Hobitti – Viiden armeijan taistelu

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli kertoo Peter Jacksonin ohjaamasta elokuvasta. Lukeaksesi Keski-Maassa käydystä taistelusta, katso Viiden armeijan taistelu.

Hobitti – Viiden armeijan taistelu, elokuvan juliste. Kuva: Collider.

Hobitti – Viiden armeijan taistelu[1] (engl. The Hobbit: The Battle of the Five Armies[2]) on kolmas osa Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvatrilogiassa, jonka muut osat ovat Odottamaton matka ja Smaugin autioittama maa. Elokuvan ensi-ilta Suomessa oli 10. joulukuuta ja Yhdysvalloissa 17. joulukuuta 2014.[3]

Sisältö

Kolmas elokuva vastaa Hobitin lukuja 13–19, luvusta Poissa kotoa lukuun Viimeiset vaiheet.

Trailerit

Juonitiivistelmä

Varoitus! Seuraava teksti sisältää paljastuksia elokuvan juonesta.

Elokuva jatkaa suoraan siitä, mihin Hobitti – Smaugin autioittama maa päättyi: Smaug hyökkää Järvikaupunkiin, jonka väestö joutuu pakenemaan tuhoa. Ihmiset päättävät paeta Thorinin seurueen vanavedessä kohden Yksinäistä vuorta, jossa he asettuivat Laakson kaupungin raunioihin suojaan. Järvikaupungissa olleet Legolas ja Tauriel lähtevät tarkastamaan örkkien linnoitusta Gundabadia, josta he huomaavat örkkiarmeijan lähtevän kohti Yksinäistä vuorta. Gandalf pelastetaan Dol Guldurista Valkoisen neuvoston muiden jäsenten toimesta ja Sauronin henki karkoitetaan itään. Gandalf suuntaa kohti Ereboria.

Thorin julistaa itsensä Vuorenalaiseksi kuninkaaksi, mutta rikkaudet tekevät hänet hulluksi ahneudesta. Bilbo salaa Arkkikiven Thorinilta ja käy luovuttamassa sen Bardille ja Thranduilille, joka on myös tuonut haltia-armeijansa Laakson kaupungin raunioille. Ennen Arkkikiveä he ovat epäonnistuneet neuvotteluissa, joten he yrittävät neuvotella aarteiden jaosta vielä toistamiseen marssimalla Ereborin portille, jonka Thorinin seurue on tukkinut. Thorin ei edelleenkään taivu, sillä hän tietää Dáinin armeijan olevan juuri saapumassa. Kääpiöt ovat jo aikeissa hyökätä haltioiden ja ihmisten kimppuun kun örkkien Morian armeija saapuu paikalle ja hyökkää sekä Yksinäistä vuorta että Laakson kaupunkia vastaan. Tämä saa kääpiöt ja haltiat puolustautumaan yhdessä örkkejä vastaan ihmisten joukkojen perääntyessä puolustamaan Laakson siviilejä.

Taistelun aikana Thorin pääsee irti hulluudestaan ja he liittyvät lopulta mukaan taisteluun saaden kääpiöt ryhdistäytymään ja ryhmittymään uudelleen. Thorin, Fili ja Kili lähtevät jahtaamaan Azogia, mutta joutuvat väijytykseen. Fili kuolee yksin, Kili kuolee Bolgin toimesta puolustaessaan Gundabadista paikalle saapunutta Taurielia, Thorin tappaa Azogin mutta kuolee myös itse. Thorinia toisesta örkkien armeijasta liian myöhässä varoittamaan saapunut Bilbo kuulee Thorinin viimeiset sanat. Taistelun ratkettua örkkien tappioksi Thranduil paljastaa Legolasille asioita hänen äidistään sekä kertoo Konkarista. Tauriel kärsii sydänsuruista ja Thranduil lohduttaa häntä. Bilbo hyvästelee kääpiöt ja ja matkaa Gandalfin kanssa takaisin Kontuun, jossa Bilbo saa huomata Repunpään olevan tyhjennetty ja tavaroiden olevan huutokaupassa. Elokuva päättyy Gandalfin paluuseen Bilbon 111-vuotissyntymäpäivän alla.

Markkinointi ja julkaisu

Ensimmäinen teaser-traileri esitettiin ensimmäisen kerran San Diegon Comic-Conissa 26. heinäkuuta[4] ja julkaistiin verkossa 28. heinäkuuta. Varsinainen traileri julkaistiin 6. marraskuuta.

Kansainvälisessä The Hobbit Fan Fellowship Contest -kilpailussa 74 fania voitti Uuden-Seelannin matkan, johon sisältyi Peter Jacksonin tapaaminen ja elokuvan ennakkonäytös.[5][6]

Finnkino järjesti edellisten vuosien tapaan Helsingin Tennispalatsissa jonotusyötapahtuman lipunmyynnin alkamista edeltävänä yönä eli 21.–22. marraskuuta.[7] Suomen Tolkien-seura Konnun pukukilpailu järjestettiin tänä vuonna nimellä Pukuarmeijoiden taistelu.[8][9]

Kirjat

Elokuvan virallisesta oheismateriaalista on ilmestynyt 13.11.2014 Mikael Ahlströmin suomentamana Jude Fisherin Hobitti – Viiden armeijan taistelu: Kuvitettu opas.[10]

Arvostelut

Tammikuun 2015 alussa Rotten Tomatoes -sivuston koosteessa oli 200 arvostelua, joista 61 % oli tulkittu myönteisiksi.[11]

Jussi Lahtonen (Film-o-holic) kirjoitti, että aiempia osia lyhyempi kesto sopii elokuvalle, josta suurin osa keskittyy sodankäyntiin. Richard Armitage (Thorin) ja Lee Pace (Thranduil) tulkitsevat hänen mukaansa hahmojaan onnistuneesti, sen sijaan sankareiden viholliset Azog ja Bolg jäävät persoonattomiksi. Martin Freemanin roolisuorituksen ansiosta "kolme Hobitti-elokuvaa hitsautuvat kuin hitsautuvatkin ansiokkaaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi". (★★★)[12]

Tuomas Riskala (Iltalehti) arvioi Hobitti-elokuvien jääneen kauas Peter Jacksonin Taru Sormusten herrasta -elokuvien tasosta ja kärsivän tarpeettomasta pitkittämisestä. Hän piti kolmatta osaa trilogian parhaana sen "suoraviivaisen mutta viihdyttävän sotaisuuden" vuoksi ja nosti erityisesti esille erityisesti Thorinin ja Azogin kaksintaistelun. (★★★)[13]

Taneli Topelius (Ilta-Sanomat) kommentoi elokuvassa käsiteltyä ahneuden teemaa ja sanoi sen pohjustavan lopputaistelua, joka kestää kuitenkin kohtuuttoman kauan. Lisäksi Thorinin kääpiöretkikunta ja Bilbo "jäävät loppukahinoissa pelkiksi sivustaseuraajiksi". (★★)[14]

Hannu Poutiainen (Keskisuomalainen) nimesi vuodet 1914–2014 (ensimmäisen maailmansodan syttymisestä kolmannen Hobitti-elokuvan julkaisuun) "Tolkienin vuosisadaksi" ja pohti arvostelussaan maailmansotien vaikutusta Tolkienin teosten tunnelmaan ja niiden kautta Jacksonin elokuviin. Hän katsoi Viiden armeijan taistelun olevan viihteellisempi kuin Taru Sormusten herrasta -elokuvat. Elokuvassa nähdään vaikuttavia kohtauksia, mutta sitä vaivaa keinotekoisuus: "Edellisen elokuvatrilogian tukala ja surullinen tunnelma syntyi tarinasta itsestään. Nyt tunnelmaan sopivia tapahtumia on pitänyt sepittää."[15]

Matti Koskinen (Helsingin Sanomien Nyt-liite) piti kolmatta osaa Hobitti-elokuvista parhaana. Hän mainitsi arvostelussaan Legolasin, Taurielin ja Sarumanin, jotka esiintyvät elokuvassa mutta eivät kirjassa, ja arvioi, että Hobitti pyrkii palvelemaan faneja, tosin pikemminkin Jacksonin edellisten elokuvien kuin Tolkienin faneja. Elokuvan loppupuoli on "yhtä kliimaksia", jossa "kekseliäät kaksinkamppailut" tuovat vaihtelua taistelukohtauksiin. (★★★)[16]

Kari Salminen (Turun Sanomat) katsoi elokuvan olevan pettymys verrattuna Smaugin autioittamaan maahan ja sanoi sen toimivan paremmin fanituotteena kuin elokuvana. Toimintakohtaukset ovat mieleenpainuvia ja taidokkaasti toteutettuja, mutta hahmojen väliset keskustelut ovat "suorastaan naurettavan lapsekasta uhon, kaveruuden ja mystiikan lööperiä, joka vain paikoin on Tolkienia".[17]

Pidennetty versio

Suomessa 23. marraskuuta 2015 julkaistu[18] pidennetty versio (Extended Edition) sisältää 20 minuuttia uutta materiaalia.[19]

Pidennetyt kohtaukset

  • 2. Bard the Dragon-slayer
  • 9. Attack on Dol Guldur
  • 10. "Summon Our Friends"
  • 14. The Elvenking's Aid
  • 22. An Honest Burglar
  • 23. Dáin Ironfoot
  • 24. The Clouds Burst
  • 26. The Darkest Hour
  • 30. "To the King!"
  • 31. A Call to Arms
  • 32. Thorin's Plan
  • 34. Courage and Cowardice
  • 40. The Battle at Ravenhill
  • 41. To the Death

Uudet kohtaukset

  • 20. The Night Watch
  • 33. The War Chariot
  • 38. An Unforeseen Remedy
  • 45. King under the Mountain

Lisämateriaalit

  • Special Features
    • The Filmmakers' Commentary with Director/Writer/Producer Peter Jackson and Writer/Co-Producer Philippa Boyens
    • New Zealand: Home of Middle-earth – Part 3
    • Trailers
      • Trailer #1
      • Trailer #2
      • Legacy Trailer
  • The Appendices Part 11 – The Gathering Storm
    • Opening
    • 1. In the Dungeons of the Necromancer – Dol Guldur
    • 2. Fire and Water – Attack on Lake-town
    • 3. Under the Shadow of the Mountain – Rock & Pillar Range
    • 4. In the Wake of the Dragon – Lake Pukaki
    • 5. The Gathering of the Clouds – Erebor
    • 6. Many Partings – End of principal photography
    • 7. The Clouds Burst – Dale
    • 8. A Last Desperate Stand – Ravenhill
    • 9. Out from the Gate – Erebor pick-ups
    • 10. The Last Stage – July 26, 2013
    • 11. Credits
    • Bonus Features
      • 1. Butt-Numb-A-Thon 2012 Greeting
      • 2. "Rivers of Gold" Music Video
      • 3. The Real Adam Brown
  • The Appendices Part 12 – Here at Journey's End
    • Beneath the Thunder: Forging a Battle of Five Armies
      • 1. A Master Plan, Long in the Making
      • 2. On the Front Lines of a Virtual Battlefield
      • 3. Turning the Tide
    • The Peoples and Denizens of Middle-earth
      • 1. Tauriel: Daughter of the Forest
      • 2. Thranduil: The King of Wood and Stone
      • 3. Dáin Ironfoot: Lord of the Iron Hills
    • Realms of the Third Age: From the City of Dale to the Halls of Erebor
      • 1. Dale: The City of Men
      • 2. Dol Guldur: The Hill of Sorcery
      • 3. Erebor: The Lonely Mountain
    • Farewell, Friends!
    • Andrew Lesnie Remembered
    • Credits

Viitteet

  1. SF Film Finlandin kirjoitus Facebookissa, 7.7.2014 (luettu 20.4.2019).
  2. Peter Jacksonin kirjoitus Facebookissa, 24.4.2014 (luettu 20.4.2019).
  3. Hobitti - Viiden armeijan taistelu (2014): Release Info. Internet Movie Database (luettu 20.4.2019).
  4. Breaking: Peter Jackson presents The Hobbit: The Battle of the Five Armies in Hall H! TheOneRing.net, 26.7.2014 (luettu 20.4.2019).
  5. Hobbit Contest winners converge in Auckland. TheOneRing.net, 1.11.2014 (luettu 20.4.2019).
  6. The Hobbit Fan Fellowship Contest Warner Bros (luettu 2.11.2014; linkki ei toimi 20.4.2019).
  7. Hobitti – Viiden armeija taistelu ennakkomyynti alkaa 22.11. Finnkino.fi (luettu 17.10.2014; linkki ei toimi 20.4.2019). (arkistoitu)
  8. Pukuarmeijoiden taistelu. Facebook (luettu 10.12.2014; linkki ei toimi 20.4.2019).
  9. Pukuarmeijoiden taistelun voittajat (Suomentolkienseura.fi; luettu 20.4.2019). (arkistoitu)
  10. Hobitti – Viiden armeijan taistelu: Kuvitettu opas (Kirja.fi; luettu 27.11.2014; linkki ei tomi 20.4.2019); Hobitti: Viiden armeijan taistelu: Kuvitettu opas (Risingshadow; luettu 20.4.2019).
  11. The Hobbit: The Battle of the Five Armies (2014) (Rottentomatoes.com; luettu 20.4.2019).
  12. "Hobitti – Viiden armeijan taistelu" (Jussi Lahtonen, Film-o-holic.com 11.12.2014; luettu 20.4.2019). (arkistoitu)
  13. "Sotaisat hyvästit Keski-Maalle" (Tuomas Riskala, Iltalehti.fi 11.12.2014; luettu 20.4.2019). (arkistoitu)
  14. "Lue IS:n arvio elokuvasta Hobitti - Viiden armeijan taistelu" (Taneli Topelius, Iltasanomat.fi 10.12.2014; luettu 20.4.2019). (arkistoitu)
  15. "Hobitti: Viiden armeijan taistelu" (Hannu Poutiainen, Ksml.fi 10.12.2014; luettu 20.4.2019).
  16. "Peter Jacksonin jäähyväiset Keski-Maalle: Viimeinen Hobitti-elokuva on sarjan paras osa" (Matti Koskinen, Nyt.fi 9.12., päivitetty 12.12.2014; luettu 20.4.2019). (arkistoitu)
  17. "Loppusota on syttynyt" (Kari Salminen, Ts.fi 12.12.2014; luettu 20.4.2019). (arkistoitu)
  18. Hobitti: Viiden armeijan taistelu pidennetty versio Blu-ray (Anttila; luettu 4.12.2015; linkki ei toimi 20.4.2019). (arkistoitu)
  19. The Hobbit: The Battle of the Five Armies (2014): Technical Specifications (Internet Movie Database; luettu 20.4.2019).

Aiheesta muualla

Suomeksi

Englanniksi