Pyrstönpurija

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Caudimordax)

Tämä artikkeli kertoo J. R. R. Tolkienin teoksen Maamies ja lohikäärme maailmasta

Giles kohtaa Chrysophylaxin Pyrstönpurija kädessään. Kuva © Richard Svensson.

Pyrstönpurija (engl. Tailbiter) eli latinaksi Caudimordax (kuten pastori tiesi sanoa[1]) oli kuuluisan lohikäärmeentappajan Bellomariuksen suora lyömämiekka, jonka kuningas Augustus Bonifacius lahjoitti maamies Gilesille miekkavöineen palkkioksi jättiläisen karkottamisesta.[2]

Ei kuningas eikä hänen varusmestarinsa tiennyt miekan alkuperää – se oli roikkunut asehuoneen seinällä iät ajat, eikä sellainen miekka ollut enää muodissa kuninkaan aikoina.[3]

Gilesillä ei ollut miekalle käyttöä (vaikka sen saaminen lisäsikin hänen mainettaan), vaan hän ripusti sen takan yläpuolelle ja lopulta piilotti keittiön kaappiin, kun kyläläiset alkoivat puhua, että hänen olisi sen avulla pelastettava Ham lohikäärme Chrysophylaxin hyökkäykseltä.[4]

Hamin pastori sai selville miekan ja huotran riimuista aseen alkuperän ja että sen erikoisominaisuutena oli, että se "ei pysy huotrassaan jos lohikäärme on kahdeksaa virstaa lähempänä" ja että sitä eivät lohikäärmeet voi vastustaa.[5]

Pastorin tiedot osoittautuivat oikeiksi: Pyrstönpurijan ansiosta (ei suinkaan omien miekkailutaitojensa avulla) Giles kesytti Chrysophylaxin[6] ja kohdatessaan sen uudestaan toisti temppunsa.[7]

Kuningas yritti ottaa miekan takaisin Gilesiltä, kun tämä ei totellut kuninkaan kutsua,[8] mutta miekkansa avulla hän piti lohikäärmeen alamaisenaan ja sai lopulta Pienen valtakunnan kruunun.[9] Kuninkaan valtaistuin sijaitsi Lierolinnan palatsissa ja "kaikki sujui siellä hyvin ja iloisesti niin kauan kuin Pyrstönpurija oli vielä maan pinnalla".[10]

Pyrstönpurija kuvituksessa

Pauline Baynesin Maamieheen ja lohikäärmeeseen laatimissa piirustuksissa Pyrstönpurija esiintyy seuraavasti:

  • Miekka vöineen.[11]
  • Miekka kirpoaa hämmästyneen pastorin kädestä (kun hän ilmeisesti keksii sen nimen).[12]
  • Varusteisiinsa sonnustautuneen Gilesin takana näkyy myös miekka.[13]
  • Giles ajamassa takaa Chrysophylaxia miekka koholla.[14]
  • Giles rengaspaidassaan, miekka maassa hänen vieressään.[15]
  • Giles Chrysophylaxin edessä miekka koholla.[16]
  • Giles kävelee aarteilla lastatun Chrysophylaxin takana miekka koholla.[17]

Alan Leen Satujen valtakuntaan piirtämässä kuvassa Giles ratsastaa miekka olallaan.[18] Myös kirjan esilehtien (ja suojapaperin) kuvassa näkyy Pyrstönpurija Chrysophylaxia vastaan taistelevan Gilesin kädessä.

Nimestä

Latinankielinen nimi Caudimordax on ilmeisesti Tolkienin luoma uudissana. Sen osat ovat caudi- (< cauda 'häntä'[19]) ja mordax 'pureva, purija'.[20]

Viitteet