The Shibboleth of Fëanor

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Shibboleth of Fëanor on J. R. R. Tolkienin aikaisintaan 1968[1] kirjoittama essee, joka kertoo, kuinka erään quenyan konsonantin ääntämisestä tuli noldorin kapinan aikoihin šibbolet eli termi, jonka käyttötapa jakoi käyttäjät eri ryhmiin.[2] Tässä tapauksessa kuningas Finwën vanhin poika Fëanor vaati tukijoitaan osoittamaan uskollisuuttaan käyttämällä tiettyä ääntämystä.

Essee on julkaistu liitteineen teoksessa The Peoples of Middle-earth (HoME XII), minkä lisäksi joitain kirjan tekstistä pois jätettyjä, fonologiaa koskevia teknisiä huomautuksia on myöhemmin julkaistu Vinyar Tengwarin numerossa 41.[3] Eräs Galadrielia koskeva katkelma on julkaistu[4] myös Keskeneräisten tarujen kirjassa.[1]

Tausta

The Shibboleth of Fëanor kuuluu Tolkienin Ardaa käsittelevien kirjoitusten viimeiseen vaiheeseen[5] samoin kuin esimerkiksi Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä,[6] Cirion ja Eorl[6] ja Of Dwarves and Men.[5] Monet näistä myöhäisistä kirjoituksista ovat luonteeltaan filologisia, mutta niissä on "seassa paljon tarinaa ja legendaa".[6] Monet tässä vaiheessa syntyneet uudet kertomukset saivat alkunsa Tolkienin etsiessä selityksiä kieliä koskeville yksityiskohdille. Christopher Tolkienin mukaan The Shibboleth of Fëanor on tästä huomattavin esimerkki.[1]

Essee on kirjoitettu suoraan koneella ilman luonnostelua.[5][1] Tekstillä ei ole otsikkoa, mutta Christopher Tolkienin valitsema nimi The Shibboleth of Fëanor perustuu tekstissä käytettyyn ilmaisuun "hänen [Fëanorin] šibboletinsa".[1][7]

Sisältö

Essee

Teksti lähtee liikkeelle noldorin puhumassa quenyassa tapahtuneesta äänteenmuutoksesta þ > s, joka mainitaan Tarun Sormusten herrasta liitteessä E (ääntämisohjeissa konsonantin TH kohdalla sanotaan, että "[q]uenyassa tämä oli puheessa muuttunut s:ksi"; þ tarkoittaa samaa kuin th, englannin sanassa thin esiintyvää äännettä [θ]). Tolkien sulkee pois muita mahdollisuuksia muutoksen selittämiseksi ja toteaa, että sen on täytynyt tapahtua Valinorissa ennen noldorin maanpakoa mutta vanyarin asuessa jo heistä erillään. Hänen mukaansa muutoksen on täytynyt olla tietoinen ratkaisu, joka perustui siihen, että s-ääntämys oli alkanut miellyttää noldorin enemmistöä enemmän kuin vanha þ-ääntämys.[8]

Tolkien kirjoittaa, että muutos þ > s tapahtui todennäköisesti ennen Fëanorin syntymää, mutta varmasti hänen äitinsä Mírielin syntymän jälkeen, ja että näiden kahden haltian yhteyttä tähän muutokseen on syytä tarkastella lähemmin. Míriel säilytti lapsuudessaan oppimansa þ-ääntämyksen ja toivoi myös sukulaisiltaan samaa, ainakin hänen oman äidinnimensä Þerindë osalta. Finwë puhui þ-äänteellistä quenyaa puolisonsa eläessä, mutta Mírielin kuoltua hänkin omaksui s-ääntämyksen. Hänen toinen vaimonsa Indis teki samoin, vaikka hänen oma kansansa vanyar oli säilyttänyt þ:n. Fëanor alkoi kokea, että ne, jotka hylkäsivät þ:n, hylkäsivät hänen äitinsä ja kyseenalaistivat hänen omaan asemansa Finwën vanhimpana poikana. Pojiltaan ja kannattajiltaan hän vaati þ:n käyttöä. Rauhan aikana Fëanor olisi saattanut saada tahtonsa läpi, sillä muut taruntietäjät olivat kielellisistä syistä hänen puolellaan, mutta hänen tekonsa noldorin kapinan ja maanpaon aikana johtivat siihen, että kansa hylkäsi lopullisesti hänen šibboletinsa.[9]

