Tarannon Falastur

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Falastur)
Tarannon Falastur ja hänen kuningattarensa Berúthiel. Kuva © Matěj Čadil.

Tarannon Falastur (654-913 ka.) oli Gondorin kahdestoista kuningas (hallitsijana 830-913 ka.), Siriondilin poika.[1] Hänen puolisonsa oli kuningatar Berúthiel, joka oli kuuluisa kissoistaan.[2] Tarannonilla ja Berúthielilla ei ollut lapsia; valtaistuimen peri hänen veljensä Tarciryanin poika Eärnil I.[3] Kuningasparin avioliitto oli rakkaudeton, ja koska Berúthiel vakoili jatkuvasti ihmisiä kissojensa avulla aiheuttaen siten paljon katkeruutta, Tarannon päätti lopulta gondorilaisten painostuksesta karkottaa tämän.[4]

Tarannon oli ensimmäinen laivakuninkaista, jotka "rakensivat laivastoja ja laajensivat Gondorin valtaa Anduinin suistosta etelään ja länteen rannikoita myöten".[5] Tarannon otti kruunauksessa itselleen lisänimen Falastur, joka tarkoittaa "Rannikon ruhtinasta", sotajoukkojen komentajana saavuttamiensa voittojen kunniaksi.[5] Näiden voittojen ansiosta Gondorin valtapiiri oli laajentunut rannikkoja pitkin kauas Anduinin suiston molemmille puolille.[6] Tarannonin tiedetään myös rakennuttaneen itselleen talon Pelargirin eteläpuolelle; hänen kuningattarensa asui kuitenkin Osgiliathissa, koska inhosi kaikkea mereen liittyvää.[4]

Nimestä

Quenyankielisen nimen Tarannon alkuosa tar- tarkoittaa 'korkeaa, ylhäistä', Númenorin hallitsijoiden nimessä etuliitteenä Tar- 'kuningasta' tai 'kuningatarta'.[7] Loppuosan merkitys on epäselvä, ellei sitten nimi ole, kuten Paul Strack arvelee, yhdistelmä quenyaa ja sindaria. Sindarin annon tarkoittaa 'porttia'.[8] Helge K. Fauskangerin mukaan -annon saattaa olla "sindarista vaikutteita saanut sanan andon 'suuri portti' muoto ennemmin kuin sanan anna 'lahja' maskulinisoitu muoto".[9]

Nimi Falastur puolestaan sisältää sanan falassë 'ranta, vesiraja'[10] ja päätteen -tur 'valtias, herra'.[11]

Nimen kehityksestä

Annaalissa The Heirs of Elendil Falastur ei ole kuninkaan lisänimi, vaan hänen varsinainen nimensä, jonka hän otti Tarannonin tilalle.[6] Nimi Tarannon esiintyy vasta annaalin C-käsikirjoituksessa.[12] Lopullisessa versiossa kuninkaan nimi on Tarannon Falastur kuninkaiden luettelossa,[13] mutta liite AI:n osassa 4 "Gondor ja Anárionin perijät" annetaan ymmärtää, että kruunauksessa hän vaihtoi nimensä Tarannonista Falasturiksi.[14]

Viitteet

  1. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1070 / ***. Tarannonin syntymäaika mainitaan annaalissa The Heirs of Elendil (HoMe XII, s. 197).
  2. Kuningattaresta ks. tarkemmin artikkeli Berúthiel.
  3. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1070-1071 / ***. Suomennoksessa virheellisesti "veljensä poika Tarciryan", po. "veljensä Tarciryanin poika".
  4. 4,0 4,1 KTK 4.II, Istari, s. 549 / 459 (viite 7).
  5. 5,0 5,1 TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1071 / 890.
  6. 6,0 6,1 HoMe XII, s. 197.
  7. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 440 / 385 (s.v. tar-).
  8. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 431 / 374 (s.v. annon). Paul Strack, Eldamo s.v. Tarannon.
  9. Helge K. Fauskanger, Quettaparma Quenyallo, s.v. Tarannon.
  10. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 434 / 377 (s.v. falas).
  11. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 441 / 386 (s.v. tur); Etymologies s.v. TUR- (HoMe V, s. 395).
  12. HoMe XII, s. 213.
  13. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1070 / ***.
  14. TSH, liite A I, "Númenorilaiset kuninkaat", s. *** / *** / *** / *** / 1077 / ***: "...Tarannon otti itselleen kruunauksessa nimen Falastur 'Rannikon ruhtinas'" (engl. Tarannon took the crown in the name of Falastur 'Lord of the Coasts', LoTR, Appendix AI, s. 10442004,2005).


Edeltäjä:
Siriondil
Gondorin kuningas
830 ka. - 913 ka.
Seuraaja:
Eärnil I