Vihervaarat

Kohteesta Kontuwiki
Aamu Vihervaaroilla. Kuva © Ted Nasmith.

Vihervaarat (engl. Green Hill Country,[1] Green Hills) oli itä-länsisuunnassa kulkeva kukkulajono Konnun alueella.[2] Lännessä kukkulat päättyvät Tukinrinteen kohdalla, hieman idempänä sijaitseva Tukinturku oli jo kokonaan kukkuloilla.[3] Suurin osa Vihervaarojen länsiosasta oli Tuk-suvun omistamaa ja asuttamaa maata jota kutsuttiin Tukinmaaksi.[4]

Vihervaarojen keskiosassa, niiden etelälaidalla, oli Eteläneljännykseen kuuluva Pinkkalan kylä, josta oli tieyhteys vain etelään. Pohjoisempana itä-länsisuunnassa kulki tie, joka yhdisti Tukinturun kukkuloiden itäreunassa olevaan Metsähoviin ja ennen Metsähovia haarautuvan tien kautta alamaalla oleviin Jeiliin ja Runkoon[2]

Länsiosastaan kukkulat olivat melko paljaat, mutta niiden itäosa, Korvenperä Eteläneljännyksen Pinkkalan itäpuolella, oli metsäisempää seutua.[2]

Vihervaarojen itäosasta virtasi Rankkivuohon kolme puroa, Runkopuro sekä Pajunpohjassa yhdistyvät Karhiaispuro ja Konnunallikko (eli Heljävirta).[2]

Tarun Sormusten herrasta ensimmäisen kirjan kolmannen ja neljännen luvun tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Vihervaaroille, joiden halki hobitit Frodo Reppuli, Samvais Gamgi ja Peregrin Tuk vaeltavat kohti Bukinmaata.[5]

Vihervaarat. Kuva © Matěj Čadil.

Kun Frodo ja Sam lähtivät Konnusta kohti Harmaita satamia 21. syyskuuta 3021 ka., he leiriytyivät Vihervaaroille ja tapasivat seuraavana päivänä Korvenperässä Elrondin johtaman sattuneen, jonka mukana oli myös Bilbo.[6]

Viitteet

  1. Ilman yhdysviivaa tekstissä, mutta Konnun kartassa nimi on kirjoitettu yhdysviivalla: Green-Hill Country (ks. RC, s. lviii).
  2. 2,0 2,1 2,2 2,3 TSH, Konnun kartta, s. takalieve / 27 / 36 / 42 / 32 / ***.
  3. Unfinished Index (RC, s. 27).
  4. Unfinished Index (RC, s. 33).
  5. TSH I/1.3., Kolme kumppanusta, s. *** / 74-86 / *** / *** / 83-97 / ***; TSH I/1.4., Oikotie ja sieniä, s. *** / 86-90 / *** / *** / 98-103 / ***.
  6. TSH III/6.9., Harmaat satamat, s. *** / *** / *** / *** / 1016 / ***; TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1134 / ***.