The Monsters and the Critics and Other Essays

Kohteesta Kontuwiki
(Ohjattu sivulta Monsters and the Critics)
The Monsters and the Critics – ensimmäisen laitoksen (1983) suojapaperi

The Monsters and the Critics and Other Essays ("Hirviöitä ja kriitikkoja ja muita esseitä") on vuonna 1983 ilmestynyt Christopher Tolkienin toimittama esseekokoelma, joka sisältää seitsemän J. R. R. Tolkienin "esseetä" 1930-luvun alusta 1950-luvun lopulle. Lainausmerkit ovat paikallaan siksi, että yhtä ("On Translating Beowulf") lukuun ottamatta tekstit ovat alun perin olleet esitelmiä. Ne on kahta ("Sir Gawain and the Green Knight" ja "A Secret Vice") lukuun ottamatta julkaistu painettuina jo J. R. R. Tolkienin elinaikana.

Christopher Tolkien toteaa, että nämä kirjallisuutta ja kieltä käsittelevät luennot/esseet muodostavat – huolimatta lähes 30 vuoden ajallisesta hajonnasta ja aiheiden moninaisuudesta – kuitenkin kokonaisuuden: toisin kuin hänen isänsä tieteelliset artikkelit, ne on osoitettu pääosin yleisölle, jolta ei edellytetä enempää kuin yleistä aihepiirin tuntemusta tai kiinnostusta siihen.

Vaikka kokoelman kaikki artikkelit ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia – kirjoittajan henkevä ja leikkisä tyyli on säilyttänyt raikkautensa yli puolen vuosisadan jälkeenkin – J. R. R. Tolkienin luomasta Keski-Maasta kiinnostuneet lukijat kiinnittävät toki erityisesti huomiota kokoelman kuudenteen artikkeliin "A Secret Vice", jossa kirjailija kertoo "paheestaan", kielien luomisesta. Sokerina pohjalla ovat haltiakieliset runot Oilima Markirya (The Last Ark, "Viimeinen laiva"), Nieninque, Earendel ja Dir avosaith.

The Monsters and the Critics – ensimmäisen nidotun laitoksen (1997) kansi

Christopher Tolkien on liittänyt loppuviitteisiin Markirya-runosta (s. 213-214, tekijän englanninnos s. 214-215) myös kaksi myöhempää versiota käännöksineen (s. 220-221; 221-222) sekä J. R. R. Tolkienin laatiman sanaston varhaisempaan jälkimmäisen version kahdesta käsikirjoituksesta (s. 222-223).

Sisällys

Bibliografisia tietoja

The Monsters and the Critics and Other Essays / J. R. R. Tolkien ; edited by Christopher Tolkien. - London : Allen & Unwin, 1983. - [vi], 240 s.
ISBN 0-04-809019-0 (sid.)[1]

  • 1st paperback edition: London : HarperCollins, 1997. - ISBN 0-261-10263-X (nid.). – ainakin kuusi painosta.[2]
  • 2006 edition: London : HarperCollins, 2006. – ISBN 0-261-10263-X (nid.). – ainakin kahdeksan painosta.[3]
The Monsters and the Critics – vuoden 2006 nidotun laitoksen kansi

Viitteet

  1. The Monsters and the Critics and Other Essays. 1983 (TolkienBooks.net; luettu 7.12.2018).
  2. The Monsters and the Critics and Other Essays. 1997 (TolkienBooks.net; luettu 7.12.2018).
  3. The Monsters and the Critics and Other Essays. 2006 (TolkienBooks.net; luettu 7.12.2018).

Tämä artikkeli kaipaa tarkistamista tai täydennystä.
Voit auttaa Kontuwikiä laajentamalla artikkelia