Balcmeg

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Malkamekte)

Balcmeg oli yksi kolmesta nimeltä mainitusta örkistä, jotka Tuor surmasi Gondolinin viimeisessä taistelussa. Balcmeg oli "Gondolinin tuhon nimiluettelon" mukaan "suuri soturi orclimin (orqui sanovat haltiat) joukossa joka kaatui Tuorin kirveeseen.[1]

Örkit mainitaan nimeltä Kadonneitten tarujen kirjan kertomuksessa "Taru Gondolinin tuhosta", joka on julkaistu myös suomennettuna teoksessa Gondolinin tuho, mutta tarinan myöhemmistä versioista nimet ovat jääneet pois.

Örkkien rohkeus yltyy jälleen lohikäärmeiden saavuttua, ja ne liittyvät balrogien joukkoon niiden virratessa sisään aukosta ja käyvät gondothlimin kimppuun ja tekevät heille suurta vahinkoa. Siellä surmasi Tuor Othrodin, örkkien johtajan, lyömällä sen kypärän halki, ja Balcmegin hän iski kahtia, ja Lugia hän sivalsi kirveellään niin että sen jalat katkesivat polven alapuolelta, kun taas Ecthelion survaisi miekkansa läpi kahdesta hiisien päälliköstä ja löi halki niitten suurimman sankarin Orcobalin kallon hampaisiin saakka...[2]

Nimestä

Goldogrininkielinen nimi Balcmeg tarkoittaa 'pahaa sydäntä' (engl. heart of evil); sen alkuosa balc on merkitykseltään 'julma, paha';[3] Loppuosa -meg on peräisin juuresta MEKE 'keskus', josta periytyvä qenyan sana mekte esiintyy myös Balcmegin samanmerkityksisessä qenyankielisessä nimessä Malkamekte.[4]

Viitteet

  1. HoMe II, s. 336.
  2. GT, Alkuperäinen tarina, s. 92; HoMe II, s. 181.
  3. HoMe II, s. 336; Gnomish Lexicon (Parma Eldalamberon 11, 1995, s. 21); Parma Eldalamberon 15, 2004, s. 21.
  4. Qenya Lexicon (Parma Eldalamberon 12, 1998, s. 60); Parma Eldalamberon 13, 2001, s. 105.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia