Auringon muurit

Kohteesta Kontuwiki
Auringon muurit. Kuva © Šárka Škorpíková.

Auringon muurit[1] (engl. Walls of the Sun[2]) eli Auringon vuoret[1] (engl. Mountains of the Sun[3]) oli Ambarkantan mukaan vuoristo Auringon maissa Ardan äärimmäisellä itälaidalla sijainneella mantereella ennen Maailman muuttumista. Ne muistuttivat symmetrisesti läntisen Amanin Pelóri-vuoria; vaikka olivat matalampia kuin Valinorin vuoret, mutta silti hyvin korkeita ja ne kätkivät taakseen Maailman ne osat, joita ei ollut tarkoitettu Ilúvatarin lasten (saati muidenkaan olentojen) silmille.[4] Kun Aurinko nousi Auringon muurien yli, Ardaan koitti aamu.[5]

Valinorin vuorista sanotaan myös, että harvoin niiden yli eksyi pilviä tai kuolevaisia lintuja ja on olettettavaa, että sama koskee myös Auringon muureja; sillä ne olivat yhteneväiset lännen Pelóriin monella tapaa[6].

Mahtien mittelön jälkeenkin[7] vuoristo oli olemassa kaukana idässä, jokseenkin ei tiedetä, oliko tuo suuri sota Melkoria vastaan sitä madaltanut tai muuten muuttanut, varmaa on vain, että se kohosi idässä mahtavana aina toisen ajan lopulla tapahtuneeseen Maailman muuttumiseen saakka, jonka jälkeen vuoriston olemassaolosta ei ole tietoa.

Tarinan taustaa

Kadonneitten tarujen kirjassa ei mainita Auringon muureja tai muuta sitä vastaavaa vuoristoa, mutta siinä kerrotaan tarina kauimmaisessa idässä sijainneesta korkeasta vuoresta Kalormësta (Auringonnousun kukkula[8]); joka oli mahtavin vuori koko Ardassa, lukuun ottamatta kuitenkaan lännen suurta vuorta Taniquetilia, jonka huipulla vala Manwë piti majaansa. Kalormën varjoon Ulmo ja Aulë rakensivat Auringon ja Kuun suuret turvasatamat äänettömän meren äärelle[9].Vala Oromë mainitsee tässä tarinassa myös lähes ainoan kuvauksen, jonka olemme idästä kuulleet:

"Idässä, kaatuneiden maiden tuolla puolen, on hiljainen ranta ja pimeä ja tyhjä meri."[10]

Myöhemmissä teksteissä Auringon vuoristossa ei mainita olleen lännen Pelórin tapaan yhtä korkeaa huippua, mutta on hyvinkin mahdollista (jokseenkin myös todennäköistä), että Tolkien ajatteli vuoristossa kohoavan yhden korkeamman huipun, Kalormën, sillä kuten on todettu, Ardan oli tarkoitus olla symmetrinen; vaan Mahtien mittelö tuhosi tuon symmetrisyyden ja Arda vaurioitui.

Idän vuoret

Ambarkantan ensimmäiseen maailmankarttaan (The Ambarkanta: Diagram I: oikeastaan Ardan poikkileikkaus) liitetyssä huomautuksessa Auringon muureista käytetään nimeä "Idän vuoret": :Mountains of East and West prevent anyone from going to Hidden Half, 'Idän ja Lännen vuoret estävät kaikkia menemästä Kätketylle puoliskolle'.[11]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 Kontuwikissä käytettyjä suomennoksia "Auringon muurit" ja "Auringon vuoret" ei esiinny Tolkienin teosten painetuissa suomennoksissa.
  2. HoMe IV, s. 236, 237, 239; The Ambarkanta: Map V (HoMe IV, s. 251).
  3. The Ambarkanta: Map IV (HoMe IV, s. 249). Karttateksti: Mts or Walls of the Sun.
  4. HoMe IV, s. 239.
  5. HoMe IV, s. 237.
  6. HoMe IV, s. 236.
  7. ks. The Ambarkanta: Map V
  8. ks. HoMe I, s. 225.
  9. HoMe I, s. 212-215.
  10. HoMe I, s. 214. Ks. myös HoMe IV, s. 255.
  11. HoMe IV, s. 242, 243. Kontuwikissä käytetty suomennos "Idän vuoret" ei esiinny painetuissa Tolkienin teosten suomennoksissa.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia