Nessa

Kohteesta Kontuwiki
Nessa. Kuva © Magdalena Olechny ([1]).

Nessa kuului valarin valtiattariin, valieriin.[1] Hän oli Oromën sisar, varreltaan notkea ja nopsajalkainen. Hän tanssi Valimarin vihreillä nurmilla. Hän rakasti peuroja, jotka seurasivat häntä erämaassa, "mutta hän juoksee niitä nopsemmin, hän kiitää kuin nuoli, ja tuuli tuivertaa hänen tukassaan".[2]

Nessan puoliso oli Tulkas. Kun hän vietti häitään Tulkasin kanssa Almarenin saarella ja tanssi valarin edessä vihreällä nurmikolla, Tulkas nukahti onnellisena. Silloin Melkor käytti tilaisuutta hyväkseen ja palasi Ardaan ja ryhtyi rakentamaan itselleen Utumnon linnoitusta Keski-Maan pohjoisosaan.[3]

Nimestä

Quenyankielisen nimen Nessa selitys esiintyy ensimmäisen kerran 1930-luvulla kirjoitetuissa "Etymologioissa": se johdetaan juuresta NETH- 'nuori'; quenyan adjektiivi nessa tarkoittaa 'nuorta'. Samassa lähteessä kerrotaan, että Nessan toinen nimi oli Indis 'morsian'; nimi, jota kantoi myös Finwën toinen puoliso, vanyar-haltia Indis.[4]

Täysin toisenlainen selitys annetaan 1950-luvulla kirjoitetussa esseessä "Quendi and Eldar". Sen mukaan Nessa ei ilmeisesti ole haltiakielinen nimi,[5] mutta esseen huomautuksissa todetaan, että "toiset myöhäisemmät taruntietäjät otaksuivat, että Nessa oli itse asiassa muodoltaan haltiakielinen (vaikkakin arkaainen, Pengolodhin oman perusoletuksen mukaan)" ja se olisi peräisin arkaaisesta muodosta *neresā, joka puolestaan on feminiininen adjektiivi juuresta *NER,[6] ja tarkoittaisi 'häntä jolla on miehen kaltainen urheus tai voima' (engl. she that has manlike valour or strength).[7]

Viitteet

  1. Silm., Valaquenta, s. 26 / 14.
  2. Silm., Valaquenta, s. 30 / 16.
  3. Silm., Valaquenta, s. 38-39 / 24.
  4. Etymologies s.v. NETH- (HoMe V, s. 376-377).
  5. HoMe XI, s. 404.
  6. Juuri NĒR- tarkoittaa 'miestä'. Ks. Etymologies s.v. NĒR- (HoMe V, s. 376).
  7. HoMe XI, s. 416 [Note 36].


Valar
Valar Manwë | Ulmo | Aulë | Oromë | Námo | Irmo | Tulkas
Valier Varda | Yavanna | Nienna | Estë | Vairë | Vána | Nessa

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia