Matalat

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Etelä-Matala)

Matalat (engl. Undeeps) olivat kaksi Anduinin suurta länteen taipuvaa mutkaa Ruskeitten maitten ja Rohanin Woldin välillä.[1] Pohjoisempi mutkista oli nimeltään Pohjoismatala[2] (engl. North Undeep): Liminvuo[3] yhtyi Anduiniin sen läntisimmässä kaarteessa. Etelä-Matalan[2] (engl. South Undeep) mutka oli hieman vähäisempi. Matalien nimi on merkitty Keski-Maan yleiskarttaan ensimmäisen kerran Keskeneräisten tarujen kirjan liitteenä olevassa kartassa.[4]

Matalien kohdalla Anduin virtasi tasamailla, ja joessa oli niillä kohdin "matalikkoja ja somerikkoja joita myöten määrätietoinen ja hyvin varustettu sotajoukko pystyi ylittämään virran lauttojen ja ponttonien avulla" Tämän vuoksi gondorilaiset pitivät aikoinaan seudulla miehitystä vihollisten varalta.[5] Vaunumiehet ilmeisesti suunnittelivat hyökkäystä Matalien kautta 1800-luvulla ka.,[6] ja kuningas Narmacil I linnoitti seudun niin, ettei Matalien kautta tulevaa hyökkäystä enää tarvinnut pelätä.[7]

Käskynhaltija Cirionin lähettien oli vuonna 2510 ka. tarkoitus kulkea Matalien yli matkallaan kohti éothéodin maata.[8]

Matalat mainitaan myös Eorlin ratsastuksesta kertovassa tekstissä: Tolkienin tekstiin liittämässä huomautuksessa tosin sanotaan, että ratsastajien kiertämä "Anduinin suuri itämutka" oli "Liminvuon[3] yhtymäkohdan ja Matalien välillä", mikä on ristiriidassa aiemman kuvauksen kanssa.[9]

Tarussa Sormusten herrasta Matalia ei mainita nimeltä, mutta Sormuksen saattueen kulkiessa veneillä pitkin Anduinia he meloivat myös Matalien läpi. Matalia koskee ilmeisesti tämä kuvaus:

Pian Virta leveni ja madaltui; itäpuolella oli pitkiä kivikkorantoja ja vedessä oli soramatalikkoja, jotka vaativat taitavaa ohjausta. Ruskeat maat kohosivat kolkoiksi nummiksi joiden yli puhalsi idästä kylmä viima. Toisella puolen olivat niityt vaihtuneet kumpuileviin nummiin, joilla kasvoi kuivunutta ruohoa hetteiköiden ja lettojen lomassa.[10]

Viitteet

  1. Ks. KTK, Sanasto (1986) / Hakemisto (2021), s. 596 / 505 (s.v. Matalat).
  2. 2,0 2,1 Kirjoitusasu "Pohjois-Matala" ja "Etelä-Matala" vuoden 1986 laitoksen kartassa ja sanastossa (KTK, Sanasto (1986), s. 596 / (s.v. Matalat); KTK, Kartat).
  3. 3,0 3,1 Vuoden 1986 laitoksessa "Liituvirta".
  4. KTK, Kartat. Ks. myös Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla.
  5. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 357 / 302.
  6. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 395 / 333.
  7. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 398 / 335.
  8. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 405 / 340.
  9. KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 408 / 342-343; KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 427 / 359 (viite 29), vrt. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 357 / 302.
  10. TSH I/2.9., Suuri virta, s. *** / *** / *** / *** / 398 / 326. Sitaatti vuoden 2023 laitoksen kirjoitusasussa.