Keskustelu:Nóm

Kohteesta Kontuwiki

Huom. Puuttuu vielä luokka ensimmäisen ajan ihmisten kielille. Tätä ei voine kuitenkaan liittää taliskaan vaikka se sitä olikin, kunnes taliska jäi pois käytöstä. Bëorin kansan (ja muiden edainin kansojen) kielestä ei ole omaa artikkeliaan, lähinnä kai vain Taliska ja Fauskangerin "Eri ihmiskieliä" -käännös. Vai pitäisikö sittenkin laittaa tämä ja muut tunnetut ensiajan ihmiskielten sanat taliskan alle? --Tik (keskustelu) 28. syyskuuta 2016 kello 07.16 (UTC)

Minun tiedossani ei ole, että Tolkien olisi käyttänyt nimeä taliska mistään muusta kuin 1930-lukulaisesta, goottiin perustuvasta edainin kielestä. Nimen Widris kieltä T. olisi siis saattanut kutsua taliskaksi, mutta tuskin sitä kieltä, josta nimi Nóm on peräisin? Jotkut harrastajat ovat paremman nimen puutteessa (tai siksi, että aiemmin ei ole ollut tietoa, mitä Tolkien taliskalla tarkoitti) kutsuneet myös myöhempien kirjoitusten ensimmäisen ajan ihmiskieliä taliskaksi, mutta siitä syntyy paljon väärinkäsityksiä eikä meidän kannata minusta lähteä siihen mukaan. Luokka:Ensimmäisen ajan ihmiskielet ja erilliset kieliartikkelit (Bëorin ja Halethin kansojen kieli (1950-luku), Hadorin kansan kieli (1950-luku), Hadorin ja Bëorin kansan kieli, Halethin kansan kieli?) olisivat varmasti paikallaan. --Harri Perälä (keskustelu) 30. syyskuuta 2016 kello 17.52 (UTC)