jää / hiillokseemme! (Sen teemme! Näin valaisemme yön iloksemme.)". Gandalfin valmistautuessa voimalliseen itsemurhaiskuun matkatoveriensa puolesta hänet pelastaa yhtäkkiä kotkaruhtinaan syöksy paikalle, ja tämän soturit käyvät taivaalta hiisien kimppuun toisten taas poimiessa kääpiöt palavista puista. Tilanteen tasalla oleva Bilbo pelastautuu viime hetkellä mukaan, kiitos Dorin tarttumakelpoisten jalkojen. Juoniltaan paljastuneiden sudenratsastajien hajaantuessa maan pinnalla tahoilleen kotkat kantavat "saaliinsa" pesätasanteistoonsa vuorille, missä linnut paljastuvat haluttomiksi syömään kääpiöitä mutta yhtä kaikki kieltäytyvät auttamasta retkuetta koko matkaa tasangoille saakka (huolimatta niiden ruhtinaan vanhasta velasta). Paikalle tuotetaan molemmille osapuolille maistuva lihaisa juhla-ateria, minkä päätteeksi Bilbo nukahtaa tyytyväisenä kivivuoteelle – ja huomaa näkevänsä unta, missä hän etsiskelee omasta kotikolostaan jotakin kadottamaansa ja ulkonäöltäänkin outoa asiaa.

Runot ja laulut

• Hiidet: Oli viisitoista lintua viidessä puussa
• Hiidet: Palakaa, puumme ja saniaisemme

Lukuun liittyvä kuvitus

J R. R. Tolkienin piirrokset

• Sumuvuoret idästä, Kotkanpesästä nähtynä

Tove Janssonin mustavalkopiirrokset

• Seitsemän kääpiötä hyppii kiveltä toiselle (vinjetti luvun alussa)
• Hiidet ja hukat tanssivat palavien puiden alla; puiden oksilla näkyy kääpiöitä (koko sivun kuva)
• Kotka kantaa kääpiötä (tai Bilboa) kynsissään

Aiheesta muualla

• Keskustelu luvusta Vihreän Lohikärmeen Lukutuvassa (19.10.2017).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia