Dorwinion

Kohteesta Kontuwiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dorwinion oli vahvasta viinistään tunnettu, sijainniltaan jokseenkin epämääräinen seutu Keski-Maassa.

Dorwinion Hobitissa

Tolkienin elinaikana julkaistuissa tarinoissa Dorwinion mainitaan ainoastaan Hobitin yhdeksännessä luvussa, jossa kuvataan Haltiakuninkaan hovimestarin Galionin ja hänen ystävänsä päävartijan juominkeja:

Viinin on oltava todella vahvaa ennen kuin se saa metsähaltian uneliaaksi, mutta nähtävästi tämä viini oli Dorwinionin suurten puutarhojen satoa, jota ei ollut tarkoitettu sotilaille eikä palvelijoille vaan ainoastaan kuninkaan juhliin ja hovimestarin suuria kannuja pienemmistä astioista tarjottavaksi.[1]

Dorwinion kartalla

Vaikka Dorwinionia ei ole merkitty Tarun Sormusten herrasta liitteinä oleviin karttoihin, se esiintyy kuitenkin Pauline Baynesin piirtämässä Keski-Maan kartassa. Nimi on merkitty Rhûnin järven luoteispuolelle. Koska Tolkienin tiedetään antaneen karttaa valmisteelle Baynesille neuvoja ja korjausehdotuksia, tämä nimi ja sen paikka ovat peräisin Tolkienilta itseltään.

Pauline Baynes: Osa Keski-Maan kartasta

Dorwinion runossa The Lay of the Children of Húrin

Varhaisimmat maininnat Dorwinionista (kirjoitusasussa "Dor-Winion") löytyvät vuonna 1918 aloitetusta Lay of the Children of Húrinista. Túrin ja Beleg istuvat iltanuotiolla:

... but their heads were maze
by the wine of Dor-Winion / that went in their veins[2]

Seuraavaksi kuvataan juhlia Thingolin hovissa:

there was laughter long / and the loud clamour
of a countless company / that quaffled the mead,
amid the wine of Dor-Winion / that went ungrudged
in their golden goblets / ...[3]

Tämän lisäksi runossa kerrotaan, että viini oli peräisin "polttavasta Etelästä":

a flask full of leather / full filled with wine
that is bruised from the berries / of the burning South –
and the Gnome-folk know it, / and the nation of the Elves,
and by long ways lead it / to the lands of the North.[4]

Runon toisessa versiossa viinin kulkureitti kerrotaan hieman tarkemmin:

the Gnome-folk know it, from Nogrod the Dwarves
by long ways lead it / to the lands of the North
for the Elves in exile / ...[5]

Beleg oli siis ottanut mukaansa Doriathista väkevää viiniä, jota kääpiöt kuljettivat Beleriandiin Nogrodista, jonne se puolestaan saapui "polttavasta Etelästä".[6]

Dorwinion Tol Eressëalla

Dorwinion mainitaan 1930-luvulla kirjoitetun Quenta Silmarillionin viimeisessä kappaleessa (Conclusion, §33) täysin erilaisessa yhteydessä:

Here endeth The Silmarillion: which is drawn out in brief from those songs and histories which are yet sung and told by the fading Elves and – – by the vanished Elves that dwell now upon the Lonely Isle, – – whither few mariners of Men have ever come, – – and smelt afar the undying flowers in the meads of Dorwinion.[7]

Tämä Dorwinion on selvästi Tol Eressëalla, eikä viinistä puhuta mitään, ainoastaan "niittyjen kuolemattomat kukkaset" yhdistetään tähän Dorwinioniin, joka jää täysin erilliseksi ja yksittäiseksi maininnaksi.

Nimestä

Sindarinkielisen nimen Dorwinion osat ovat dôr 'maa'[8] ja Gwinion "nuori-maa" (engl. Young-land).[9] Nimi Gwinion (elementit gwain 'nuori' ja -ion 'maa, seutu'[9]) on jo itsessään maan nimi. Sen eteen on kuitenkin liitetty vielä toinen 'maata, seutua' tarkoittava sana dôr. Tolkien antaakin nimen Dorwinion käännökseksi Young-land Country, Land of Gwinion.[9]

Viitteet

  1. Hobitti IX, Tynnyrikyydillä tyrmästä, s. *** / *** / 196 / *** / 196.
  2. The Lay of the Children of Húrin I 229-230 (HoME III, s. 11), vrt. II 552-553 (HoME III, s. 112).
  3. The Lay of the Children of Húrin I 423-426 (HoME III, s. 17), vrt. II 804-807 (HoME III, s. 118).
  4. The Lay of the Children of Húrin I 224-227 (HoME III, s. 11).
  5. The Lay of the Children of Húrin II 540-542 (HoME III, s. 111).
  6. Ks. myös Christopher Tolkienin kommentit, HoME III, s. 26, 127).
  7. HoME V, s. 333-334.
  8. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 433 s.v. dôr / ***.
  9. 9,0 9,1 9,2 J. R. R. Tolkien: "Words, Phrases and Passages", Parma Eldalamberon 17, 2007, s. 54.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia