Lämmin vastaanotto

Kohteesta Kontuwiki

Lämmin vastaanotto (engl. A Warm Welcome) on J. R. R. Tolkienin teoksen Hobitti eli Sinne ja takaisin kymmenes luku.[1]

Luvun tapahtumat

Tynnyrilautta tulee ulos Synkmetsän puiden alta ja rantautuu viimein Järvikaupungin lahteen. Lauttamatkan loppuosan kuvauksen yhteydessä lukijalle kerrotaan myös kaupungista ja sen historiasta.[2]

Pitkäjärven Esgaroth. Kuva © Matěj Čadil

Illan pimennyttyä Bilbo vapauttaa kääpiöt tynnyreistä. Thorin, Fili, Kili ja Bilbo menevät sillan vartijoiden luo ja vaativat päästä kaupungin Isännän puheille.[3] Kesken juhlien yllätetty Isäntä suhtautuu tulijoihin epäluuloisesti, mutta kaupunkilaiset innostuvat kääpiöistä, sillä heidän vanhoissa lauluissaan kerrotaan vuorenalaisen kuninkaan paluusta ja sen myötä koittavasta uudesta onnenajasta.[4] Thorinin seurueelle annetaan oma talo asuttavaksi ja heitä kestitään yltäkylläisesti. Myös haltiakuningas saa tiedon Järvikaupungin tapahtumista ja lähettää vakoojansa matkaan.[5]

Kahden viikon kuluttua Thorin ilmoittaa jatkavansa matkaa kohti Yksinäistä vuorta (ja yllättää Isännän, joka on pitänyt häntä huijarina). Kaupunkilaiset varustavat heidät matkaan ja antavat heidän käyttöönsä veneet soutajineen, jotka vievät heidät järven pohjoispäähän. Sinne lähetetään poneja ja hevosia valmiiksi matkan seuraavaa osuutta varten. Ainoastaan Bilbo tuntee olonsa läpeensä onnettomaksi.[6]

Runot ja laulut

Lukuun liittyvä kuvitus

J. R. R. Tolkienin mustavalkopiirrokset

Tove Janssonin mustavalkopiirrokset

  • Kääpiöt nousemassa tynnyreistä (vinjetti luvun alussa)[9]
  • Järvikaupungin satama-allas (koko sivun kuva)[10]
  • "Viikinkivenettä" soudetaan eteenpäin sateessa[11]

Viitteet

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia