Háma (Helmin poika)

Kohteesta Kontuwiki

Tämä artikkeli kertoo Hámasta Helmin pojasta. Lukeaksesi samannimisestä kuningas Théodenin talonväen päälliköstä, katso Háma (Théodenin päällikkö).

Helm Vasarakouran lapset. Kuva © aegeri

Háma (k. 2759 ka.[1] oli Rohanin kuninkaan Helm Vasarakouran nuorempi poika. Hänen veljensä oli nimeltään Haleth. Hänellä oli myös sisar, jonka nimeä ei tunneta.[2]

Ämyrilinnan ollessa mustainmaalaisten piirittämänä Ikitalven aikana vuosina 2758-2759 ka. Háma tuhoutui lumeen vietyään vastoin isänsä neuvoa miehiä uloshyökkäykseen ja ryöstöretkelle[3]

Nimestä

Nimi Háma on muinaisenglantia, sillä Tolkien käänsi rohirrimin nimet rohirrimin kielestä muinaisenglanniksi samoin kuin hän käänsi westroninkieliset nimet nykyenglantiin: hänen mukaansa arkaaisen rohirrimin ja westronin suhde vastasi suunnilleen muinaisenglannin ja nykyenglannin suhdetta.[4]

Muinaisenglannin Háma on ilmeisesti peräisin sanasta hám 'koti',[5] jonka monikon genetiivimuoto se tarkalleen ottaen on.[6] Nimeä voisi pitää kuvaavana sen toiselle kantajalle, joka oli kuningas Théodenin ovenvartija ja vartioston päällikkö ja siten hänen kotinsa suojelija.[7]

Toisaalta Tolkien on varmasti tiennyt myös, että nimi Háma esiintyy germaanisessa mytologiassa (ja myös Beowulfissa) erään tarusankarin nimenä.[8]

Viitteet

  1. Háman kerrotaan kaatuneen Ikitalven (marraskuu 2758 ka. - maaliskuu 2759 ka.) aikana ja tarkemminkohtalokkaassa uloshyökkäyksessä "julen jälkeen" eli vuoden 2759 alussa. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / *** / *** / *** / 1102 / ***-
  2. Ks. artikkelit Haleth (Helmin poika), Helmin tytär.
  3. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / *** / *** / *** / 1102, 1104 / ***.
  4. Ks. TSH, liite F II, "Käännöksestä", s. *** / 975 / 515-516 / *** / 1175 / ***.
  5. Bosworth Toller Anglo-Saxon Dictionary online, s.v. hám (luettu 18.8.2020); ks. myös RC, s. 401.
  6. Ks. esim. Wiktionary [en] s.v. ham : Old English : Etymology 3 : Noun : Declension (luettu 18.8.2020).
  7. Ks. artikkeli Háma (Théodenin päällikkö).
  8. Ks. esim. Háma (Wikipedia [en]; luettu 18.8.2020).