Harmaat annaalit

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Grey Annals)

Harmaat annaalit[1] (engl. Grey Annals)[2] on kolmas ja viimeiseksi jäänyt versio J. R. R. Tolkienin käsikirjoituksissa säilyneistä Beleriandin annaaleista. Ensimmäinen, 1930-luvun alussa kirjoitettu versio on julkaistu nimellä The Earliest Annals of Beleriand (= AB 1).[3] Sen seuraaja oli 1930-luvun loppupuolelta peräisin oleva The Later Annals of Beleriand (= AB 2).[4]

Saatuaan Tarun Sormusten herrasta valmiiksi 1950-luvun alussa Tolkien palasi esiaikojen historian pariin ja aloitti Beleriandin annaalien kirjoittamisen udestaan. Hän käytti pohjana noin viisitoista vuotta vanhaa AB 2 -käsikirjoitusta, jota hän korjasi ja täydensi monin paikoin, runsaasti enemmän kuin sen "sisarannaalin", varhaisempia aikoja käsittelevän Valinorin annaalien käsikirjoitusta.[lähde?]

AB 2 -käsikirjoitukseen tehtyjen korjausten ja lisäysten jälkeen Tolkien kirjoitti sen lehtien tyhjille takasivuille uuden käsikirjoituksen, jolle Christopher Tolkien on antanut lyhenteen GA 1 (eikä AB 3), vaikka otsikkona on yhä The Annals of Beleriand. Tämä käsikirjoitusversio sisältää 13 sivua, mutta on jäänyt kesken. Lopullinen versio noudattaa näiden sivujen osilta sen sisältöä kuitenkin niin tarkasti, että C. Tolkien on halunnut nimetä sen seuraajansa mukaan.[lähde?]

Lopullinen teksti (GA 2) on "hyvä ja selkeä käsikirjoitus", jonka otsikkona on The Annals of Beleriand or the Grey Annals.[5]

Christopher Tolkien kirjoittaa: "Beleriandin historian rakenteelle Harmaat annaalit on ensisijainen lähdeteksti"; hän on käyttänyt sen materiaalia runsaasti myös painetun Silmarillionin aineistona.[lähde?]

Harmaat annaalit alkavat johdannon (§1) jälkeen vuodesta 1050 pv., jolloin Melian saapui, kuten kerrotaan, Valinorista Keski-Maahan. Viimeiset merkinnät, Túrinin ja Niënorin hautakiven kuvaus, ovat peräisin vuodelta 499 av.[lähde?]

Christopher Tolkienin julkaisemaan annaaliin liittyy myös kaksi huomautusta: 1) Húrinin lasten tarinan lopun varianteista;[6] 2) muista Lukemattomien kyynelten taistelua käsittelevistä kertomuksista;[7] 3) toinen Húrinin ja Huorin saapumista Gondoliniin käsittelevä kertomus.[8]

Viitteet

  1. Suomennettu nimi mainitaan Gondolinin tuhon luvussa "Tarinan kehitys" (GT, Tarinan kehitys, s. 233).
  2. HoMe XI, s. 3-170.
  3. HoMe IV, s. 294-341.
  4. HoMe V, s. 124-154.
  5. HoMe XI, s. 3.
  6. HoMe XI, s. 161-165.
  7. HoMe XI, s. 165-169.
  8. HoMe XI, s. 169-170.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia