Mustainmaa

Kohteesta Kontuwiki

Mustainmaa (engl. Dunland) sijaitsi Sumuvuorten eteläpäässä vuoriston länsilaidalla.[1] Maa on saanut nimensä rohirrimilta, joka muutti pohjoisesta Calenardhoniin, Mustainmaan naapuriin, 2500-luvun ka. alkupuolella. Pohjoisesta tulleet muuttajat olivat vaaleaihoisia ja vaaleatukkaisia, kun taas Mustainmaan asukkaat olivat tummaihoisia ja mustatukkaisia.[2] Ei tiedetä, mikä oli maan nimi tätä ennen, tai millä nimellä sitä kutsuivat itse mustainmaalaiset, joiden kieltä tunnetaan hyvin huonosti.[3] Joka tapauksessa alueella oli asunut jo toisella ajalla númenorilaisten gwathuirimiksi nimitetty kansa, joka eli heimoyhteisöissä ja suhtautui vihamielisesti mereltä tulleisiin.[4]

Kolmannella ajalla Mustainmaa (ja laajemmin Harmaavirran ja Rautkymin välinen Enedwaith) oli Arnorin ja Gondorin valtakuntien välistä hallitsijatonta rajamaata,[5] jonka vaiheista tunnetaan lähinnä vain sodat rohanilaisia vastaan: saapuessaan Calenardhoniin rohirrim ajoivat siihen asti Rohanin aukon molemmin puolin asuneen kansan kauemmas pohjoiseen, minkä vuoksi viha maahantunkeutujia kohtaan säilyi vuosisatojen ajan.[6]

Hobitit Mustainmaassa

Vaellusvuosinaan Sumuvuorilta länteen monet väkevien hobittiheimosta asuivat Tharbadin ja Mustainmaan rajojen välillä muutettuaan länttä kohti Kohuveden vartta pitkin. Mustainmaasta he jatkoivat takaisin kohti pohjoista.[7]

Kääpiöt Mustainmaassa

Smaugin hyökkäystä Ereborilta vuonna 2770 ka. paennut viimeinen vuorenalainen kuningas Thrór asettui perheineen Mustainmaahan, josta hän lähti Moriaan vuonna 2790 ka. Azanulbizarin taistelun (2799 ka.) Thrórin poika Thráin II palasi vielä Mustainmaahan mutta muutti sieltä pian Eriadoriin.[8]

Nimestä

Tarun Sormusten herrasta englanninkielisessä alkuteoksessa käytetyn nimen Dunland alkuosa dun on muinaisenglannin 'tummaa, mustanruskeaa' tarkoittava sana.[9]

Viitteet

  1. TSH, Karttaliite (kartta: Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla).
  2. TSH, liite F I, "Kolmannen ajan kielet ja kansat", s. *** / *** / *** / *** / 1168 / ***. – Rohirrimin muutosta, katso artikkeli Rohirrim.
  3. Katso artikkeli Mustainmaan kieli.
  4. Katso artikkelit gwathuirim ja Enedwaith.
  5. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 362 / 306.
  6. TSH II/3.7., Helmin syvänne, s. *** / *** / *** / *** / 556 / ***. – Mustainmaan ja Rohanin välisistä sodista tarkemmin, katso artikkeli Mustainmaalaiset.
  7. TSH, Prologi hobiteista ja muustakin, s. *** / *** / *** / *** / 15 / ***; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1123 / *** (annaali n. 1150).
  8. TSH, liite A III, "Durinin heimo", s. *** / *** / *** / *** / 1112-1113 / ***.
  9. Bosworth Toller Anglo-Saxon Dictionary online, s.v. DUN (luettu 18.12.2020). Ks. myös Nomenclature s.v. Dunland (RC, s. 769.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia