Maglor
Maglor oli toinen Fëanorin ja Nerdanelin seitsemästä pojasta, "laulaja, jonka ääni kuultiin kauas maiden ja meren taa."[1] Hän oli Keski-Maassa eläneistä laulajista suurin lukuun ottamatta Thingolin soittoniekkaa Daeronia.[2] Maglor syntyi Amanissa, mutta kohtalo vei hänet takaisin Keski-Maahan, missä hän lopulta kuoli. Hänellä oli puoliso, jonka nimeä ei kuitenkaan tiedetä; ei myöskään tiedetä, oliko heillä lapsia.[3]
Sisällysluettelo
Elämä ja teot
Maglor syntyi Amanissa, mutta hänen syntymävuottaan ei tiedetä tarkasti. Hänen isänsä Fëanor syntyi vuonna 1169 pv.[4] ja avioitui Nerdanelin kanssa "varhaisessa nuoruudessaan".[5] Fëanorin seitsemän poikaa mainitaan kuitenkin annaaleissa ensi kerran vuonna 1490 pv., jolloin he lähtevät isänsä mukana Valmarista maanpakoon Formenosiin.[6]
Maglorin ja hänen veljiensä nuoruudesta tiedetään vielä, että he kulkivat isänsä Fëanorin mukana "pitkin ja poikin Valinorissa ja sen rajoilla" eivätkä asuneet pitkään yhdessä paikassa. Usein he olivat Aulën vieraina ja matkasivat jopa Pimeyden reunamille sekä Ulko-Ulapan rannoille "tuntematonta etsien".[7]
Noldorin pako ja Fëanorin vala
Kun Melkor oli varastanut Silmarilit ja surmannut Finwën, Maglor vannoi yhdessä isänsä ja veljiensä kanssa valan "vainota kostolla ja vihalla maailman ääriin jokaista olentoa joka ottaa, pitää tai kätkee yhdenkään Silmarilin eikä anna heille."[8] Tämän jälkeen hän seurasi väkineen isäänsä katkeralle matkalle Keski-Maahan. Hän otti osaa myös Alqualondën sukusurmaan, josta hän laati ennen kuolemaansa valituslaulun nimeltään Noldolantë, "noldorin lankeemus".[9]
Beleriandissa
Beleriandissa Maglor asettui itään Gelionin latvahaarojen väliin jäävälle alueelle. Maglorin aukoksi kutsutusta kohdasta se oli täysin suojaton pohjoista kohti ja siksi usein örkkien hyökkäyksen kohteena.[10]
Vuonna 20 av.[11] Fingolfin järjesti Ivrinin altaiden lähistöllä juhlan nimeltään Mereth Aderthad, "Jälleennäkemisen juhla". Fëanorin pojista ainoastaan Maedhros ja Maglor osallistuivat juhlaan, jossa "vannottiin liiton ja ystävyyden valat" noldorin ja sindarin välillä.[12]
Veljistään Maglor piti ilmeisesti eniten Maedhrosista, jonka kanssa hän kävi metsästämässä – myös silloin, kun Finrod oli heidän seurassaan ja lähti omille teilleen tavatakseen ensimmäiset Beleriandiin tulleet ihmiset.[13] (vuonna 310 av.[14]).
Dagor Aglareb
Vuonna 60 av.[15] Morgoth hyökkäsi Ard-galenin poikki Sirionin solaa ja Maedhrosin vaarojen ja Sinivuorten välistä aluetta kohti. Jälkimmäinen oli Maglorin aluetta. Hyökkäys torjuttiin ja örkit ajettiin takaisin Angbandiin. Taistelu sai nimen Dagor Aglareb, "Loistava taistelu".[16]
Dagor Bragollach
Dagor Bragollachissa (vuonna 455 av.[17]) Maglor ei pystynyt puolustamaan Aukkoa, vaan joutui pakenemaan Himringille ja liittyi Maedhrosin joukkoihin.[18]
Maedhros ja Maglor pysyivät sen jälkeen yhdessä. Kun itäläiset tulivat Beleriandiin vuonna 463 av.,[19] he ottivat palvelukseensa Bórin pojat Borladin, Borlachin ja Borthandin,[20] jotka pysyivät heille uskollisina ja löivät Nirnaeth Arnoediadissa vuonna 472 av.[21] Ulfangin petolliset pojat Ulfastin ja Ulwarthin. Maglor itse surmasi Uldorin, mutta Maglorin ja Maedhrosin joukot ajettiin pakoon Dolmedin vuorelle.[22]
Kolmas sukusurma
Tämän jälkeen kuulemme Maglorista vasta, kun hän hyökkäsi Maedhrosin kanssa vuonna 538 av.[23] Sirionin suulla asuvien Doriathin ja Gondolinin pakolaisten kimppuun täyttääkseen valansa ja saadakseen Elwingin hallussaan pitämän Silmarilin.[24]. Vaikka hänen nimeään ei mainita erikseen, hän oli varmasti ottanut osaa myös vuosina 506-507 av.[25] Doriathin tuhoon päätyneeseen hyökkäykseen.[26]
Sirionin suulle tehty hyökkäys epäonnistui myös. Vaikka Maedhros ja Maglor voittivat, he eivät saaneet Silmarilia, jonka Elwing vei mukanaan Merelle. Mutta veljekset saivat vangeikseen Eärendilin ja Elwingin pojat Elrondin ja Elrosin. Kaikista Fëanorin valan tuottamista kauheuksista väsynyt Maglor sääli poikia ja hoivasi heitä ja kerrotaan, että "heidän välilleen kasvoi arvaamatta rakkaus".[27]
Vihan sota
Kun Elwingin mukanaan viemä Silmaril lopulta päätyi Eärendilin ohjaamassa laivassa taivaalle, Maedhros ja Maglor näkivät ja tunnistivat sen iltataivaalta. Maglor oli helpottunut, koska se oli nyt turvassa pahalta ja loisti kaikkien näkyvissä.[28]. Vannottu vala ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan, sillä kun Vihan sota oli päättynyt vuonna 587 av.[29] ja kaksi viimeistä Silmarilia oli irroitettu Morgothin rautakruunusta, hän esitti Maedhrosin kanssa vaatimuksen Eönwëlle, valarin sotajoukon johtajalle, että jalokivet oli annettava heille.[30]
Eönwë kiisti heidän oikeutensa kiviin ja vaati heitä palaamaan Valinoriin valarin tuomittavaksi. Maglor olisi halunnut alistua Eönwën määräykseen, mutta Maedhros muistutti häntä valan seurauksista – he olivat kutsuneet Iäisen pimeyden päälleen, jos eivät pitäisi sanaansa – ja niin hän lopulta suostui yritykseen varastaa Silmarilit Eönwën leiristä.[31]
Surmattuaan vartijat Maedhros ja Maglor saivat kivet haltuunsa, mutta he herättivät samalla koko leirin ja valmistautuivat kuolemaan taistellen kivien puolesta. Eönwë päästi heidät kuitenkin menemään ja he jakoivat kivet keskenään. Mutta kivet polttivat heidän käsiään, sillä heidän oikeutensa niihin oli mennyt kuten Eönwë oli sanonut. Maedhros heittäytyi kivineen ammottavaan rotkoon, mutta Maglorin kerrotaan heittäneen omansa mereen ja sen jälkeen vaeltaneen rannoilla laulaen "kivusta ja katumuksesta aaltojen äärillä."[32] Tähän aikaan sijoittuu luultavasti myös Noldolantën laatiminen.[9]. Hänen loppunsa on tuntematon.
Nimistä
Maglor on sindarinkielinen nimi, jota käytettiin Beleriandissa, hänen quenyankielinen nimensä oli Kanafinwë, "vahvaääninen, ?käskevä",[33] ja äidinnimensä Makalaurë "kultaa takova?".[34] Tästä näkyy, että sindarinkielinen nimi, jolla Maglor yleensä tunnetaan perustuu äidinnimeen.
Katso myös
Viitteet
- ↑ Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 70 / 51.
- ↑ Silm. 13, Noldorin paluu, s. 143 / 110; Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 229 / 162; Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 319 / 261.
- ↑ HoMe XII, s. 318 [viite 7].
- ↑ Amanin annaalit §78 (HoMe X, s. 92) antaa vuosiluvuksi alun perin 1179; Tolkienin myöhemmän korjauksen mukaan 1169 (HoMe X, s. 101 [viite 1], 205).
- ↑ Silm. 6, Fëanor ja Melkorin vapautuminen, s. 75 / 56.
- ↑ Amanin annaalit §99 (HoMe X, s. 96); vrt. Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 83 / 62.
- ↑ Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 72 / 52.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 99 / 74. – Katso myös: Fëanorin vala).
- ↑ 9,0 9,1 Silm. 9, Noldorin pako, s. 104 / 77.
- ↑ Silm. 14, Beleriandista ja sen valtakunnista, s. 151-152 / 118.
- ↑ Harmaat annaalit §72 (HoMe XI, s. 34).
- ↑ Silm. 13, Noldorin paluu, s. 138-139 / 106.
- ↑ Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 173 / 135.
- ↑ HoMe XI, s. 215: "three hundred years and ten..."; vrt. Silm. 17, Ihmisten tulo länteen, s. 173 / 135: "kolmesataa vuotta ja enemmänkin..."
- ↑ Harmaat annaalit §77 (HoMe XI, s. 36).
- ↑ Silm. 13, Noldorin paluu, s. 141 / 108.
- ↑ Harmaat annaalit §145 (HoMe XI, s. 52).
- ↑ Silm. 18, Beleriandin häviö ja Fingolfinin tuho, s. 190 / 148.
- ↑ Harmaat annaalit §173 (HoMe XI, s. 60).
- ↑ Silm. 20, Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad, s. 195 / 152.
- ↑ Harmaat annaalit §219 (HoMe XI, s. 71).
- ↑ Silm. 20, Viides taistelu: Nirnaeth Arnoediad, s. 241 / 192.
- ↑ The Tale of Years, HoMe XI, s. 348.
- ↑ Silm. 23, Tuor ja Gondolinin tuho, s. 310 / 255.
- ↑ The Tale of Years, HoMe XI, s. 351.
- ↑ Ks. Silm. 22, Doriathin tuho, s. 298 / 241-242.
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 311 / 255.
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 315 / 258.
- ↑ The Tale of Years, HoMe XI, s. 346.
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 317 / 260.
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 318 / 260.
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 319 / 261.
- ↑ Tolkien käytti k-kirjaimella alkavaa kirjoitusasua (HoMe XII, s. 352).
- ↑ Tolkien käytti nimessä k-kirjainta eikä c-kirjainta (HoMe XII, s. 353).
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia
