Kääpiöt

Kohteesta Kontuwiki
Kääpiösotureita: Kuva © Artigas.

Kääpiöt (engl. Dwarves) olivat vala Aulën luoma kansa, joka heräsi pian haltioiden jälkeen. Kääpiöt olivat kivenkaiverruksen ja sepäntöiden kiistämättömiä mestareita, mutta ulkomuodoltaan karuja ja parrakkaita, sekä tietysti mitaltaan lyhyitä vaikkakin vantteria. Sodassa kääpiöt olivat taipumattomia. Kuuluisin kääpiöiden seitsemästä heimosta oli Durinin heimo, joka asutti sittemmin hylättyä Khazad-dûmin eli Morian kaupunkia ja myöhemmin perusti muun muassa Vuorenalaisen Kuningaskunnan Ereborille. Miltei kaikki Tolkienin tarinoissa tavatut kääpiöt kuuluivat pitkäpartoihin, Durinin heimoon.

Ulkomuoto

Kääpiöt eivät olleet erityisen kauniita katsella. Aulë suunnitteli heidät sitkeiksi ja vakaiksi kestämään Keski-Maan vaaroja ja vaivoja, ja haltioilta he saivat siksi myös nimen naugrim, "kitukansa". Pituutta kääpiöillä oli noin kaksi ja puoli kyynärää, siis puolentoista metriä – hiukan enemmän kuin hobiteilla, mutta selkeästi vähemmän kuin ihmiskansoilla. Kenties erottuvin heidän ulkonäöllisistä piirteistään oli silti tuuhea parta, joka kasvoi kääpiöillä jo lapsuudesta ja yhtälailla molemmilla sukupuolilla niin, etteivät muut kansat edes kyenneet näitä toisistaan erottamaan. Parta oli kääpiöille myös ylpeydenaihe, jonka menettäminen olisi ollut suunnaton häpeä. Kaljuiksi kääpiöt eivät käyneet ikääntymisenkään myötä, mutta sen sijaan he olivat alttiita vanhuuttaan lihomaan, mikäli ruoan puolesta siihen oli mahdollisuus. Vanhuuden myötä heidän kasvoihinsa painuivat myös syvät ryppyjen uurteet ja iho muuttui kalvakkaaksi.

Elinkaari

Durinin heimon kääpiöt elivät kolmannen ajan lopulla (aiemmin he olivat ilmeisesti olleet pitkäikäisempiä) noin 250-vuotiaiksi, mikäli eivät kohdanneet väkivaltaista tai tapaturmaista kuolemaa. Luonnollinen elinikä jäi harvoin paljoa tätä lyhyemmäksi, mutta joskus saattoivat sitkeimmät elää paljon pidempäänkin. 300-vuotiaan kääpiön Tolkien mainitsee olleen suunnilleen yhtä harvinainen ja ikääntynyt kuin 100-vuotias ihminen, joskin Liitteen A Durinin huoneen sukutaulun mukaan Dwalin eli peräti 340-vuotiaaksi. Ei tiedetä onko kyseessä Tolkienin virhe vai kääpiökansan "metusalem".

Kääpiöiden lapsuuden katsottiin kestävän kolmenkymmenen ikävuoden tietämille; sinä aikana he olivat vielä liian nuoria kovaan työhön tai taisteluun. Lapsuuden jälkeen kääpiöt kasvoivat nopeasti miehuuden mittoihin ja saavuttivat jo nelissäkymmenissä sen ulkonäön, joka heillä säilyi melkolailla muuttumattomana seuraavat liki kaksisataa vuotta, eivätkä heidän fyysiset voimansakaan tänä aikana juuri muuttuneet. Vasta 230-240 ikävuoden paikkeilla vanhuus sai kääpiöt todella kiinni, ja vei heidät sitten verrattain nopeasti hautaan, elleivät he olleet erityisen pitkäikäistä laatua.

Naimisiin kääpiöt menivät yleensä melko myöhään, jos ollenkaan. Monet kääpiöt omistautuivat muille töille eivätkä koskaan perustaneet perhettä, vain ruhtinassuvuissa naimisiinmeno oli säännönmukaista. Lapsia ei myöskään saatu montaa, neljä oli jo varsin harvinaisen suuri lapsikatras.

Kieli ja kulttuuri

Pääartikkeli: Kääpiökieli

Kääpiöt olivat salamyhkäistä kansaa, ja paljoa ei heidän tavoistaan tiedetä. Heillä oli oma kaikille kääpiöille yhteinen, salainen äidinkielensä khuzdul, jota ei ulkopuolisille hevin paljastettu. Sen sijaan kääpiöt mieluummin omaksuivat ympäröivien kansojen kielen käyttöön julkisissa tilanteissa. Khuzdulin oli kehittänyt kääpiöille kieleksi aikain alkuhämärissä itse Aulë, jota kääpiöt kutsuivat Mahaliksi. Osin tämän "pyhän" alkuperänkin vuoksi khuzdulia varjeltiin ja vuosituhansienkin kuluessa kieli muuttui vain vähän. Kääpiöiden aidot nimet olivat khuzdulinkielisiä, mutta niitä he varjelivat niin tarkoin, että kaiversivat hautakammioihinsakin omaksumansa peitenimen. Tuntemiemme Durinin heimon kääpiöiden nimet olivat Anduinin laaksojen ja Rhovanionin varhaisten pohjalaisasuttajien kieltä, jota Tolkien mallinsi lainaamalla kääpiöidensä nimet islantilaisesta Edda-runoelmasta.

Kääpiöillä oli myös toinen salainen kieli, elekieli iglishmêk, jota he käyttivät milloin heidän piti keskustella keskenään muiden seurassa huomaamatta ja salaa. Merkit ja eleet olivat niin pieniä ja nopeita, ettei niitä asiasta tietämätön osannut edes havaita saati tulkita.

Hautansa kääpiöt louhivat kallioon, ja niiden eteen nähtiin paljon vaivaa. Haltiat luulivat kääpiöiden näin kuoltuaan sulautuvan kiveen, josta uskoivat heidän olevan tehty, mutta kääpiöiden mukaan Mahal oli varannut heille omat erityiset salinsa Mandosista. Azanulbizarin taistelun jälkeen kuolleita kääpiöitä oli kuitenkin niin paljon, ettei heitä voitu mitenkään haudata asianmukaisesti, joten ruumiit poltettiin - ja paljon myöhemminkin saatettiin Azanulbizarissa kuolleesta esi-isästä sanoa vain, että "hän oli poltettu kääpiö", ja muut kääpiöt ymmärsivät sanonnan merkityksen. Azanulbizarin jälkeinen menettely mainitaan aivan poikkeuslaatuisena, joten ilmeisesti muiden käymiensä suurten taisteluiden jälkeen kääpiöiden onnistui haudata kuolleensa kiven sisään tapojen mukaisesti. Hautajaisissaan kääpiöt lauloivat surulauluja, tai niin ainakin tehtiin Belegostin herran Azaghâlin ruumissaatossa hänen kaaduttuaan Nirnaeth Arnoediadin taistelussa.

Kääpiönaisista

Kääpiönaiset eivät esiinny Keski-Maan tarinoissa käytännössä laisinkaan. Kääpiöiden yhteiskunta oli ilmeisen patriarkaalinen, eivätkä kääpiönaiset olleet tekemisissä ulkomaailman kanssa kuin pakon edessä. Lisäksi heitä oli huomattavasti vähemmän kuin kääpiömiehiä, kenties vain yhden kolmasosan verran. He viettivät elämänsä kääpiöiden vuorikaupunkien syvissä suojissa, ja milloin heidän täytyi kulkea ulkomaailmassa, ei kukaan heitä näöltään taikka ääneltään erottanut miehistä (toisia kääpiöitä lukuunottamatta). Tästä johtui haltioiden erheellinen uskomus, ettei kääpiönaisia ole olemassakaan ja kääpiöt syntyvät kivestä. Kääpiöiden sukutauluihinkaan naisia ei tavattu normaalisti merkitä, ja sanotaan että milloin isän ja vanhimman pojan välissä on 110 vuotta tai enemmän, se yleensä tarkoitti esikoistytärtä, joka on jätetty tauluun merkitsemättä. Ainoa nimeltä tunnettu kääpiönainen on Thorin Tammikilven sisar Dís, joka merkittiin sukutauluun poikiensa kuoltua urheasti Thorinia suojellen Viiden armeijan taistelussa.

