Éomer

Kohteesta Kontuwiki

Éomer Éadig (2991 ka. - 63 na.[1]) oli kuningas Théodenin sisaren Théodwynin ja Markin suurmarsalkan, Itämannun Éomundin poika. Hänellä oli neljä vuotta nuorempi sisar nimeltään Éowyn.[2] Éomerin isä kuoli vuonna 3002 ka. taistelussa örkkejä vastaan, ja hänen äitinsä sairastui ja kuoli pian sen jälkeen. Kuningas Théoden otti orvoiksi jääneet sisarukset taloonsa asumaan, ja he varttuivat Edorasissa.[2]

Éomerista tuli Markin marsalkka 26-vuotiaana vuonna 3017 ka., ja hän sai vastuulleen isänsä tavoin Rohanin itäiset rajamaat. Kuningas Théoden kaatui Pelennorin kenttien taistelussa maaliskuussa 3019 ka. mutta ennen kuolemaansa hän ehti nimittää Éomerin perijäkseen[1] – hänen ainoa oma lapsensa poika Théodred oli kaatunut vähän aiemmin Rautkymillä. Éomer kruunattiin Rohanin kahdeksanneksitoista kuninkaaksi.

Éomer hallitsi kuusikymmentäkolme vuotta. Kolmannen ajan viimeisenä vuonna (3021 ka.) hän otti puolisokseen Dol Amrothin suuriruhtinaan Imrahilin tyttären Lothírielin. Heidän poikansa Elfwine Kaunis astui valtaistuimelle isänsä jälkeen.[3]

Éomerin hallitusaikana Rohanissa vallitsi rauha, ja niin ihmisten kuin hevostenkin lukumäärä kasvoi. Éomer vannoi uudestaan Eorlin valan ja täytti sen usein ratsastamalla Gondorin kuninkaan Elessarin avuksi sotimaan tämän vihollisia vastaan idässä ja etelässä.[3]

Viitteet

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Théoden Ednew
Rohanin kuningas
3019 ka.63 na.
Seuraaja:
Elfwine Kaunis

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia