Mathom:Taru Sormusten herrasta: kuvauksia lukujen sisällöstä

Kohteesta Kontuwiki

Tähän on koottu J. R. R. Tolkienin teoksen Taru Sormusten herrasta niiden lukujen kuvaukset, jotka on poistettu Kontuwikistä, koska kaikki kirjoittajat eivät ole hyväksyneet GFDL-lisenssiä omille teksteilleen.

I/1.1. Odotettu juhla

Bilbo Reppuli on järjestelemässä 111. syntymäpäiväjuhlaansa, kun Gandalf saapuu Hobittilaan, mukanaan ilotulitteita juhlia varten. Juhlan lopussa Bilbo pitää jäähyväispuheensa, jossa hän ilmoittaa lähtevänsä Konnusta. Puheen lopuksi hän sujauttaa Sormuksen sormeensa ja katoaa juhlavieraiden edestä. Bilbo testamenttaa suurimman osan omaisuudestaan, mukaan lukien Sormuksen, Frodolle. Eräät muutkin hobitit saavat osansa Bilbon omaisuudesta, lähinnä Bilbon jälkeensä jättäminä syntymäpäivälahjoina.

I/1.2. Menneisyyden varjo

Frodo on jo tottunut Repunpään herrana olemiseen, kun Gandalf saapuu vuosien tauon jälkeen vierailemaan. Gandalf kertoo Frodolle, että hänen perimänsä Sormus on Sauronin takoma Herrasormus. Gndalf kertoo mahtisormuksista ja niihin liittyvistä asioista, sekä Klonkusta. Gandalf neuvoo Frodoa lähtemän pian Konnusta, sillä hän ei ole enää sielä turvassa Sormuksesta johtuen. Samvais Gamgi, joka oli kuunnellut salaa Gandalfin ja Frodon keskustelua, joutuu lähtemään pois Frodon mukana, tosin ei vielä.

I/1.3. Kolme kumppanusta

Gandalf lähtee Repunpäästä kesäkuun lopulla, oltuaan siellä kaksi kuukautta. Syntymäpäivänsä jälkeen syyskuussa Frodo lähtee Hobittilasta, ilmoittaen muuttavansa Bukinmaahan, Krikkoloon. Hänen mukanaan lähtevät Peregrin Tuk ja Sam. Toisena matkapäivänään he näkevät Mustan Ratsastajan, joka on seurannut heitä Hobittilasta. Myöhemmin samana päivänä he tapaavat haltioita, jotka vievät heidät Metsähoviin, jossa he saavat ruokaa ja yösijan.

I/1.4. Oikotie ja sieniä

Hobitit jatkavat matkaansa poissa tieltä ja saapuvat vanhan Magotin tilalle. Sielä he saavat illallista ja myös kyydin isäntä Magotilta Bukinpurin lautalle. Sielä he tapaavat Meriadoc Rankkibukin, joka on ollut järjesetelemässä Frodon Krikkolon asuntoa yhdessä Fredegar Bolgerin kanssa.

I/1.5. Salaliitto paljastuu

Frodon uuteen kotiin saavuttuaan Pippin, Sam ja Frodo kylpevät, jonka jälkeen he nauttivat illallista yhdessä Merrin ja Pullan kanssa. Ruoan jälkeen Frodo on aikeissa kertoa muille aikeistaan lähteä Konnusta, muut kuitenkin tietävät siitä, sillä Sam on vakoillut Frodoa ja kertonut muille hänen aikeistaan. Frodo päättää lähteä jo seuraavana päivänä pois, myös Sam, Merri ja Pippin lähtevät hänen mukanaan.

I/1.9. Pomppivan ponin majatalossa

Hobitit saapuvat Pomppivaan poniin, briiläiseen majataloon. Saatuaan sieltä huoneen he menevät majatalon suureen saliin lukuun ottamatta Merriä, joka lähtee ulos kävelylle. Salissa Frodo tapaa Konkarin. Laulaessaan Frodo sujauttaa Sormuksen sormeensa ja katoaa majatalon vieraiden edestä.

I/1.10. Konkari

Frodo keskustelee Konkarin kanssa hobittien huoneessa. Hän saa Voivalvatilta Gandalfin kirjoittaman kirjeen, josta selviää Konkarin olevan Gandalfin ystävä, ja että hän opastaa heidät Rivendelliin. Merri tuodaan hobittien luokse; hän on joutunut Mustan hengityksen uhriksi.

I/1.11. Veitsi yössä

Merrin, Pippinin, Samin ja Frodon ollessa Briissä Krikkolo joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Tämän tähden soitetaan Bukinmaan torvimerkki sadan vuoden tauon jälkeen.

Toisaalla hobitit aloittavat matkansa kohti Rivendelliä Konkarin opastuksella. Viimapäällä he joutuvat Sormusaaveiden hyökkäyksen kohteeksi, jossa Frodo haavoittuu vakavasti Noitakuninkaan tikarista.

I/1.12. Pako kahlaamolle

Hobitit aloittavat pakomatkan kohti Rivendelliä Konkarin opastamana. Lähellä Bruinenin kahlaamoa Glorfindel saavuttaa heidät. Haavoittunut Frodo jatkaa matkaa Glorfindelin hevosella Bruinenin kahlaamolle, jonne sormusaaveet seuraavat häntä. Sormusaaveet eivät kuitenkaan saa Frodoa kiinni, kun niiden hevoset ryntäävät pillastuneina tulvivaan jokeen ja huuhtoutuvat sen mukana.

I/2.1. Kohtaamisia

Frodo herää Rivendellissä jokseenkin toipuneena. Herättyään hän tapaa matkakumppaneitaan ja Gandalfin. Illalla pidetään juhla, jonka aikana Frodo keskustelee vierustoverinsa Glóinin kanssa. Juhlan jälkeen Frodo tapaa pitkästä aikaa Bilbon ja he vaihtavat keskenään kuulumisia.

I/2.3. Sormus vaeltaa etelään

Sormuksen saattue valitaan ja Murtunut miekka taotaan uudeksi. Frodo saa Bilbolta tämän mithrilpaidan sekä Piikin. Tämän jälkeen Saattue aloittaa pitkän taipaleensa. Matka ei kuitenkaan suju alkuunkaan ongelmitta: crebain tiedustelevat Saattueen liikkeitä ja vaeltaessaan Sumuvuorten yli heidät yllättää raju lumimyrsky, jonka seurauksena he joutuvat kiipeämään alas vuorilta.

II/3.2. Rohanin ratsastajat

Aragorn, Gimli ja Legolas, Kolme ajomiestä, ovat aloittaneet Merrin ja Pippinin kaapanneiden örkkien takaa-ajon. Sattumalta he kohtaavat Éomundin pojan johtaman rohirrimin joukon. He kertovat takaa-ajajille tuhonneensa örkkijoukon ja polttaneen niiden ruumiit. Rohirrimilta Kolme ajomiestä saavat ratsut, joiden selässä he matkaavat Fangornin reunamille, jossa örkkijoukkion ruumiit oli poltettu. Epätietoisina hobittien kohtalosta, he päättävät yöpyä metsän reunassa. Yön aikana Ajomiehille ilmestyi vanha harmaaseen kaapuun pukeutunut mies, joka sai hevoset karkaamaan.

Tietoja

  • Muokannut Nazg (?)
  • Vähäisiä muokkauksia myös muilta kirjoittajilta
  • Julkaistu aiemmin Kontuwikissä
  • Sivu ei ole GFDL-lisensoitu

Mathomin etusivulle