Rohanin torvi

Kohteesta Kontuwiki
Éowyn lahjoittaa Rohanin torven Meriadocille. Kuva © Magdalena Olechny ([1]).

Rohanin torvi[1] (engl. horn of Rohan) eli Markin torvi[2] (engl. Horn of the Mark) oli pieni, kirkkaasta hopeasta taidokkaasti taottu torvi, jonka Éowyn antoi Meriadoc Rankkibukille lähtiäislahjaksi Edorasissa 14. elokuuta 3019 ka.,[3] kun tämä palasi kotiseudulleen kuningas Théodenin hautajaisten jälkeen. Éowyn sanoi Meriadocille, että torvi oli hänen huoneensa perintökalleus, kääpiöiden valmistama esine, joka oli peräisin lohikäärme Scathan aarteesta,[4] ja jonka Eorl Nuori oli tuonut mukanaan Rohaniin pohjoisesta.[5]

Torven alkuperä

Torveen kuului myös vihreä kantohihna, ja torven kylkeen oli taottu "laukkaavia ratsumiehiä pitkään jonoon joka kiersi torven päästä päähän; ja siihen oli piirretty voimalliset riimut".[5] Ratsumiesmotiivi saattoi olla rohanilaisten (tai jo éothéodin) työtä, sillä kääpiöt eivät tunnetusti harrastaneet ratsastusta; riimut saattoivat olla myös alkuperäisiä kääpiöriimuja. Joka tapauksessa torvi oli tullut rohanilaisten esi-isien omistukseen joskus vuoden 2000 ka. tienoilla; Scathan surmanneen pohjalaispäällikkö Framin[4] elinvuosia ei tunneta tarkasti, mutta hänen isänsä Frumgarin tiedetään johdattaneen kansansa Anduinin latvoille vuonna 1977 ka.[6]

Torven käyttäminen

Meriadoc puhaltaa Rohanin torveen. Kuva © TolmanCotton (Francesco Amadio)

Éowyn sanoi Meriadocille myös, että joka puhaltaa torveen hädässään, "panee vihollistensa sydämeen pelon ja ilon ystäviensä sydämeen, ja ystävät kuulevat sen ja tulevat hänen tykönsä".[5] Meriadoc käytti torvea ensimmäisen kerran, kun hän kutsui hobitit aseisiin Virranvarren taistelun alla Konnussa 2. marraskuuta 3019 ka.[7] Ensimmäisen raikuvan toitotuksen jälkeen Meriadoc soitti Bukinmaan torvimerkin, joka oli Bukinmaan perinteinen hälytysmerkki.[1] Tapahtuma oli niin merkittävä, että marraskuun toisesta päivästä muodostui Bukinmaassa perinteinen juhla, jolloin auringon laskiessa puhallettiin Markin torveen ja sen jälkeen juhlittiin ja poltettiin kokkoja.[2] Torven ääni kuultiin myös Virranvarren taistelussa 3. marraskuuta 3019 ka.[8]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 TSH III/6.8., Konnun puhdistus, s. *** / *** / *** / *** / 1037 / *** (Meriadocin itsensä käyttämä nimitys).
  2. 2,0 2,1 TSH, liite D, "Kalenterit", s. *** / *** / *** / *** / 1150 / *** (ilmeisesti jälkipolvien käyttämä nimitys).
  3. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1134 / ***.
  4. 4,0 4,1 Lohikäärmeen surmaamisesta ja sen seurauksena pohjalaisten ja kääpiöiden välille syntyneestä riidasta, ks. TSH, liite A II, "Eorlin huone", s. *** / *** / *** / *** / 1100 / ***.
  5. 5,0 5,1 5,2 TSH III/6.6., Jäähyväisiä, s. *** / *** / 310 / *** / 1008 / ***.
  6. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1124 / ***. Ks. myös KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 403 / 339, KTK 3.II, Cirion ja Eorl, s. 426 / 358 (viite 19).
  7. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1135 / ***.
  8. TSH III/6.8., Konnun puhdistus, s. *** / *** / *** / *** / 1046 / ***.