Hobitit (1993)

Hobitit on Ylen tuottama ja Timo Torikan käsikirjoittama ja ohjaama yhdeksänosainen televisiosarja, joka kertoo Tarun Sormusten herrasta tapahtumat hobittien näkökulmasta, painottuen loppua kohti Frodon ja Samin matkaan. Näyttelijäkaarti ja Toni Edelmannin musiikki on pitkälti sama kuin Ryhmäteatterin vuosina 1988-1989 Suomenlinnassa esittämässä näytelmässä Taru Sormusten Herrasta.
Yle on esittänyt sarjan televisiossa kahdesti, vuosina 1993 ja 1997. Kyselyihin mahdollisesta DVD-julkaisusta Yletä on useaan kertaan vastattu, että heidän oikeutensa sarjan esittämiseen rajoittui tv-esityksiin, ja nekin oikeudet ovat päättyneet vuonna 1998. Yle on kuitenkin useaan otteeseen yrittänyt neuvotella esitysoikeuksien uusimisesta, viimeksi toukokuussa 2019, mutta "Tolkienin oikeuksien omistaja ei kuitenkaan ollut kiinnostunut neuvottelemaan oikeuksista”.[1]
Sisällysluettelo
Hobitit-sarjan osat
- 1. Bilbo
- 2. Tie
- 3. Vanha metsä
- 4. Pomppiva poni
- 5. Konkari
- 6. Lórien
- 7. Mordor
- 8. Tuomiovuori
- 9. Vapautus
Triviaa
- Sarja kuvattiin kokonaisuudessaan studiossa. Maisemat lisättiin näyttelijöiden taustalle silloin aivan uudella tekniikalla.
- Kertomuksen rakenne seuraa itsensä Tolkienin jossain vaiheessa hahmottelemaa ajatusta Samin tarinoimasta kehyskertomuksesta. Sarjan viimeisen osan lopussa Sam lähtee kohti Harmaita satamia.
- Hobitit-sarja poikkeaa muista TSH-dramatisoinneista siinä, että Tom Bombadilia ei ole jätetty juonesta pois.
Näyttelijät
Videoita
Sarjan jaksoja on välillä ladattu YouTubeen, mutta ne on poistettu Ylen pyynnöstä.[1] Sarjan alkutekstit ovat kuitenkin vielä toistaiseksi (tilanne 22.1.2020) nähtävissä:
Lähteet
- Hobitit (Internet Movie Database; luettu 1.5.2019)
- Taru sormusten herrasta Suomenlinnassa (Ville Matilainen, Yle : Elävä arkisto 23.6.2015, päivitetty 3.7.2017; luettu 1.5.2019). (arkistoitu)
- Suomessa tehtiin 1990-luvulla kotimaisin voimin tv-sarja Sormusten herrasta, jota on mahdotonta nähdä missään (Ossi Mansikka, Nyt.fi 22.1.2020; luettu 22.1.2020).
Viitteet
Aiheesta muualla
- Suomalainen tv-sarja Hobitit (1993) (keskustelu Vihreässä Lohikäärmeessä, alk. 27.5.2005; luettu 1.5.2019).