Historia

Tämä osuus käsittelee kääpiöiden historiaa yleisluontoisesti. Enemmän ja tarkempaa tietoa löytyy linkityksiä hyödyntämällä.

Kääpiöiden luominen

Aulë valmistautuu tuhoamaan lapsensa. Kuva © Ted Nasmith.

Kun muut valar odottelivat Ilúvatarin lasten heräämisen aikaa, päätti seppä Aulë malttamattomana laittaa itse toimeksi ja luoda oman kansansa. Niin hän salaa valmisti kääpiöt, mutta kun seitsemän oli valmiina, puhui Eru ja moitti häntä, sillä Eru ei ollut antanut valarille valtaa luoda elämää, ja luodessaan kääpiöt oli Aulë rikkonut Erun tahtoa. Mutta kun Aulë katuvaisena oli särkemäisillään ensimmäisen tekeleistään, Eru pidätteli hänen kättään ja puhalsi kääpiöihin elämän niin että nämä väistyivät vasaran alta - ilman Erun antamaa henkeä olisivat kääpiöt olleet vain Aulën tahtoa noudattavia nukkeja ja värähtämättäkään olisivat ne jääneet luojansa vasaran murskaamiksi – sillä Eru hyväksyi Aulën katumuksen ja otti kääpiöt omikseen. Vain yhden ehdon hän asetti: että kääpiöt eivät saisi herätä ennen haltioita, sillä Eru oli määrännyt nämä esikoisiksi. Niinpä Aulë otti luomansa seitsemän kääpiötä ja kätki nämä salaisiin saleihin Keski-Maan alle uinuvina odottamaan aikaansa.

Alkuhistoria

Kääpiöiden historian alkuhämäristä Tolkien kirjoitti monenlaisia toisistaan eroavia tekstejä, eikä niistä ole seulottavissa yhtä lopullista totuutta. Julkaistun Silmarillionin mukaan Ered Luinin kääpiökaupungit Belegost ja Nogrod perustettiin vasta verrattain myöhään ja kääpiöiden muinaisimmat kaupungit sijaitsivat idempänä. Kuitenkin myöhäisessä Of Dwarves and Men -esseessä (HoMe XII) Tolkien mainitsee, että kaksi Seitsemästä isästä uinui juuri Sinivuorten alla, mikä vihjaisi vahvasti, että he heti herättyään olisivat perustaneet Belegostin ja Nogrodin kaupungit.

Varmaa selvyyttä ei ole myöskään siitä, kuinka kääpiöt alunperin alkoivat lisääntyä, sillä Tolkien ei saanut mitään tarinaversiota toimimaan itseään miellyttävällä tavalla ja lopulta Silmarillionissa julkaistussa tarinaversiossa hän sivuutti koko kysymyksen. Koeversioissa hän lisäsi luomistarinaan naiskääpiöt, jotka Aulë teki saatuaan Isät valmiiksi (eräässä versiossa puolisot tosin asetti Isien rinnalle vasta itse Ilúvatar). Useimmissa versioissa naisia tehtiin vain kuusi, ja Durin vanhimpana nukkui yksin. On mielenkiintoista, että kääpiöitä olisi näin alkujaan ollut 13. Sinällään kääpiöiden patriarkaaliseen kulttuuriin sopisi jättää luomistarinastaan täysin huomiotta naiset ja keskittyä vain Isiin (eritoten jos näin voitiin välttää kiusallinen epäonnenluku). Reunahuomautuksessa "Of Dwarves and Men" -esseeseen Tolkien pohti myös mahdollisuutta, olisiko sittenkin enemmän kääpiöitä voitu asettaa Isien lähettyville uneen, selvästi pyrkien rationalisoimaan tarinaa uskottavammaksi.