Pääaiheensa lisäksi teksti ja sen viitteet käsittelevät muun muassa Galadrielin motiiveja noldorin kapinassa.[10]

Liitteet

Varsinaista esseetä seuraa kolme liitettä.

  • Kielitieteellistä materiaalia, jätetty pois The Peoples of Middle-earth -teoksessa julkaistusta tekstistä.[3]
  • "Huomautus äidinnimistä". Lyhyt kuvaus nimenantotavoista Valinorissa.[11]
  • "Finwën jälkeläisten nimet".[12] Christopher Tolkien kirjoittaa: "Olen ottanut mukaan myös ñoldorin kuningas Finwën jälkeläisten nimistä kertovan pitkän ekskurssin, joka on isäni lopullinen, tai ainakin viimeiseksi jäänyt, selvitys monista haltioiden taruissa esiintyvistä kuuluisista nimistä, ja jota käytin julkaistussa Silmarillionissa."[13] Selostus käsittelee mm. nimiä Ingwë, Finwë, Elwë, Olwë; eldarin nimiä yleisesti; Finwën lasten ja lastenlasten alkuperäisiä quenyankielisiä nimiä; noldorin maanpakolaisten omaksumia sindarinkielisiä nimiä; sekä eräitä myöhempien sukupolvien kuuluisia nimiä kuten Elrond ja Elros. Fëanorin poikien nimien osalta teksti jäi luonnoksen asteelle. Tässä luonnoksessa esiintyy tarina, jonka mukaan nuorempi kaksosista (Silmarillionissa nimeltään Amras) kuoli Fëanorin polttaessa laivat Losgarissa.[14]

Christopher Tolkien liittää Finwën jälkeläisten nimiä käsittelevän materiaalin lomaan myös kaksi toimittajan huomautustaan samoista aiheista:

  • Gil-galadin syntyperä: Eri lähteiden pohjalta koottuja huomioita Tolkienin muuttuneista käsityksistä, jotka eivät löytäneet tietään painettuun Silmarillioniin.[15]
  • Nimen Felagund kääpiöalkuperä: vuodelta 1959 peräisin oleva muistiinpano haltioiden sukupuita käsittelevien muistiinpanojen joukosta.[16]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 HoME XII, s. 331.
  2. Šibbolet (Wikipedia [fi]).
  3. 3,0 3,1 J. R. R. Tolkien, "From The Shibboleth of Fëanor", edited with notes by Carl F. Hostetter, Vinyar Tengwar 41, 2000, s. 7-10.
  4. KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 313-315 = HoME XII, s. 336-338. Lisäksi toinen selostus Galadrielin nimistä (KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 365-366) perustuu samaan esseeseen (HoME XII, s. 339, 347).
  5. 5,0 5,1 5,2 HoME XII, s. 293-294.
  6. 6,0 6,1 6,2 KTK, Esipuhe, s. 18.
  7. HoME XII, s. 336.
  8. HoME XII, s. 331-332.
  9. HoME XII, s. 332-336.
  10. HoME XII, s. 336-338.
  11. "Note on Mother-names" (HoME XII, s. 339-340).
  12. "The names of Finwë's descendants" (HoME XII, s. 340-349).
  13. HoME XII, s. 293-294.
  14. "The names of the Sons of Fëanor with the legend of the fate of Amrod" (HoME XII, s. 352-355).
  15. "The parentage of Gil-galad" (HoME XII, s. 349-351).
  16. "The Dwarvish origin of the name Felagund" (HoME XII, s. 351-352).