Härkäräikkä

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Häränläähätys)

Härkäräikkä[1] (engl. Bullroarer) on kontulaisen Bandobras Tukin lisänimi. Hän oli hobitiksi suorastaan sananlaskunomaisen kookas, Länsikairan Punaisen kirjan mukaan noin 135 cm pituinen.[2] Hän pystyi jopa ratsastamaan täysikokoisella hevosella ja Viherkenttien taistelussa vuonna 1147 kl. hän löi puunuijallaan pään poikki Kontuun hyökänneiden örkkien kuninkaalta Golfimbulilta.[3]

Nimestä

Härkäräikkä lisänimenä viitannee siis sekä Bandobrasin suureen kokoon että hänen taistelussakin ilmi tulleeseen hurjuuteensa. Tolkien valitsi nimen Bullroarer muistellen, että se on eräänlainen alkeellinen soitin, narun päähän kiinnitetty litteä puupala, jota pyörittämällä syntyy kovaa ääntä.[4] Suomeksi tämänkaltaisia soittimia on kutsuttu muun muassa nimillä pärrä ja suhistuspuu.[5] Räikkä on erilainen soitin, siinä pärisevä ääni syntyy kehyksen varassa pyörivästä kielestä, joka kehyksen pyöriessä varren ympäri osuu varteen kiinnitettyyn hammaspyörään.[6] Sana "räikkä" esiintyy myös yhdyssanoissa, kuten jänisräikkä ja oravaräikkä (eläimet nimissä viittaavat räikkien käyttöön metsästyksessä hätyyttämään riistaa liikkeelle). Muoto härkäräikkä ei liene ollut suomeksi käytössä, mutta ainakin se antaa vaikutelman huomattavasta äänenvoimasta.

Viitteet

  1. Lohikäärmevuoressa Häränläähätys (Lohikäärmevuori, s. 23, 24).
  2. LoTR I, Prologue 1, s. 22004, 2005: "four foot five" eli n. 134,6 cm. Suomennoksessa (TSH, Prologi hobiteista ja muustakin, s. *** / *** / *** / *** / 13 / ***) pituudeksi on annettu kaksi kyynärää eli n. 120 cm – tuumat ovat siis pudonneet vahingossa pois.
  3. Hobitti I, Odottamaton juhla, s. *** / *** / *** / 25 / ***.
  4. Nomenclature s.v. Took (RC, s. 764). Tolkien ei myöhemmin löytänyt viitettä soittimeen sanakirjoistaan, mutta selitys löytyy Oxford English Dictionarysta hakusanan Bull kohdalta (ks. RC, s. 6). Ks. myös artikkeli Bullroarer (music) (Wikipedia [en]).
  5. Ks. esim. perinnesoitin (Partio-ohjelma; luettu 16.9.2023).
  6. Räikkä (Wikipedia [fi]).