Veden valvoja

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Veden Valvoja)
Morian länsiportilla. Kuva © aegeri.

Veden valvoja[1] (engl. The Watcher in the Water) oli tuntematon olio, joka asui järvessä Morian länsiportin edustalla.

Kun Sormuksen saattue lähestyi Morian länsiovea 13. tammikuuta 3019 ka., he huomasivat että portin luota virtaava Sirannon oli padottu ja Morian muurien edustalla ollut laakso oli muuttunut järveksi.[2]

Kiertäessään järveä he joutuivat ylittämään siihen virtaavan pienen puron. Kun kaikki Saattueen jäsenet olivat puron toisella puolella, kuului järveltä loiskahdus ja pulpahdus: kaukaa järveltä kulki väreitä laajenevina renkaina kohti rantoja. Kuului pulputtava ääni, ja sitten oli taas hiljaista.[3]

Saattue joutui viipymään kauan Portin edustalla Gandalfin yrittäessä avata sitä loitsuillaan. Turhautunut Boromir heitti järveen ison kiven – sen seurauksena järveltä kuului kohahdus ja pulpahtelua. Frodo Reppuli kiivastui Boromirille – hän aavisti jotakin, kenties Sormuksen ansiosta, ja sanoi pelkäävänsä lampea ja kielsi Boromiria häiritsemästä sitä.[4]

Veden valvoja. Kuva © John Howe (Lähde: John Howen kotisivut)

Kun Länsiportti viimein avautui ja Gandalf oli astumassa siitä sisään, järvestä nousi pitkä, vaalean vihreä, hohtava ja märkä lonkero, jonka päässä oli sormet. Ne tarttuivat Frodon jalkaan ja alkoivat kiskoa häntä kohti vettä. Järven vesi poreili "ikään kuin käärmearmeija olisi uinut sen eteläpäästä heitä kohti". Samvais Gamgi koetti hakata lonkeroa veitsellään ja saikin sen irrottamaan otteensa, mutta samalla kiehuvasta vedestä nousi kaksikymmentä uutta lonkeroa ja vedestä levisi ällöttävä löyhkä. Samin poni Bil karkasi kauhuissaan tiehensä.[5]

Lonkerot alkoivat luikerrella kohti Saattuetta, joka pakeni silloin Portin sisäpuolelle. Yksi lonkero ehti jopa kynnyksen yli, mutta se ei yrittänyt enää tarttua Saattueen jäseniin, vaan lonkerot tarttuivat ovenpuoliskoihin ja kiskaisivat ne kiinni. Suljettujen ovien takaa kuului ryminää ja räiskettä: lonkerot repivät irti Porttia reunustaneet paatsamapuut ja vaikuttivat kasaavan kiviä oven eteen.[6]

Sisällä Moriassa Saattueen jäsenet keskustelivat siitä, mikä olento heitä oli mahtanut vainota. Frodo pohti, oliko kyseessä yksi vai monta olentoa. Gandalf ei osannut vastata hänen kysymykseensä tarkasti, mutta hän sanoi: "käsiä johti yksi yhteinen tarkoitus. Jokin on ryöminyt tai ajettu esiin vuorten alla olevista mustista vesistä. Maailman syvänteissä on vanhempia ja pahempia olentoja kuin örkit." Hän ei kuitenkaan lausunut ääneen ajatustaan: "mikä järven asujain sitten olikin, se oli ensimmäiseksi joukosta käynyt käsiksi Frodoon."[6]

Juuri tämän enempää emme saa tietää Veden valvojasta, jolle Saattue ei tosin antanut nimeä, mutta Balinin retkikunta, joka saapui Moriaan vuonna 2989 ka. oli myös kohdannut sen. Heidän muistiinpanoistaan, Mazarbulin kirjasta, Saattue luki Moriassa, että retkikunnan viimeisenä vuonna (2994 ka.) vesi ulottui seinään asti Länsiportilla ja Veden valvoja vei Óinin.[7] Ilmeisesti järvi oli muodostunut vasta tuolloin ja olento, joka tunnetaan kääpiöiden antamalla nimellä, oli tullut sen mukana vartioimaan Länsiporttia. Tuolloin järven vesi oli ollut vielä korkeammalla. Gimli totesikin, että "oli meidän onnemme, että vesi oli vähän laskenut ja että Valvoja nukkui järven eteläpäässä."[8] Ehkä olento tosiaan nukkui, mutta vaikuttaa siltä, että se valpastui jo Saattueen ylittäessä pienen puron, ja viimeistään silloin kun Boromir heitti kiven järveen se lähti kohti Länsiporttia hyökätäkseen rauhanhäiritsijöiden kimppuun.

Emme tiedä olennon kohtaloa Sormuksen sodan jälkeen emmekä edes sitä, avattiinko Sirannonin pato.

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Veden Valvoja" (TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka); "Veden valvoja" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos).
  2. TSH I/2.4., Matka pimeydessä, s. *** / *** / *** / *** / 316 / ***.
  3. TSH I/2.4., Matka pimeydessä, s. *** / *** / *** / *** / 316-317 / ***.
  4. TSH I/2.4., Matka pimeydessä, s. *** / *** / *** / *** / 322 / ***.
  5. TSH I/2.4., Matka pimeydessä, s. *** / *** / *** / *** / 322-323 / ***.
  6. 6,0 6,1 TSH I/2.4., Matka pimeydessä, s. *** / *** / *** / *** / 323 / ***.
  7. TSH I/2.5., Khazad-dûmin silta, s. *** / *** / *** / *** / 336 / ***.
  8. TSH I/2.5., Khazad-dûmin silta, s. *** / *** / *** / *** / 337 / ***.