Varas yöllä

Kohteesta Kontuwiki

Varas yöllä (engl. A Thief in the Night) on J. R. R. Tolkienin teoksen Hobitti eli Sinne ja takaisin kuudestoista luku.[1]

Luvun tapahtumat

Thorin ja muut kääpiöt sekä Bilbo ovat linnoittautuneina Ereboriin. Bilbo kuulee huolestuttavia uutisia: Thorin ilmoittaa varaavansa aarteesta Arkkikiven itselleen ja kostavansa ankarasti sille, joka löytää sen eikä paljasta sitä hänelle. Korpit tuovat tiedon, että Dáinin kääpiöarmeija on enää kahden päivämatkan päässä Laaksosta. Niinpä Bilbo päättää toimia. Hän ottaa Arkkikiven ja suostuttelee vartiossa olevan Bomburin menemään nukkumaan tarjoutuen ottamaan hoidettavakseen loput tämän vartiovuorosta. Hän pujahtaa taikasormuksensa turvin ulos vuoresta ja menee vuorta piirittävien Järvikaupungin ihmisten ja Synkmetsän haltioiden leiriin.[2]

Päästyään Haltiakuninkaan ja Bardin puheille Bilbo kertoo näille Dáinin tulosta ja luovuttaa näille Arkkikiven. Hän toivoo, että piirittäjät saavat sen avulla Thorinin luopumaan osasta aarrettaan ja että vältyttäisiin taistelulta kääpiöitä vastaan. Bard kysyy vielä, millä oikeudella Bilbo antaa kiven hänelle. Bilbo sanoo sen olevan pantti hänelle palkkioksi luvatusta osuudesta aarteesta. Kun Bilbo lähtee ulos päälliköiden teltasta, hän kohtaa Gandalfin, joka kehuu hänen rohkeuttaan. Sitten Bilbo palaa vuoreen, herättää Bomburin seuraavaa vahdinvaihtoa varten ja menee nukkumaan.[3]

Lukuun liittyvä kuvitus

Tove Janssonin mustavalkopiirrokset

  • Sotaleiri (vinjetti luvun alussa)[4]
  • Bilbo ylittää jokea kiviä pitkin Arkkikivi toisessa kädessään[5]

Viitteet

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia