Mustat vuodet

Kontuwiki
Ohjattu sivulta Mustat Vuodet
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mustat vuodet[1] (engl. Dark Years) olivat Sauronin ylivallan vuosia toisella ajalla, jolloin hän hallitsi lähes koko Keski-Maata. Ainoastaan Lindon säilyi númenorilaisilta apua saaneen Gil-galadin hallussa. Haltiat kutsuivat tätä ajanjaksoa nimellä Pakenemisen aika (engl. Days of Flight), sillä monet eldarista jättivät tuolloin Keski-Maan.[2]

Sauronin vallan kasvu toisella ajalla alkoi noin vuonna 1000 ta., kun hän alkoi rakentaa Barad-dûria Mordoriin.[3]

Seuraava merkittävä askel oli Sormusten sormuksen takominen noin vuonna 1600 ta. Samaan aikaan valmistui Barad-dûr.[3]

Haltioiden sota Sauronia vastaan alkoi vuonna 1693 ta., mutta Sauron kärsi tappion númenorilaisille vuonna 1701 ta. ja joutui vetäytymään valloittamastaan Eriadorista. Seuraavina vuosisatoina hän keskittyi rakentamaan mahtiaan idässä.[3]

Vuonna 2251 ta. ilmestyivät ensimmäisen kerran Sauronin voimakkaimmat palvelijat, sormusaaveet. Sauron oli voimistunut niin, että hän jo hyökkäili númenorilaisten tukikohtiin, joita he olivat perustaneet Keski-Maan rannikoille.[3]

Sauronin vallalle Keski-Maassa tuli vihdoin loppu, kun Númenorin viimeinen kuningas Ar-Pharazôn saapui mahtavine laivastoineen Umbariin vuonna 3261 ta. Seuraavana vuonna Sauron antautui ja vietiin vankina Númenoriin. Keski-Maa sai hengähtää 179 vuotta ennen Númenorin tuhoa ja Sauronin paluuta.[4]

Muita nimiä

  • Kirotut vuodet (engl. Accursed Years) Aragornin huudahduksessa Dunhargin Vainajille: "Pitäkää aarteenne ja salaisuutenne Kirottujen vuosien kätköissä![5]
  • Mustat vuodet (huom. engl. Black Years) Gandalfin kahdesti käyttämä nimitys:
  • Pimeät päivät (engl. Dark Days) Haldirin kuultua, että Sormuksen saattueeseen kuuluu kääpiö: "Meillä ei ole ollut tekemistä kääpiöiden kanssa Pimeitten päivien jälkeen.[8] – Tosin ei ole aivan varmaa, tarkoittaako Haldir toisen ajan kautta.

Viitteet

  1. Kirjoitusasu: "Mustat Vuodet" (Silmarillion, vuoden 1979 laitos; TSH, vuoden 2007 kolmiosaiseen laitokseen saakka; Keskeneräisten tarujen kirja); "Mustat vuodet" (TSH, vuoden 2007 yksiosainen laitos; Silmarillion, vuoden 2018 laitos).
  2. Silm., Mahtisormukset ja kolmas aika, s. 360-361 / 300. Kirjoitusasu "Pakenemisen Aika", vuoden 1979 laitos.
  3. 3,0 3,1 3,2 3,3 TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1120.
  4. TSH, liite B, "Vuosien kirja", s. *** / *** / *** / *** / 1121.
  5. TSH III/5.2., Harmaa komppania, s. *** / *** / *** / *** / 815.
  6. TSH I/1.2., Menneisyyden varjo, s. *** / *** / *** / *** / 63.
  7. TSH I/2.2., Elrondin neuvonpito, s. *** / *** / *** / *** / 268.
  8. TSH I/2.6., Lothlórien, s. *** / *** / *** / *** / 358.

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia