Luokka:Nimien kehitys

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Nimien kehitys)

Tässä luokassa esitellään sellaisia nimiä, jotka eivät esiinny J. R. R. Tolkienin painettujen teosten "kaanonissa", eli Hobitissa, Tarussa Sormusten herrasta, Silmarillionissa ja Keskeneräisten tarujen kirjassa – sekä runokokoelmassa Tom Bombadilin seikkailut.

Lisäksi luokkaan on kerätty artikkeleita nimistä, jotka ovat edellämainittujen teosten nimistön varhaisempia muotoja – tai jopa myöhempiä kuin niissä esiintyvät (ks. esim. artikkeli Dírhaval) sekä artikkeleita, joissa kerrotaan nimien muuttumisesta käsikirjoitusversiosta toiseen.

Monet Tolkienin tarinat kehittyivät ja muuttuivat useiden versioiden kautta jopa viidenkymmenen vuoden ajan. Erityisen suuren muutoksen kohteena olivat nimet, joiden muotoutumisen historia oli suurimmaksi osaksi Tolkienin teosten lukijoiden ulottumattomissa The History of Middle-earth -teossarjan (= HoME) sekä John D. Rateliffin kaksiosaisen The History of The Hobbit -teoksen julkaisemiseen saakka.

Kun Tolkienin legendariumin kirjoittamisen historia on nyt ainakin lähes kokonaisuudessaan – vuonna 2002 ilmestynyt hakemisto tärkeänä apuvälineenä – luettavissa, voidaan myös seurata nimien kehitystä ensimmäisistä 1910-luvun käsikirjoituksista aina kirjailijan viimeisten elinvuosien teksteihin saakka.

Tarussa Sormusten herrasta (= TSH) ja Hobitissa esiintyviä nimiä voi hyvällä syyllä pitää "lopullisina", koska ne ovat siinä muodossa kuin Tolkien itse halusi. Mutta kun Christopher Tolkien toimitti ja julkaisi isänsä kuoleman jälkeen Silmarillionin (= Silm.) ja Keskeneräisten tarujen kirjan (= KTK), kysymys nimien "oikeasta asusta" muuttui monisyisemmäksi. Etenkin painettu Silmarillion (erotuksena Silmarillion-tarusta), josta puuttuvat toimittajan kommentit, antaa vaikutelman yhtenäisestä ja lopullisesta tekstistä, mutta tosiasiassa teoksen tekstit on valikoitu monenikäisistä ja viimeistelyä vaille jääneistä käsikirjoituksista, joista toisinaan on olemassa useita toisistaan poikkeavia versioita. Toimittaessaan Silmarillionia Christopher Tolkien yhtenäisti nimistöä poistaakseen ristiriitaisuudet teoksen sisällä. Lisäksi nimistö saattoi vielä muuttua J. R. R. Tolkienin myöhemmissä kirjoituksissa, joissa samat nimet esiintyvät.

Koska HoME on nyt käytössämme, on paikallaan kiinnittää huomiota myös nimien kehitykseen, jos ei muuten, kunnioittaaksemme sitä tosiseikkaa, että tarinankertoja J. R. R. Tolkienin elämäntyö, Silmarillion-taru, jäi tekijältään kesken, ja taruna se on olemassa ennen kaikkea muuttuvana ja kehittyvänä käsikirjoitusten sarjana.

Yksittäisten nimien kehitysvaiheita ja eri nimien painettuina teoksina ilmestynyttä "kaanonia" (Hobitti, TSH, Silm., KTK) varhaisempia muotoja esitellään tähän luokkaan kootuissa artikkeleissa.

Tähän luokkaan kerätyt nimet esiintyvät myös sellaisissa artikkeleissa, jotka käsittelevät joko painetuista teoksista pois jääneitä tarinoita (kuten esimerkiksi Eriolin osuutta) tai niiden kehitystä (ks. esim. artikkeli Aerandir, jossa puhutaan Eärendelista Eärendilin asemesta).

Sivut, jotka ovat luokassa Nimien kehitys

Seuraavat 175 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 175.