Glingal

Kohteesta Kontuwiki

Glingal, "Riippuva liekki"[1] (engl. Hanging Flame), oli toinen kahdesta patsaasta, jotka Turgon veisti kullasta Gondolinissa pihalleen Laurelinin kuvaksi. Toisen patsaan kukat olivat hopeaa, sen nimi oli Belthil ja se oli Telperionin kuva.[2]

Tarinan kehityksestä

Nimi Glingol, merkitykseltään "laulava kulta"[3] (engl. singing-gold) esiintyy ensimmäisen kerran Kadonneitten tarujen kirjan tarinassa "The Cottage of Lost Play" Valinorin kultaisen puun nimenä, mutta Tolkien muutti sen lopulta muotoon Lindelos.[4] Mutta jo Kadonneitten tarujen kirjan tarinassa "The Fall of Gondolin" nimi annetaan Gondolinin kultaiselle puulle (hopeinen puu oli tuolloin Bansil), joka oli Valinorin kultaisen puun vesa.[5] Kun örkit hyökkäsivät Gondoliniin, ne tuhosivat puun.[6]

Legendariumin seuraavassa kehitysvaiheessa, Quentassa Glingol on Laurelinin nimi haltioiden keskuudessa.[7] Näin on myös 1930-luvun lopulla kirjoitetussa Quenta Silmarillionissa.[8] Vasta 1950-luvulla kirjoitetuissa Silmarillionin myöhemmissä versioissa nimi muuttuu muotoon Glingal, ja siitä tulee Laurelinin kultaisen kuvan nimi,[9] joka esiintyy myös painetussa Silmarillionissa.

Nimestä

Sindarinkielisen (oik. noldorinkielisen) nimen Glingol 'laulava kulta' osat ovat ilmeisesti glin- 'laulaa'[10] ja côl 'kulta'.[11] Nimen Glingal 'riippuva liekki' alkuosana puolestaan on gling 'riippua'.[12] Loppuosa on ilmeisesti peräisin joko juuresta GAL- 'loistaa'[13] tai juuresta KAL- 'loistaa, loiste'.[14] Käännös 'riippuva liekki' on ilmeisesti peräisin Christopher Tolkienilta; 'liekki, tulenlieska' tosin olisi sindariksi lhach.[15]

Viitteet

  1. Käännös (kirjoitusasu Silmarillionin vuoden 1979 laitoksessa: "Riippuva Liekki"): Silm., Hakemisto, s. 406 / 346 (s.v. Glingal).
  2. Silm. 15, Noldor Beleriandissa, s. 155 / 121.
  3. HoMe II, s. 216.
  4. HoMe I, s. 22.
  5. HoMe II, s. 160, vrt. s. 207-208; GT, Alkuperäinen tarina, s. 57.
  6. HoMe II, s. 186.
  7. HoMe III, s. 81, 82, vrt. s. 167, vrt. myös muinaisenglantilainen nimi Gleng(g)old (HoMe III, s. 210).
  8. HoMe V, s. 210-211.
  9. HoMe X, s. 155; HoMe XI, s. 200.
  10. Etymologies s.v. GLIN- (HoMe V, s. 359).
  11. Etymologies s.v. KUL- (HoMe V, s. 365).
  12. Etymologies s.v. GLING- (HoMe V, s. 359).
  13. Etymologies s.v. GAL-(HoMe V, s. 357); Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 436 / 379-380 (s.v.kal- (gal-)).
  14. Etymologies s.v. KAL- (HoMe V, s. 362); vrt. gail 'kirkas valo', prefiksi gal- 'loistava', esim. sanassa galvorn.
  15. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 437 / 380 (s.v. lhach).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia