Pilvet kerääntyvät

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pilvet kerääntyvät[1] (engl. The Gathering of the Clouds) on J. R. R. Tolkienin teoksen Hobitti eli Sinne ja takaisin viidestoista luku.[2]

Luvun tapahtumat

Ereborilla kääpiöt ja Bilbo ihmettelevät kaikkialla näkyvää lintujen paljoutta. Rastas käy hakemassa heidän luokseen Roäc-korpin, joka kertoo Smaugin kuolemasta sekä haltia-armeijan ja Järvikaupungin ihmisten lähestymisestä. Thorin päättää linnoittautua vuoreen ja pyytää Roäcin väkeä kutsumaan serkkunsa Dáinin Rautavuorilta joukkoineen puolustamaan Vuorta. Seuraavien päivien ajan kääpiöt rakentavat muuria Pääportin suojaksi ja odottavat lähestyviä armeijoja.[3]

Viimein eräänä yönä Laaksossa näkyy ihmisten ja haltioiden armeijojen soihtuja ja nuotioita. Tiedustelijat käyvät portilla, mutta kun Thorin puhuttelee heitä, he kääntyvät takaisin. Monet kääpiöistä ja etenkin Bilbo pitävät Thorinin suhtautumista tulijoihin liian jyrkkänä, mutta kukaan ei vastusta häntä avoimesti. Viimein kääpiöt ryhtyvät laulamaan Vuorenalaisesta kuninkaasta.[4]

Seuraavana aamuna Järvikaupungin Bard Jousimies seurueineen tulee portille ja pyytää Thorinilta osaa aarteesta Smaugin hyökkäyksestä kärsineen ja kaupunkinsa menettäneen kansansa auttamiseen mutta Thorin kieltäytyy neuvottelemasta ennen kuin sotajoukko poistuu Vuoren edustalta. Kärsimäänsä vankeutta muistellen Haltiakuninkaan kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä mutta Bard pitää tätä auttajanaan ja liittolaisenaan, joten neuvottelu tyrehtyy siihen. Muutaman tunnin kuluttua Järvikaupungin ja Haltiakuninkaan airueet palaavat portille ja vaativat kahdestoistaosaa aarteesta Bardille, koska tämä on surmannut lohikäärmeen ja on Laakson kuninkaan Girionin perijä – onhan Smaugin aarteeseen sekoittunut myös Laaskosta ryövättyjä kalleuksia – mutta Thorin ampuu nuolen airueen kilpeen. Airueet poistuvat julistettuaan Vuoren piiritetyksi.[5]

Runot ja laulut

Lukuun liittyvä kuvitus

Tove Janssonin mustavalkopiirrokset

  • Sotajoukko ja lintuja vuoren edustalla (vinjetti luvun alussa)[7]
  • Thorin (?) istuu kruunu päässään ja valtikka kädessään[8]

Viitteet

  1. Lohikäärmevuoressa (s. 248-257) luvun nimi on "Pilvet kasaantuvat".
  2. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. 265-275 / 260-270 / 279-290 / 277-288 / 279-290.
  3. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. *** / *** / 279-284 / 277-282 / ***.
  4. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. *** / *** / 284-286 / 282-284 / ***.
  5. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. *** / *** / 287-290 / 284-288 / ***.
  6. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. *** / *** / 285-286 / 283-284 / ***.
  7. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. / / 279 / / ***.
  8. Hobitti XV, Pilvet kerääntyvät, s. / / 285 / / ***.

Aiheesta muualla

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia