Númenorin satamien ja laivojen esimies

Kohteesta Kontuwiki

Númenorin satamien ja laivojen esimies (engl. Lord of the Ships and Havens of Númenor) on arvonimi, jonka Aldarion sai isältään kuningas Tar-Meneldurilta, kun hänet nimitettiin kuninkaanperijäksi vuonna 800 ta.[1]

Jo tätä ennen Aldarion oli muodostanut Laivamiesten killan, jonka johtajana häntä nimitettiin suurkapteeniksi.[2] Uuden viran ja sen suomien valtuuksien sisältöä ei esitellä erikseen, mutta Aldarion jatkoi jo aiemmin aloittamaansa laivojen rakentamista, huolehti siitä että Númenorissa riitti puuta laivoja varten, ja lähti vuonna 806 {{ta]] uudelle merimatkalle – joskin siihen hänen oli pyydettävä kuninkaalta lupa, jonka tämä antoi vain vastentahtoisesti.[3]

Tar-Meneldur perui Aldarionin arvonimen, kun tämä oli noussut avoimeen kapinaan isäänsä vastaan – hän oli lähtenyt uhmaten kuninkaan kieltoa Númenorista Keski-Maahan kohti Vinyalondëa seitsemän laivan laivastolla vuonna 824 ta. Samalla Tar-Meneldur sulki laivamiesten kiltasalin ja Rómennan telakat sekä kielsi kaatamasta puita laivojen rakentamista varten.[4]

Aldarion lähti palattuaan vuonna 829 ta. vielä toiselle matkalle, jolta hän palasi vasta neljäntoista vuoden kuluttua vuonna 843 ta. Tämän jälkeen Tar-Meneldur kuitenkin antoi hänelle anteeksi ja palautti hänelle satamien ja laivojen esimiehen arvonimen, [5] ja "lisäsi siihen vielä kunnianimen metsienvalvoja".[6]

Viitteet