Jauhomyky

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Jauhosämpylä)

Jauhomyky (vanha suomennos Jauhosämpylä;[1] engl. Flourdumpling) on Järin Möyremän pormestarin (Länsineljännyksen paksuimman hobitin) Vili Valkojalan lempinimi, jonka hän sai, kun Raatikolon katto Järin Möyremässä romahti (joskus ennen syyskuun 3019 ka. loppua) ja hän hautautui kalkkiin ja nousi esiin "kuin mikäkin jauhotettu myky" niin kuin Peregrin Tuk elävästi kertoi Pomppivan ponin majatalossa.[2]

Tarun Sormusten herrasta tekstissä nimi "Jauhomyky" ei kuitenkaan esiinny Pippinin kertomuksen yhteydessä, vaan vasta (ja ainoastaan) kun Tikli Kolonala kertoo Samvais Gamgille, miten Sarkun miehet "veivät ensin Jauhomykyn, pormestari Vili Valkojalan" Umpikoloihin.[3]

Tolkien kehottaa kääntäjiä varten kirjoittamassaan kommentaarissa Nomenclature of The Lord of the Rings kääntämään nimen.[4]

Nimestä

Englannin dumpling tarkoittaa 'mykyä'. Jauhomykyt ovat lähinnä vedessä keitettyjä taikinapalloja.[5] Valkojalan lempinimen syntyhistorian perusteella voisi olettaa, että noustessaan raunioista hän muistutti kiehuttamista odottavaa jauhotettua mykyä. Lisäksi on muistettava, että sana dumpling voi tarkoittaa kuvaannollisesti myös 'pientä ja paksua henkilöä'.[6]

Suomennoksesta

Kersti Juva kertoo teoksessaan Tolkienin tulkkina (2021) suomentaneensa nimen aluksi "pullaksi", mutta Eila Pennasen varustettua sen alleviivauksella ja kysymysmerkillä käsikirjoituksessa hän vaihtoi sen "sämpyläksi", mutta koska "dumpling on yksiselitteisesti myky tai klimppi" hänen mielestään "Jauhomyky olisi palon osuvampi vaihtoehto".[7]

Viitteet

  1. Suomennos "Jauhomyky" esiintyy ensimmäisen kerran Tarun Sormusten herrasta vuoden 2021 laitoksessa; aiemmissa laitoksissa suomennos "Jauhosämpylä".
  2. TSH I/1.9., Pomppivan ponin majatalossa, s. 225 / 145 / 212 / 261 / 168 / 134. – Vuoden 2021 painoksesta lähtien; aiemmissa painoksissa "kuin jauhotettu sämpylä".
  3. TSH III/6.8., Konnun puhdistus, s. *** / 867 / *** / *** / 1032 / 854.
  4. Nomenclature s.v. Flourdumpling (RC, s. 758).
  5. Eräs ruokaohje, ks. Flour Dumplings (Sinkers/Spinners) (Genius Kitchen; luettu 5.4.2018).
  6. Ks. esim. dumpling (Merriam-Webster Dictionary; luettu 5.4.2018).
  7. Kersti Juva, Tolkienin tulkkina, 2021, s. 175.