Ilotulitukset

Kohteesta Kontuwiki
Raketit kaikkein upeimmat... Kuva © Matěj Čadil.

Ilotulitukset (engl. fireworks) velho Gandalfin järjestäminä kuuluivat Konnun juhlaperinteisiin.

Ilotulitukset Vanhan Tukin ajalla

Gandalfin tiedetään järjestäneen ilotulituksia Konnussa viimeistään Vanhan Tukin (2790-2920 ka.) ajalla. Bilbo Reppuli muisteli niitä kaihoisasti tavatessaan velhon parikymmentä vuotta Vanhan Tukin poismenon jälkeen keväällä 2941 ka.:

"Et kai [ole] se mies joka osasi järjestää aivan erinomaisen upeita ilotulituksia? Ne minä muistan! Vanha Tuk tilasi niitä aina keskikesän aatoksi.[1] Ne olivat upeita! Ilmassa säkenöi suuria liljoja ja leijonankitoja ja kultasateita jotka viipyivät tummenevalla taivaalla koko pitkän illan!"[2]

Ilotulitus Bilbon jäähyväisjuhlassa

Seuraavan kerran Konnussa nähtiin ilotulitus ilmeisesti vasta syyskuussa 3001 ka. Bilbon jäähyväisjuhlassa, kuten Tarussa Sormusten herrasta kerrotaan:

Pari päivää myöhemmin levisi huhu – – että juhlassa olisi ilotulitus – ja kaiken kukkuraksi ilotulitus, jollaista ei ollut nähty Konnussa lähes vuosisataan, sitten Vanhan Tukin kuoleman.[3]

Maininnan sanamuodosta voisi tosin lukea myös, että niin hienoa ilotulitusta ei ollut nähty lähes vuosisataan, mutta ehkä vaatimattomampia kuitenkin.

Joka tapauksessa Bilbon juhlan ilotulituksen järjesti – kuten Vanhan Tukin kesäjuhlissa – Gandalf, joka saapui tarvikkeilla lastatuilla vaunuillaan Repunpäähän hyvissä ajoin ennen juhlaa:

Lastina oli raketteja – – Bilbon ovella vanhus alkoi purkaa kuormaa: siinä oli kaikenkokoisia ja -näköisiä raketteja erilaisissa kääröissä, ja jokaiseen oli leimattu iso punainen G ja haltiariimu .[4]

Ilotulitus alkoi 22. syyskuuta kello puoli seitsemältä. Ilotulitteet olivat Gandalfin suunnittelemia ja tekemiä ja hän ampuui itse ilmaan "erikoistulitukset, muodostelmat ja raketit". Tämän lisäksi lennätettiin runsain määrin "sähikäisiä, kimalaisia, myrskytikkuja, tähdenheittimiä, soihtuja, kääpiönkynttilöitä, haltiansuihkuja, hiidenhaukkuja ja ukkospaukkuja".[5]

Erilaisten ilotulitteiden suuri määrä kertoo ainakn Gandalfin laajoista taidoista alalla. Hobitit olivat myös ihastuneita satumaiseen ilotulitukseen, jota kuvaillaan laveasti:

Jotkut raketit olivat kuin säkenöiviä suloäänisiä lintuja. Toiset olivat vihreitä puita joissa oli tumma savurunko, ja niiden lehdet avautuivat kuin silmänräpäyksellinen kevät ja niiden loistavilta oksilta leijui häkeltyneiden hobittien ylle hehkuvia kukkia, jotka hajosivat suloiseksi tuoksuksi juuri ennen kuin koskettivat heidän ylöskääntyneitä kasvojaan. Oli perhossuihkuja jotka lensivät kimallellen puihin, oli erivärisiä tulipylväitä jotka muuttuivat kotkiksi tai purjehtiviksi laivoiksi tai parveksi lentäviä joutsenia, oli punainen ukkosmyrsky ja keltainen sadekuuro, oli hopeisten keihäitten metsä joka ponnahti ilmaan ulvaisten kuin taisteluvalmis armeija ja putosi Virtaan sihisten kuin sata kuumaa käärmettä.[5]

Kuvauksen mukaan monet ilotulitteista olivat niin monimutkaisia, että niiden totetuttaminen saattoi vaatia taidon lisäksi myös taikuutta, mihin Gandalfin kyvyt epäilemättä riittivät, hänen tiedettiin muutenkin olevan etevä tulitaikuudessa.[6]

Bilbon juhlan viimeinen ilotulite oli kuitenkin kaikkein uskomattomin ja sai hobitit säikähtämään toden teolla:[5]

Valot sammuivat. Suuri savupilvi nousi ilmaan. Se asettui vuoren muotoon ja sen laki alkoi hehkua ja syöksi sitten vihreitä ja purppuraisia liekkejä. Punankultainen lohikäärme lennähti ulos – ei elävän kokoinen mutta hirveästi elävän näköinen; suusta työntyi tulta ja silmät tähysivät alas, kuului kiljahdus ja se viuhahti kolmasti yleisön päiden yli. Kaikki kumartuivat, monet heittäytyivät kasvoilleen maahan. Lohikäärme syöksähti kuin nuoli, teki kuperkeikan ja puhkesi Virranvarren yläpuolella korviahuumaavasti paukahtaen.[7]

Näytös oli suunniteltu Bilbon kunniaksi ja se esitti luonnollisesti Smaug-lohikäärmettä Ereborin yllä. Ilman taikuutta moista spektaakkelia olisi ollut mahdotonta luoda.

Samvais Gamgin muistot ilotulituksista

Gandalfin ilotulitukset jäivät myös Samvais Gamgin mieleen, ja hän pyysi Frodoa lisäämään niistä kertovan säkeistön lauluun, jonka Frodo laati Moriassa menehtyneeksi uskomansa Gandalfin muistoksi. Samin säkeet kuuluivat:

Raketit kaikkein upeimmat
sinivihreiksi tähdiksi purskahtavat,
tai paukkeen jälkeen ryöppyää kulta
kuin taivaalta sataisi kukkatulta.[8]

Tolkien ilotulituksista ja Gandalfista

Tolkien kommentoi ilotulituksia kirjeessään Donald Swannille vuonna 1968. Hän kertoo kirjeessään BBC:n tekemästä dokumentista, jonka valmistamisen yhteydessä häntä oli pyydetty mukaan ilotulitukseen, jollaista hän ei ollut käynyt seuraamassa "kuin pikkupoikana viimeksi". Hän sanoo myös, ettei ole "erityisen innostunut ilotulituksista" ja että ne ovat "mukana kirjassa (ja olisivat mukana vaikka ne etoisivat minua), koska ne ovat osa Gandalfia, Tulen sormuksen, Sytyttäjän kantajaa, ja hänen lapsellisin hobiteille näytetty ominaisuutensa on ilotulitus."[9]

Tästä kommentista käy ilmi selvästi, että Gandalfin yhteys ilotulituksiin johtuu siitä, että hän kantoi Naryaa, yhtä haltioiden kolmesta mahtisormuksesta, joka liittyi tulen elementtiin.[10]

Viitteet

  1. Tällä tarkoitetaan ilmeisesti keskivuoden päivää edeltävän päivän iltaa.
  2. Hobitti I, Odottamaton juhla, s. *** / *** / *** / 12 / ***.
  3. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 36.
  4. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 37.
  5. 5,0 5,1 5,2 TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 39.
  6. Vrt. Gandalfin toimet hiisien ja susien karkottamiseksi palavilla kävyillä (Hobitti VI, Ojasta allikkoon, s. *** / *** / *** / 115-116 / ***), nuotion sytyttäminen Caradhrasin rinteellä (TSH I/2.3., Sormus vaeltaa etelään, s. *** / *** / *** / *** / 305) ja hukkien torjuminen vähän myöhemmin palavilla puilla (TSH I/2.3., Sormus vaeltaa etelään, s. *** / *** / *** / *** / 313).
  7. TSH I/1.1., Odotettu juhla, s. *** / *** / *** / *** / 40.
  8. TSH I/2.7., Galadrielin peili, s. *** / *** / *** / *** / 376. Ks. myös artikkeli Raketit kaikkein upeimmat.
  9. J. R. R. Tolkien, Kirjeet, s. 488 (kirje 301) (29. helmikuuta 1968).
  10. Ks. artikkeli Narya.