Mathom:Balrogit

Kohteesta Kontuwiki

Balrogit (sindarilainen muoto; quenyaksi valaraukar, yks. valarauko) eli "voimanhenget" kuuluvat niihin maiarista, jotka pettivät valarin ja menivät Morgothin palvelukseen. Aikanaan he olivat olleet kirkkaita tulenhenkiä, jotka olivat sisarensa Arienin kanssa loistaneet kuin aurinko, mutta vihalla Morgoth käänsi nämä pahuuteen.

Myöhempinä aikoina vain lohikäärmeet olivat vaarallisempia Morgothin palvelijoista. Esiajoilla Morgothin balrogit olivat Melkorin tärkeimpiä apureita Sauronin ohella. Balrogit katosivat Vihan sodassa, joka päätti ensimmäisen ajan ja aloitti toisen. Viimeinen Balrog heräsi kolmannella ajalla Moriassa.

Ulkomuodoltaan ne olivat valtavan kokoisia, ne syöksivät tulta sieraimista, niillä oli tuliharja ja siivet. Aseenaan ne käyttivät monihaaraista tuliruoskaa. Tämä ase oli niin mahtava, että sen sivallukset ajoivat valtavan hämähäkki Ungoliantin pois Morgothin kimpusta - ja siten eniten balrogien viholliset pelkäsivät tätä asetta.

Balrogien johtaja oli nimeltään Gothmog, ja verisiä ovat ne tarinat jotka siitä kertovat. Kolme Noldorin korkeaa ruhtinasta se surmasi, näiden joukossa Fëanor, kaikista haltioista mahtavin. Loppunsa Gothmog kohtasi haltiaruhtinas Ecthelionin kädestä, joka samalla sai itse surmansa.

Aina kun Morgoth kävi hyökkäykseen, olivat balrogit etummaisina; mutta Vihan sodassa ne pyyhkäistiin Morgothin mukana maan päältä. Ainakin yksi pääsi valitettavasti pakoon ja se kaivautui vuoren alle tuhansiksi vuosiksi. Kolmannella Ajalla se heräsi: Moriassa kääpiöt kaivautuivat liian syvälle maahan ja herättivät tämän pitkään uinuneen pahan (oli myös mahdollista että Sauronin pahuus oli jo herättänyt sen ja kääpiöt vain päästivät sen vapaaksi). Ja herännyt balrog ajoi kääpiöt pois Moriasta ikuisiksi ajoiksi. Balrog jäi Moriaan ja keräsi ympärilleen örkkejä ja peikkoja, eikä kukaan uskaltanut uhmata sitä, paitsi kääpiö Balin tovereineen, jotka tapettiin, sekä Sormuksen Saattue, sillä heidän oli kuljettava Morian läpi.

Balrog hyökkäsi myös Saattueen kimppuun; ja taistelussa Gandalfia vastaan syöksyivät molemmat syvyyksiin; mutta niin mahtavia olivat kumpikin, että taistelu jatkui ja Gandalf ajoi balrogia takaa Zirak-Zigil -vuoren huipulle. Sieltä Gandalf heitti sen alas ja niin kohtasi Keski-Maan viimeinen balrog loppunsa.

Tietoja

  • Alkuperäinen teksti: Tapio Laakso (J.R.R. Tolkien -sivusto)
  • Muokannut Jawetus
  • Vähäisiä muokkauksia myös muilta kirjoittajilta
  • Julkaistu aiemmin Kontuwikissä
  • Sivu ei ole GFDL-lisensoitu

Mathomin etusivulle