Nurwë

Kohteesta Kontuwiki

Nurwë oli toinen avarin sukukuntien johtajista. Yhdessä Morwën sukukunnan kanssa hän kieltäytyi vuonna 1105 pv. Oromën tuomasta valarin kutsusta lähteä Suurelle matkalle kohti Amania, koska haluttomat "pitivät tähtien valoa ja Maan laajoja maita parempana kuin huhua Puista".[1]

Haluttomuus lähteä länteen johtui osin siitäkin, että Morwën ja Nurwën sukukunnat asuivat muita haltioita kauempana Cuiviéneniltä, eivätkä he olleet tavanneet Oromëa, kun tämä kävi ensimmäisen kerran tapaamassa haltioita vuonna 1085 pv.,[2] eivätkä tienneet valarista muuta kuin "hahmot ja huhut vihasta ja mahdista kun he marssivat sotaan". Myös Melkorin levittämät valheet saattoivat vaikuttaa kieltäytymiseen.[3]

Morwë ja Nurwë sukukuntineen tunnetaan ainoastaan Amanin annaalien maininnasta. Silmarillionin seuraavan vaiheen avaria käsittelevästä kertomuksesta heidät on jätetty pois.[4]

Nimestä

Nimi Nurwë vaikuttaa quenyankieliseltä mutta koska kyseessä on Cuiviénenillä elänyt henkilö, se saattaa olla lähinnä alkuhaltiakieltä. Nimen alkuosa Nur- on epäselvä. Se saattaa liittyä juureen ÑGUR- 'kuolema'[5] tai juureen NUR- 'syvä'.[6]

Nimen loppuosa - on pääte, joka tarkoittaa yksinkertaisesti 'henkilöä', ja joka esiintyy yleensä miehennimien yhteydessä. Tosin tämäkin pääte esiintyy jo Cuiviénenillä asuneiden haltioiden nimissä, ajalta ennen quenyan eriytymistä.[7]

Viitteet

  1. Amanin annaalit §57 (HoMe X, s. 81).
  2. Vuosiluku: Amanin annaalit §41-42 (HoMe X, s. 72).
  3. Amanin annaalit §57 (HoMe X, s. 82).
  4. HoMe X, s. 168 (kommentaari: §23).
  5. Etymologies s.v. ÑGUR- (HoMe V, s. 377). Vrt. quenyan nuru 'kuolema' (myös personifioituna Nuru),
  6. Etymologies s.v. NU, UNU- (HoMe V).
  7. HoMe XI, s. 399; HoMe XII, s. 340. Vrt. esim. eldarin sukukuntien johtajien nimet Ingwë, Finwë, Elwë, Olwë.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia