Ilmenin kuilu

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Ilmen-assa)

Ilmenin kuilu[1] (engl. chasm of Ilmen) oli Ardan reunoilla ennen Maailman muuttumista sijainnut kuilu, jonka kautta Kuu laskeutui lännessä Maan alle voidakseen nousta jälleen idästä.

Kun Ilúvatar muutti maailman muodon toisen ajan lopulla ja teki maailman pyöreäksi,[2] Ilmenin kuilun on täytynyt lakata olemasta ainakin alkuperäisessä muodossaan.

1930-luvun kirjoituksissa

Maailman muotoa kuvaavassa Ambarkanta-esseessä Tolkien kertoo, että Valinor ulottui lännessä lähelle Ulko-Ulappaa (Vaiya) ja sen taakse jääviä Maailman muureja. Valinorin ja Vaiyan väliin jäi kuitenkin kuilu, jonka täytti Ilmen, sama ilman kaltainen aine, jossa Aurinko, Kuu ja tähdet liikkuivat Maan yläpuolella. Tämän Ilmenin kuilun (engl. chasm of Ilmen) kautta oli mahdollista laskeutua Maan yllä olevasta Ilmenistä alas Maan juurille (engl. Earthroots). Kun Kuu laski länteen, se kiiruhti yli Valinorin ja syöksyi heti Ilmenin kuiluun, sillä se pyrki aina tavoittamaan edellään kulkevan Auringon. Auringon reitti ei nähtävästi kulkenut kuilun kautta, sillä sen kerrotaan jääneen illalla hetkeksi lepäämään Vaiyan vesiin, minkä jälkeen Ulmon palvelijat vetivät sen alemman Vaiyan (engl. nether Vaiya) läpi.[3]

Ambarkantasta käy lisäksi ilmi, että Ilmenin kuilu ympäröi Maata joka puolella. Pohjoisessa ja etelässä sisämerien vedet pääsivät virtaamaan kuiluun, missä ne jäätyivät ja muodostivat jääsiltoja, jotka tukkivat kuilun ja ulottuivat Vaiyaan ja aina Maailman muureille saakka.[4]

Myös Quenta Silmarillionin 1930-luvun jälkipuoliskolla kirjoitetussa versiossa (lyhenne QS) kerrotaan, että Kuu syöksyi lännessä Maan rantojen ja Ulko-Ulapan väliin jäävään kuiluun, mutta teksti ei käytä nimitystä "Ilmenin kuilu".[5]

Julkaistussa Silmarillionissa

1950-luvun alussa kirjoitetussa Amanin annaleissa sanotaan Kuun reitin kulkeneen Ulko-Ulapan "tuolla puolen" olevan kuilun kautta:

Tilion – – more oft would pass swiftly over the westland of Aman – – and plunge in the chasm beyond the Outer Sea[6]

Käyttäessään Amanin annaalien tekstiä toimittamassaan Silmarillionissa[7] Christopher Tolkien säilytti tämän ilmauksen, mutta myöhemmin hän tuli siihen tulokseen, että hänen isänsä on täytynyt tarkoittaa jotain muuta. Amanin annaalit kertoo aiempien kirjoitusten tavoin, että Ulko-Ulappa ympäröi Ardan valtakuntaa ja että sen tuolla puolen olivat Maailman muurit. Lisäksi Tilionin kerrotaan edelleen saapuneen kuilun kautta Ardan juurille. Christopher Tolkienin mukaan tästä seuraa, että Tilion oli edelleen kaikkea ympäröivän Ulko-Ulapan sisäpuolella, vaikka Ilmenin, kuilun, Ulko-Ulapan ja Muurien suhteet olisivatkin muuttuneet aiemmasta.[8]

Silmarillionin suomennoksessa kuilu mainitaan vasta vuoden 2018 kuvitetussa laitoksessa.[9]

Muut nimet

Ilmenin kuilun q(u)enyankielinen nimi on Ilmen-assa (Etymologioissa mainitaan sana assa 'reikä, lävistys, aukko, suu'[10]).[11] Sitä edelsi nimimuoto Ilman-assa.[11]

Viitteet

  1. "Ilmenin kuilu" on Kontuwikissä käytetty "epävirallinen suomennos", joka ei esiinny julkaistuissa Tolkienin teosten suomennoksissa.
  2. Silm., Akallabêth, s. 351 / ***. Ks. myös artikkeli Maailman muuttuminen.
  3. HoMe IV, s. 236–237, 254.
  4. HoMe IV, s. 238.
  5. HoMe V, s. 242.
  6. HoMe X, s. 132.
  7. Silm. 11, Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen, s. 122 / 93.
  8. HoMe X, s. 136–137.
  9. Silm. 11, Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen, s. 122 / 93. Kohdan eri suomennoksista, katso artikkeli Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen (Silmarillion).
  10. Etymologies s.v. GAS- (HoMe V, s. 357).
  11. 11,0 11,1 HoMe IV, s. 240 [viite 5].