Ylävuo

Kohteesta Kontuwiki

Ylävuo (engl. Upbourn) oli Alahargin lisäksi toinen niistä pienistä kylistä Dunhargin alapuolella Lumivuon varrella, joiden läpi Théoden joukkoineen ratsasti matkallaan Dunhargista Edorasiin ja sieltä edelleen kohti Minas Tirithiä.[1]

Keskeneräisessä paikannimihakemistossaan Tolkien kertoo kylän sijainnin tarkemmin: "Kylä Lumivuon varrella virstan verran Alahargin alapuolella".[2]

Nimestä

Kääntäjille kirjoittamissaan ohjeissa ("Nomenclature") Tolkien kertoo, että alkuliite up- kylän nimessä on englantilainen tapa viitata kaukana (kylän nimessä mainitun) joen yläjuoksulla olevien joenrantakylien nimiin, erityisesti kun niitä verrataan alajuoksulla oleviin isompiin paikkakuntiin (vrt. esim. Upwey ja Weymouth). Tolkien jatkaa: "Tämä kylä oli jonkin matkaa Lumivuota ylävirtaan Edorasista, mutta ei niin kaukana kuin Alaharg." Kylän nimi rohanilaisessa muodossaan eli muinaisenglanniksi käännettynä on Upburnan.[3]

Suomennoksesta

Kersti Juva kertoo teoksessaan Tolkienin tulkkina olevansa tyytymätön käännökseen; hänen mukaansa vuo ei ole onnistunut nimi kylälle; lisäksi Ylävuon yläpuolella sijaitsevan kylän nimi on Alaharg. Juvan mukaan jos "alempana sijaitseva [kylä] olisi nimeltään Yläkylä, toinen voisi olla vaikka Harginrinne.[4]

Viitteet

  1. TSH III/5.3., Rohanin kutsunta, s. *** / *** / *** / *** / 830 / ***.
  2. Unfinished Index (RC, s. 540).
  3. Nomenclature of The Lord of the Rings s.v. Upbourn (RC, s. 778).
  4. Kersti Juva, Tolkienin tulkkina, 2021, s. 193.