Finarfin
Finarfin (s. 1230 pv.[1]) oli noldoriin kuulunut haltiaruhtinas, nuorin noldorin kuninkaan Finwën kolmesta pojasta, veljeksistä "kaunein ja sydämeltään viisain".[2]
Sisällysluettelo
Elämä
Vanhemmat ja sisarukset
Finarfinin isä oli noldorin kuningas Finwë ja hänen äitinsä oli Indis vanyarista. Hänen vanhempi veljensä oli Fingolfin, ja hänellä oli velipuoli Fëanor Finwën ensimmäisestä avioliitosta Mírielin kanssa.[3] The Shibboleth of Fëanorissa (mutta ei painetussa Silmarillionissa) mainitaan myös hänen kaksi (tai kolme) sisartaan, Indiksen tyttäret Findis, Írien (tunnetaan myös nimillä Írimë ja Finvain[4] ja Faniel (jota ei enää mainita myöhäisimmissä kirjoituksissa),[5] Noldorin ruhtinaista vain Finarfinilla ja hänen jälkeläisillään oli kultainen tukka joka periytyi hänen äidiltään Indisiltä.[lähde?]
Avioliitto ja lapset
Finarfin ystävystyi Alqualondën valtiaan Olwën poikien kanssa, ja vuonna 1280 pv.[6] hän otti puolisokseen Olwën tyttären Eärwenin.[2] Heillä oli (painetun Silmarillionin mukaan) viisi lasta, pojat Finrod, Orodreth, Angrod ja Aegnor, jotka kuolivat Beleriandin sodissa, ja tytär Galadriel,[7] joka palasi kolmannen ajan loputtua Keski-Maasta vanhempiensa luo.[8] Tolkienin myöhäisissä kirjoituksissa Orodrethista (nimen viimeinen versio on Arothir) tulee kuitenkin Angrodin poika ja Gil-galadin isä.[9]
Noldorin kapina
Finarfin ei ollut hyvissä väleissä velipuolensa Fëanorin kanssa, joka pysytteli erillään hänestä ja Fingolfinista,[10] Tätä käytti hyväkseen Valinorissa oleskellut Melkor, joka alkoi valheillaan kylvää eripuraa noldorin keskuuteen. Fingolfinin ja Finarfinin korviin kuiskuteltiin, että Fëanor aikoisi karkottaa veljekset Túna-kummulta.[11]
Kiivain kiista syntyi Fingolfinin ja Fëanorin välille,[12] ja vielä silloin, kun Fëanor oli lähdössä maanpakoon Silmarilien ryöstön ja Valinorin pimenemisen jälkeen, Finarfin "puhui lempeästi niin kuin oli hänen tapansa ja yritti rauhoittaa noldoria ja vaati heitä ajattelemaan ennen kuin ryhtyivät tekoihin joita ei enää saisi tekemättömäksi".[13] Pitkässä kiistassa hän "vielä kerran kohotti äänensä maltin ja viivytyksen puolesta"[14] mutta turhaan. Hänen lapsistaan vain Orodreth puhui hänen laillaan, kaikki muut olivat valmiit lähtemään Fëanorin matkaan.[15]
Kun Fingolfinkin päätti seurata Fëanoria lähinnä siksi, että hänen kansansa halusi lähteä eikä hän halunnut "antaa heitä Fëanorin hätiköityjen päätösten vietäväksi",[14] myös Finarfin suostui lähtemään "ja samoista syistä; mutta hän oli kaikkein haluttomin lähtemään".[16] Finarfinin johtama joukko kuului Fingolfinin alaisuuteen mutta Finarfin ja Finrod kulkivat viimeisenä.[17]
Paluu Valinoriin
Alqualondën sukusurman jälkeen Finarfinin mitta täyttyi, kun Fëanorin joukot olivat surmanneet hänen puolisonsa kansaa. Hän "herkesi marssista ja kääntyi murheissaan takaisin täynnä katkeruutta Fëanorin huonetta kohtaan",[18] ja hänen mukanaan lähti paljon hänen kansaansa. He palasivat Valinoriin ja valar armahtivat heidät. Finarfin sai hallita Valinoriin jäänyttä noldoria.[19]
