Belfalas

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Thenfalas)

Belfalas oli runsasväkinen[1] maakunta läntisessä Gondorissa Belfalasin lahden pohjoisrannalla. Sen itäpuolella sijaitsivat Lebennin ja Ethir Anduin, pohjoisessa Lamedon ja lännessä Anfalas.[2] Belfalasin asukkaista suuri osa oli ei-númenorilaista alkuperää. Alueelle oli kuitenkin jo varhaisessa vaiheessa syntynyt númenorilaisten asutusta, ja sitä pidettiin eräänä Gondorin tärkeimpänä osana.[3] Númenorilaisista ilmeisesti Aldarion purjehti ensimmäisenä Belfalasin suurelle lahdelle 700-luvun ta. alkupuolella.[4]

Hallinnollisesti Belfalas kuului kolmannen ajan lopulla Dol Amrothin suuriruhtinaiden alueisiin,[5] joista käytettiin myös nimitystä Dor-en-Ernil ('ruhtinaanmaa'). Belfalasia halkoo vuorijono, joka tunnetaan nimellä Tarnostin kukkulat. Valtiatar Galadriel muutti asumaan Belfalasiin joskus toisen ajan lopulla ja asui siellä aina haltiakuningas Amrothin kuolemaan asti vuonna 1981. Hänen asuinpaikkansa oli ilmeisesti lähellä sitä kalliota, jolle myöhemmin rakennettiin Dol Amrothin kaupunki; siihen aikaan tienoota pidettiin harvaan asuttuna.[6] Myöhemmän kansanperinteen mukaan Belfalasin dúnedainilla virtasi suonissaan haltiaverta. Tarinan lähde saattaa olla Mithrellasin ja Imrazôrin taru.

Nimestä

Sindarin falas (quenya falassë) tarkoittaa rannikkoa,[7] mutta nimen alkuosa Bel ei ole sindaria vaan maan alkuperäisasukkaiden kieltä.[3] Tolkien kertoo esseessään "Gondorin joet ja kokkovaarat", että gondorilaiset kutsuivat Belfalasin niemimaata yksinkertaisesti vain nimellä i•Falas 'maininkiranta' (engl. surf-beach) tai Thenfalas 'lyhyt ranta' (engl. short beach), erotuksena Anfalasista (suom. Aavaranta, engl. Langstrand 'pitkäranta'). Maan rantoja huuhtovan merenlahden nimi Gondorissa oli Côf Belfalas ('Belfalasin lahti'), tai alun perin Côf Gwaeren Bêl ('tuulinen Bêlin lahti').[8]

Muita nimiä

Viitteet

  1. TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / *** / *** / *** / 792 / ***.
  2. TSH, Karttaliite (kartta: Keski-Maan läntiset osat kolmannen ajan lopulla).
  3. 3,0 3,1 The Rivers and Beacon-hills of Gondor (Vinyar Tengwar 42, 2001, s. 16)
  4. KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. *** / 207. Palatessaan neljä vuotta kestäneeltä matkalta Aldarion oli 38-vuotias. Hän syntyi vuonna 700 ta. (ks. KTK 2.II, Aldarion ja Erendis, s. *** / 246, Viitteet: Kronologia).
  5. TSH III/5.1., Minas Tirith, s. *** / *** / *** / *** / 776 / ***.
  6. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 329 / 278-279.
  7. Silm., Liite: Quenyan- ja sindarinkielisten nimien elementtejä, s. 434 / 377 (s.v. falas).
  8. KKM 3.XXII, Gondorin joet ja kokkovaarat, s. 450-451 = The Rivers and Beacon-hills of Gondor (Vinyar Tengwar 42, 2001, s. 15); TBS, Esipuhe, s. 6 / ***.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia