Valacar

Kohteesta Kontuwiki
Valacar ja hänen puolisonsa Vidumavi. Kuva © Matěj Čadil.

Valacar (1194-1432 ka.) oli Gondorin kahdeskymmenes kuningas, joka hallitsi vuosina 1366-1432 ka. Hän oli Rómendacil II:n poika ja Eldacarin isä.[1]

Vuonna 1250 ka. Valacarin isä Rómendacil II lähetti poikansa Rhovanionin kuninkaan Vidugavian luokse tutustumaan pohjalaisiin, joita hän havitteli liittolaisikseen itäläisten kiihtyviä hyökkäyksiä vastaan. Valacar otti vaimokseen Vidugavian tyttären Vidumavin (Gondorissa Galadwen), joka synnytti hänelle pojan, Eldacarin (pohjalaiselta nimeltään Vinitharya).[2]

Valacar palasi Gondoriin perheineen ja ylhäisistä pohjoisen miehistä ja naisista koostuvan talonväkensä kanssa vuonna 1260 ka. Hänen puolisonsa, jota kunnioitettiin ja rakastettiin Gondorin hovissa, kuoli vuonna 1344 ka., mikä oli tietysti aikainen poismeno dúnedainin mittapuulla.[3]

Valacar oli voimakas kuningas, mutta tyytymättömyys häntä ja hänen puoliksi pohjalaista syntyperää olevaa poikaansa kohtaan kasvoi jatkuvasti. Valacarin vanhuudenpäivinä eteläisissä maakunnissa syttyi avoin kapina, ja monet sanoivat, etteivät hyväksyisi hallitsijakseen puoliveristä prinssiä. Näin sai alkunsa Sukuriitana tunnettu pitkä sisällissota.[4]

Nimestä

Quenyankielinen nimi Valacar tarkoittaa ilmeisesti 'valan kypärää'. Nimen alkuosa on vala, yksikkömuoto nimestä valar, loppuosa -car esiintyy myös nimessä Eldacar, jonka Tolkien selittää tarkoittavan 'haltiakypärää' (engl. Elfhelm).[5] Ilmeisesti Tarun Sormusten herrasta ilmestymisen jälkeen kirjoitetussa muistiinpanossa Tolkien pohti uudelleen elementtiä -kar. Hän kysyi itseltään, "Miten se voisi tarkoittaa kypärää", ja totesi, että elementin johtaminen juuresta KAS 'pää' on äänteellisesti ongelmallista. Muistiinpanon viimeinen merkintä voitaneen kuitenkin tulkita niin, että halutun merkityksen muuttaminen ei ollut tarpeen.[6]

Viitteet


Edeltäjä:
Rómendacil II
Gondorin kuningas
1366 ka. - 1432 ka.
Seuraaja:
Eldacar