"Of Dwarves and Men" -esseessä kerrotaan, toisin kuin missään muualla, myös kaikkien seitsemän kääpiöheimon nimet[1]. Pohjoisella Ered Luinilla heräsivät tulipartojen ja väkivarsien (engl. Firebeards & Broadbeams) esi-isät, kaikista läntisimpinä. Gundabad-vuorella Sumuvuorten pohjoispäässä nukkui yksin Durin, pitkäpartojen kantaisä. Kaukana idässä nukkuivat rautanyrkkien ja kankipartojen (engl. Ironfists & Stiffbeards) ja vielä kauempana mustakutrien ja kivijalkojen (engl. Blacklocks & Stonefoots) esi-isät. Tässäkin asiassa Silmarillion eroaa myöhemmästä versiosta sikäli, että sen mukaan Aulë asetti kaikki Seitsemän Isää kauas toisistaan uneen, "Of Dwarves and Men" -version mukaan taas pareittain Durinia lukuunottamatta. Idän kääpiöiden heräämispaikoista ei esseekään anna tarkempaa tietoa, paitsi arvion, että heräämispaikat olivat yhtä kaukana tai etäämpänä toisistaan kuin Sinivuorten ja Gundabadin välimatka – likimain 650 virstaa kartasta mitattuna. Lähemmäksi heräämispaikoista on ehdotettu Rautavuoria, joilla tiedetysti oli Kolmannen Ajan lopulla kääpiöasutusta ja jotka ovat miltei riittävän kaukana Gundabadista. Rautavuorten kääpiöt olivat kuitenkin ainakin myöhempinä aikoina Durinin heimoa, mikä on vahva viite edellä mainittua teoriaa vastaan. Todennäköisimmin rautanyrkkien ja kankipartojenkin Isät heräsivät siis jossakin kartoittamattomilla ja meille tuntemattomilla idän vuorilla.

Kääpiöt Beleriandissa

Ensimmäisinä Beleriandiin vaelsivat vähäkääpiöt ilmeisesti jo varsin pian kääpiöiden heräämisen jälkeen. Heidät oli karkoitettu "idän suurista kääpiökaupungeista" syistä, joita ei tunneta. Julkaistun Silmarillionin mukaan nämä muinaiskaupungit sijaitsivat vielä Ered Luinista itään, sillä idea Belegostin ja Nogrodin aikaisesta perustamisesta ei ollut vielä kehkeytynyt. "Of Dwarves and Men" -kirjoituksen valossa olisi tietysti luonnollisinta olettaa vähäkääpiöt Ered Luinin kaupungeista karkoitetuiksi. Beleriandissa vähäkääpiöt elivät piilottelevaa elämää ja hyökkäsivät ajoittain haltioita vastaan pimeän turvin. Haltiat eivät vielä tuolloin tunnistaneet vähäkääpiöitä puhuviksi olennoiksi, ja he surmasivat näitä metsänpetoina. Vähäkääpiöt hupenivat ja heidän taitonsa taantuivat, ja myöhemmin noldorin saapuminen meren yli oli viimeinen naula heidän arkkuunsa: vähäkääpiöt kuolivat sukupuuttoon ennen ensimmäisen ajan loppua.

Jo paljon ennen ensiajan auringon vuosien alkua ylittivät Ered Luinin kaupunkien "suurkääpiötkin" vuoret (Belegost ja Nogrod sijaitsivat vuorten itälaidalla) ja saapuivat Beleriandiin, valarin ajanlaskua noin vuonna 1250 pv. Kääpiöt saapuivat suuren joukon turvin ja harmaahaltiat tunnistivat heidät erehdyksettä puhekykyisiksi. Tästä alkoi kanssakäyminen, josta molemmat kansat hyötyivät suuresti, vaikka luottamus suhteissa oli parhaimmillaankin melko häilyvä.

Nimet

Kääpiöt käyttivät omalla kielellään itsestään nimeä khazâd, jonka Aulë oli antanut heille. Sindariin nimi omaksuttiin muodossa hadhod, kollektiivimonikossa hadhodrim 'kääpiöt, kääpiökansa' ja quenyaan muodossa casar, monikossa casari (esiintyy mm. nimessä Casarrondo, kääpiökielellä Khazad-dûm).

Sindar käyttivät kääpiöistä kuitenkin yleisimmin nimeä naugrim (nogothrim), jonka merkitys oli jokseenkin halventava 'kitukansa'. Hieman ylevämpi sindarinkielinen nimitys oli gonnhirrim 'kiven isännät'.

Toisinaan kääpiöistä käytettiin myös quenyankielistä nimeä aulëonnar 'Aulën lapset' (engl. children of Aulë).[2]

Lähteitä

Viitteet

  1. Näitä, kuten koko esseetäkään, ei ole virallisesti suomennettu, ja seuraavat käännösehdotukset ovat Haltiamielen käsialaa.
  2. HoMe XII, s. 391 [viite 22].

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia