Oropher

Kontuwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oropher oli Suuren vihermetsän salohaltioiden sindarilainen kuningas, joka kaatui Viimeisen liiton sodassa. Hän oli Thranduilin isä ja Legolasin isoisä.[1]

Vaikka Oropher ja hänen poikansa, häntä Synkmetsän kuninkaana seurannut Thranduil, hallitsivat salohaltioita, olivat he itse sindarilaista sukua. Synkmetsän haltiavaltakunta muistutti tässä mielessä Lórienin valtakuntaa, jossa samalla tavoin sindar-haltiat johtivat salohaltioita.[2]

Oropher ja hänen mukanaan salohaltioiden luo tullut joukko oli kotoisin "hävitetystä Doriathista"[3] ja he lähtivät itään, koska heillä ei "ollut mitään halua lähteä pois Keski-Maasta eikä myöskään halua sulautua Beleriandin sindariin joita hallitsivat maanpakolaiset noldor, sillä heitä ei Doriathin väki suinkaan rakastanut".[2]

Toisella ajalla Oropher vetäytyi Kurjenmiekkakenttien pohjoispuolelle päästäkseen eroon häntä häiritsevistä Morian kääpiöistä; lisäksi "häntä suututti myös Celebornin ja Galadrielin tuppautuminen Lórieniin".[1] Toisen tiedon mukaan hän vei kansansa pohjoiseen Amon Lancin ympäristöstä, koska huhut Sauronin mahdista huolettivat häntä.[4]

Eristäytymispolitiikastaan huolimatta Oropher päätti lähteä mukaan Viimeisen liiton sotaan, sillä hän tajusi, ettei rauhaa saavutettaisi ennen kuin Sauron oli tuhottu. Hän sai kuitenkin surmansa "ensimmäisessä hyökkäyksessä Mordoria vastaan", kun hän lähti rynnäkköön urheimpien soturiensa kanssa ennen kuin Gil-galad oli ehtinyt antaa etenemiskäskyä.[2]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 354.
  2. 2,0 2,1 2,2 KTK 2.IV, Galadrielin ja Celebornin tarina, s. 356.
  3. Doriath hävitettiin vuosina 506-507 av.. Vuosiluvuista, ks. artikkeli The Tale of Years.
  4. KTK 3.I, Kurjenmiekkakenttien murhenäytelmä, s. 383-384 [viite 14].

Aiheesta muualla


Edeltäjä:
?
(mahdollisesti ei kukaan)
Suuren vihermetsän salohaltioiden kuningas
? - 3434 ta.
Seuraaja:
Thranduil