Tämän jälkeen Finarfinista ei enää paljon kerrota. Tiedämme kuitenkin, että kun valar linnoittivat valtakuntansa Morgothia vastaan, he jättivät jäljelle Calaciryan solan, jossa "Tirionin kaupungissa vihreällä kummulla hallitsi Finarfin yhä syvässä vuorilaaksossa niitä haltioita jotka noldorista olivat jääneet Valinoriin".[20] Ja kun Finrod oli saanut surmansa Sauronin vankityrmässä, Leithianin laulussa sanotaan että "Finrod astelee isänsä Finarfinin kanssa Eldamarin puiden alla".[21]
Viimein myös Finarfin kävi Keski-Maassa, kun hän johti Vihan sodassa Valinoriin jääneiden noldorin joukkoa ensimmäisen ajan lopussa.[22]
Finarfinin tunnus
Keski-Maassa Finarfinin nimi ja hänen huoneensa tunnettiin hänen poikiensa ja tyttärensä Galadrielin ansiosta, ja hänen poikansa Finrodin kautta kulkeutui edainille Barahirin sormus, jossa oli hänen ja hänen huoneensa tunnus: sormuksessa kahden smaragdisilmäisen käärmeen päät kohtasivat kultakukkaisen kruunun alla. Toinen käärmeistä piteli kruunua ja toinen söi sitä.[23]
Nimestä
Myöhäisessä esseessä The Shibboleth of Fëanor kerrotaan Finarfinin quenyankielisen isännimen olleen Arafinwë, joka oli muodostettu hänen isänsä nimestä etuliitteellä Ara- 'jalo'.[24] Hänen äidinnimensä Ingoldo merkitys oli 'merkittävä noldo' (engl. "the Ñoldo, one eminent in the kindred").[25]
Vaikka Arafinwë ei lähtenytkään maanpakoon, hänen nimelleen annettiin Keski-Maassa sindarilaistettu muoto Arfin. Hänen veljensä Fingolfin oli alkanut esseen mukaan vaatia itselleen noldorin herruutta ja käytti sen merkkinä isänsä nimeä oman nimensä etuliitteenä (Finwë Ñolofinwë, sind. Fingolfin). Fingolfinin kuoltua Finrod liitti isänsä sindarinkieliseen nimeen saman etuliitteen Fin-.[26]
Viitteet
- ↑ Amanin annaalit §82 (HoMe X, s. 92). Finarfinin nimi on annaaleissa vielä "Finrod".
- ↑ 2,0 2,1 Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 70 / ***.
- ↑ Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 70 / ***, vrt. Silm. 6, Fëanor ja Melkorin vapautuminen, s. 76 / ***.
- ↑ Ks. esim. HoMe XII, s. 343.
- ↑ HoMe XII, s. 359 [viite 26], vrt. HoMe X, s. 207, 238, 262 [alaviite †], 265 [viite 10].
- ↑ Amanin annaalit §85 (HoMe X, s. 93) Finarfinin nimi on annaaleissa vielä "Finrod".
- ↑ Silm. 5, Eldamar ja eldaliën ruhtinaat, s. 71 / ***; Silm., sukupuu Finwën huone, s. 383 / ***.
- ↑ Ks. artikkeli Galadriel.
- ↑ HoMe XII, s. 350–351.
- ↑ Silm. 6, Fëanor ja Melkorin vapautuminen, s. 75 / ***.
- ↑ Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 81 / ***.
- ↑ Ks. Silm. 7, Silmarilit ja noldorin napina, s. 81-83 / ***.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 99 / ***.
- ↑ 14,0 14,1 Silm. 9, Noldorin pako, s. 100 / ***.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 99-100 / ***.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 100-101 / ***.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 102 / ***.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 105 / ***.
- ↑ Silm. 9, Noldorin pako, s. 106 / ***.
- ↑ Silm. 11, Aurinko ja Kuu ja Valinorin vetäytyminen, s. 123 / ***.
- ↑ Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 219 / ***.
- ↑ Silm. 24, Eärendilin matka ja Vihan sota, s. 315 / ***.
- ↑ Silm. 19, Beren ja Lúthien, s. 207-208 / ***.
- ↑ HoMe XII, s. 344.
- ↑ HoMe XII, s. 360 [viite 30].
- ↑ HoMe XII, s. 344, 360 [viite 31].
Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia
