Virta

Kohteesta Kontuwiki
Virta Virranvarren kohdalla. Kuva © Ralph Damiani.

Virta (engl. The Water) oli Konnun halki lännestä itään virrannut joki, joka yhtyi Rankkivuohon juuri Rankkivuon sillan pohjoispuolella. Virran läheisyydessä sijaitsivat monet Konnun huomattavista kylistä, ainakin Hobittila, Virranvarsi, Sammakkosuonkylä, Valkovakola ja Bolgin kahlaamo. Virranvarren kohdalla Virta leveni hetkellisesti Virranlammeksi, johon virtasi pohjoisesta nimeltä tuntematon sivujoki (mahdollisesti "Pohjanvirta", engl. Norbourn[1]). Bolgin kahlaamon kohdalla Virran ylitti kahlaamo, mutta yläjuoksulla ainakin Hobittilan luona joki oli vielä niin kapea, että sen ylitse pääsi siltaa pitkin.

Konnun kartan[2] mukaan Virta sai alkunsa Länsineljännystä Luikkasuon tuntumasta, mutta miltei samasta pisteestä virtaa myös pohjoisen suuntaan Luikkasuon läpäisevä joki. On mahdollista, että Tolkien tarkoitti Virran yhä jatkuvan suoseudun halki ja että muutaman millimetrin katkos kartalla on vain virhe. Esimerkiksi Karen Wynn Fonstad kartastossaan The Atlas of Middle-earth on tulkinnut Virran jatkuvan luoteeseen pitkälle Pohjoisneljännykseen ja Pohjannummien laitamille saakka.[3] Virran pohjoisempaa lähdettä voisi katsoa tukevan myös kuvaus, jonka mukaan joki virtasi "...pohjoisesta ja sitten Tien myötäisesti..."[4] Jos joen tulkitaan alkaneen Luikkasuon eteläpuolelta, se ehti hädin tuskin aloittaa juoksunsa kun se jo kääntyi Tien myötäisenä itään.

Shire-water

Julkaisematta jääneessä keskeneräisessä paikannimihakemistossaan Tolkien kertoo myös, että Virran koko nimi on Shire-water.[4] Tätä nimeä ei ilmeisesti käytetä muualla eikä sitä ole suomennettu. Mahdollisia suomennoksia voisivat olla "Konnunvesi" tai "Konnunvirta".

Anduin

Virta (engl. the River) esiintyy satunnaisesti myös Anduinin nimityksenä,[5] mutta useimmiten jokea kutsutaan Suureksi virraksi (engl. the Great River).

Viitteet

  1. Kontuwikissä käytetty epävirallinen suomennos ei esiinny painetuissa Tolkienin suomennetuissa teoksissa.
  2. TSH, Konnun kartta, s. takalieve / 27 / 36 / 42 / 32 / ***.
  3. Karen Wynn Fonstad, The Atlas of Middle-earth (revised edition), s. 70-71.
  4. 4,0 4,1 Unfinished Index (RC, s. 66).
  5. Ks. esim. TSH III/5.10., Musta portti aukeaa, s. *** / *** / *** / *** / 914 / ***.