Kaksitoista

Kohteesta Kontuwiki

Luvulla kaksitoista ei ole J. R. R. Tolkienin teoksissa läheskään niin tärkeää merkitystä kuin luvuilla yhdeksän tai seitsemän, mutta esiintyy tusinakin sentään useammissa yhteyksissä - sattumaltako vain? Ei, Christopher Tolkienin mukaan Keski-Maassa oli käytössä tavanomaisen kymmenjärjestelmän lisäksi myös duodesimaalinen lukujärjestelmä. Tätä olisivat käyttäneet osin haltiat sekä kääpiöt. Tengwar-merkistössä on erilliset merkit myös luvuille 10, 11 ja 12 (tusina).

Barahirin kaksitoista kumppania (Ensimmäinen aika)

Ensimmäisen ajan tunnetuimpia lainsuojattomia olivat Barahir Berenin isä ja hänen kaksitoista toveriaan, jotka kävivät Dagor Bragollachin jälkeen sissisotaa Dorthonionissa (eli Taur-nu-Fuinissa niin kuin sitä alettiin nimittää taistelun jälkeen). Yksi joukosta osoittautui petturiksi (niin kuin eräässä toisessakin kahdentoista seuraajan ryhmässä - sattumaako vain?) ja lopulta Sauron löysi ja surmautti Barahirin miehineen lukuun ottamatta Bereniä.[1]

Konnun konnavahdit

Konnun pääkonnavahti komensi rauhallisina aikoina kahdentoista konnavahdin joukkoa - siis Konnun sisällä, sen rajoja vartioi hieman useampia konnavahteja.[2]

Vanhan Rorin viinipullot

"Vastineeksi runsaasta vieraanvaraisuudestaan" Bilbo Reppuli jätti serkulleen Rorimac Rankkibukille kaksitoista pulloa Vanhaa Viinitarhaa, tuota Eteläneljännyksen mainiota vahvaa viiniä, lähtiessään pois Konnusta syntymäpäiväjuhlansa jälkeen 22.9.1401 kl. Rori oli ollut jonkin verran nyreissään - niin kuin kaikki muutkin - Bilbon katoamistempusta, mutta avattuaan lahjansa hän antoi Bilbolle anteeksi kaikki tämän hullutukset.

Kaksitoista kertaa kaksitoista

Krossi

Sen verran lukumystiikkaa kahteentoista sisältyy, että mainittuun Bilbon jäähyväisjuhlaan kutsuttujen vieraiden määrä oli 144 eli 12 x 12 - mikä oli myös syyskuun 22:nnen syntymäpäiväsankarien Frodon ja Bilbon yhteenlaskettu ikä: Bilbo täytti 111 vuotta ja Frodo 33. Bilbo kehtasi kutsua juhlapuheessaan tuota määrää krossiksi (engl. gross). 144 on toki krossi siinä kuin 12 on tusina, mutta hobittien mielestä oli rahvaanomaista käyttää sitä henkilöistä puhuttaessa. Siinä he olivat tietysti oikeassa, sillä vieläkin, Nykysuomen sanakirjan mukaan, krossi (eli grossi) on kappalemitta.

Yén

Luku 144 eli 12 x 12 esiintyy myös haltioiden käytössä: yén oli eldarin kalenterin "pitkä vuosi", jossa oli 144 aurinkovuotta (loa) eli 52 596 vuorokautta. Yén jakautui 8766 kuuden päivän () viikkoon (enquië).

Viitteet