Silmarillionin kehyskertomus

Christopher Tolkienin toimittamassa Silmarillionissa ei ole samanlaista selostusta teoksen alkuperästä kuin Tarussa Sormusten herrasta, jonka prologissa kerrotaan teoksen perustuvan Länsikairan Punaiseen kirjaan. J. R. R. Tolkienilla oli kuitenkin alusta pitäen suunnitelmia tarinoiden kehykseksi, joka selittäisi niiden synnyn ja välittymisen meidän päiviimme. Kadonneitten tarujen kirjan jälkeen hän ei enää kirjoittanut varsinaista kehyskertomusta, vaan kehykseen viitattiin muun muassa tekstien kansilehdillä. Alkuperäinen, Kadonneitten tarujen kirjassa alkunsa saanut kehys pysyi pitkään lähes muuttumattomana, mutta Tarun Sormusten herrasta jälkeen kirjoitetuissa teksteissä esitetään useita eri näkemyksiä Silmarillionin alkuperästä.

Pengolodh ja Ælfwine

Luultavasti vuonna 1948 kirjoitetussa kirjeessä Tolkien lähetti Katherine Farrerille luettavaksi Silmarillionin käsikirjoituksia. Yhdessä kirjeen luonnoksista hän selitti tarinoiden taustaa näin:

Näiden kertomusten on tarkoitus olla (en liitä mukaan niiden hentoa kehystä) käännöksiä englantilaisen Ælfwinen (n. 900 jKr) säilyneistä teoksista. Tuuli puhalsi hänet länteen Irlannista, ja hän saapui lopulta "Suoralle tielle" ja löysi Yksinäisen Saaren, Tol Eressëan, merten takaa.

Siellä hän oppi muinaista tietoa ja toi palatessaan käännöksiä ja näytteitä haltioiden taruista. Mukana ei ole näytettä alkuperäisestä anglosaksiksi kirjoitetusta tekstistä.

Kirjeen lopullisessa versiossa hän myös mainitsi, että Silmarillionin on koostanut pitempien tarujen pohjalta muuan Pengolod.

Ensimmäinen versio tästä kehyksestä sisältyi Kadonneitten tarujen kirjaan, jossa merenkävijä Eriol kuulee Kadonneet tarinat Yksinäisellä saarella. Helgolandista matkaan lähtenyt, melko varhaiseen historiaan sijoitettu Eriol muuttui pian keskiaikaisesta Englannista kotoisin olevaksi Ælfwineksi. Pengolod(h) esiintyy teksteissä ensimmäisen kerran 1930-luvulla.

Viimeisimpiä mainintoja Ælfwinestä tarinoiden välittäjänä lienee 1950-luvun loppupuolella kirjoitettu Narn i Chîn Húrinin johdanto, jossa sanotaan Ælfwinen kääntäneen tarinan Dírhavalin tekstistä. Christopher Tolkien kommentoi tällaisen näkemyksen olevan merkillepantavaa näin myöhäisessä tekstissä, sillä hänen isänsä oli myös kirjoittanut, että suuret kertomukset ovat númenorilaisia ja välittyneet Gondorin kautta.

Bilbon "Käännöksiä haltiakielestä"

Tarun Sormusten herrasta prologiin sisältyy "Huomautus Konnun asiakirjoista", joka käsittelee Punaisen kirjan ja muiden Konnun dokumenttien historiaa. Huomautuksen mukaan yhdessä Punaisen kirjan kanssa säilytettiin Bilbon kirjoittamaa Käännöksiä haltiakielestä. Näiden kolmen niteen sanotaan käsittelevän esiaikoja, ja ne oli kirjoitettu Rivendellissä käyttäen kirjallisen lähteiden lisäksi apuna myös suullisia lähteitä.

Huomautus tuli kuitenkin mukaan vasta The Lord of the Ringsin vuoden 1966 toisessa laitoksessa. Tolkien oli kirjoittanut ensimmäisen laitoksen kappaleeseensa: "Tähän pitäisi lisätä Huomautus Konnun asiakirjoista". Myöhemmin hän kirjoitti, että oli muuttanut mielensä, ja että huomautus kuuluisi Silmarillioniin. Jossain vaiheessa hänen on täytynyt muuttaa jälleen mielensä, ja niin huomautus tuli julkaistuksi kirjailijan elinaikana. Muistiinpano näyttäisi vahvistavan, että Bilbon käännösten oli tarkoitus toimia Silmarillionin fiktiivisenä taustana, kun teos julkaistaisiin.

Númenorista Gondoriin

Useat Morgoth's Ringin luvussa "Myths Transformed" julkaistuista kirjoituksista sisältävät ajatuksen, että Silmarillion edustaa ihmisten mytologiaa, joka on säilynyt ensin Númenorissa ja sitten Gondorissa (ja Arnorissa). Suurin osa teksteistä on todennäköisesti peräisin 1950-luvun lopulta. Sama ajatus toistuu myöhemmin ainakin The Shibboleth of Fëanorissa, jonka mukaan Silmarillion ei ole eldarilainen teos vaan todennäköisesti kirjoitettu Númenorissa, ja Tolkienin viimeisiin kuuluvassa kirjoituksessa haltioiden reinkarnaatiosta. Nämä myöhäiset kommentit näyttävät olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä jo julkaistu "Huomautus Konnun asiakirjoista" kertoo, sillä Bilbon Rivendellissä käyttämien lähteiden on täytynyt olla pääosin eldarilaisia.

The Lost Road ja The Notion Club Papers

Kummassakin näistä kahdesta kesken jätetystä tarinasta unet ja näyt toimivat mekanismina, jonka kautta 1900-luvun ihmiset saavat yhteyden varhaisempiin aikoihin, aina Númenoriin asti. Verlyn Flieger esittää, että Notion Club Papersista olisi voinut tulla koko mytologian kehyskertomus.

Julkaistu Silmarillion

Christopher Tolkien kommentoi Silmarillionin toimittajana tekemiään ratkaisuja The History of Middle-earth -sarjan ensimmäisen osan (The Book of Lost Tales 1) esipuheessa. Hän sanoo pitävänsä nyt virheenä sitä, että julkaistussa Silmarillionissa ei ole minkäänlaista selitystä teoksen alkuperästä. Hänen käsityksensä mukaan Bilbon "Käännöksiä haltiakielestä" oli hänen isänsä lopullinen ratkaisu tarinoiden alkuperän ongelmaan, mutta tarkempien todisteiden puuttuessa hän ei lisännyt tätä tietoa Silmarillioniin. Hänen mukaansa asiaa ei mainita missään muualla kuin Tarussa Sormusten herrasta. Tämä ehkä tarkoittaa, että Christopher Tolkien ei tätä esipuhetta kirjoittaessaan ollut vielä tietoinen edellä mainituista muistiinpanoista, joissa hänen isänsä pohtii Konnun asiakirjoja koskevan huomautuksen lisäämistä Silmarillioniin. Christopher ei mainitse esipuheessa myöskään ajatusta Silmarillionin númenorilaisesta alkuperästä.